Natascha Kampusch - 3096 päivää

 

 3096 päivää

(3096 Tage, 2010)

Otava, 2011

221 sivua, kovakantinen, lainattu kirjastosta

Luin tämän teoksen heti Kellokosken Prinsessan jälkeen. Kumpikin kirja käsittelee vakavaa ja raskasta aihetta, mutta Prinsessan tarinaa en kyllä kokenut mitenkään raskaaksi. Natascha Kampuschin sieppaustapaus sen sijaan on jotain todella karmivaa.

Näin henkilökohtainen kirja on vaikea arvostella.  Luin tämän kirjan viikonlopun aikana, nopeasti. Jopa ahmien. Tuntuu jotenkin väärältä arvostella ja ahmia tällaista kirjaa. Olen kuitenkin ollut kiinnostunut Natascha Kampuschin tapauksesta siitä asti, kun siitä ensimmäisen kerran kuulin. En arvostele nyt siis itse tapausta tai hänen kokemuksiaan, vaan itse kirjaa.

Olen tunteellinen ihminen, enkä siis täysin voi etäännyttää tai kieltää kirjojen herättämiä tunteita. Tätä lukiessa tunsin vihaa, surua ja myötätuntoa. Natascha on kokenut jotain todella järkyttävän traumaattista, mutta pystyi silti kertomaan tarinansa - ja ylipäänsä pakenemaan hengissä sieppaajansa kynsistä. Väittäisin, että se kertoo kyllä ihmisen vahvuudesta.
 

Kampusch joutui valtavan mediamylläkän kohteeksi heti vapauduttuaan. Hän halusi kuitenkin vain olla rauhassa (mikä on täysin ymmärrettävää) ja pyysi poliisejakin olemaan sotkematta lehdistöä tapaukseen mukaan. Tämä ei kuitenkaan toteutunut ja hänen välinpitämättömyytensä tulkittiin kiittämättömyydeksi, mistä sitten seurasi lisää spekulointia ja epäilyä. Natascha ei myöskään halunnut itseään nähtävän pelkkänä uhrina, mutta media hänet kyllä sellaisena näki. 

Tukholman-syndroomasta on myös puhuttu. Natascha itse on sitä mieltä, että se, että hän koetti tulla sieppaajansa kanssa toimeen ja olla tälle mieliksi pelasti hänen henkensä. Tähän Tukholman-syndroomajuttuun en siis osaa ottaa sen kummemmin kantaa, sillä enhän ole alan ammattilainen. Toki on totta, että Natascha suhtautui sieppaajaansa melko myötämielisesti.

Kirjaa on väitetty pelkän rahastuksen takia tehdyksi, mikä on mielestäni jopa törkeää. Nataschalta meni useampi vuosi, ennen kuin hän ylipäänsä pystyi kertomaan koko järkyttävän tarinansa. En jotenkin jaksa uskoa, että kyse olisi vain rahastuksesta.

Kun Natascha 10-vuotiaana siepattiin ja asiaa alettiin tutkia, poliisit tekivät heti alussa virheitä. He eivät esimerkiksi uskoneet kaksitoistavuotiaan tytön vihjettä valkoisesta pakettiautosta tummennetuin ikkunoin, vaikka se olisi saattanut johtaa poliisit sieppaajan jäljille. 

Tätä on vaikea käsittää. Kriminaalipsykologia kiinnostaa minua, joten etenkin sieppaajan mielenliikkeitä mietin lukiessani koko ajan (en todellakaan ole itse mikään psykologi, eli en niitä edes yritä analysoida). Ihmismielen sairaus aiheuttaa 10-vuotiaan tytön sieppauksen, ja johtaa siihen että häntä pidetään alle viiden neliömetrin kokoisessa, äänieristetyssä kolmen oven takaisessa tyrmässä maan alla - alentaen, nöyryyttäen, orjuuttaen, nälässä pitäen, halliten, kiduttaen ja pahoinpidellen kaikin mahdollisin keinoin. Nataschan sieppaajan huomatessa, että tyttö oli karannut, mies teki itsemurhan heittäytymällä junan alle.

Vaikuttava teos. Ja klaustrofobinen, ihan sanan kaikessa merkityksessä. Yllätyin myös siitä, että kirja oli oikeasti ihan hyvin kirjoitettu, vaikka toiston makua oli välillä. Alku oli hieman tylsä, eikä sillä ollut kokonaisuuden kannalta ihan niin suurta merkitystä. Jos tällaiset tosimaailman rikostapaukset kiinnostavat, niin suosittelen lukemaan tämän, tosin heikkohermoisten kannattaa ehkä jättää väliin.

Arvosana: ★★★★