J. D. Salinger - Sieppari ruispellossa
Tammi, 2004
289 sivua, kovakantinen, lainattu kirjastosta
Maaliskuussa luin monta hyvää kirjaa. Huhtikuu ei ole alkanut aivan niin hyvin, vaikka ihan hyviä kirjoja olenkin lukenut.
Nappasin tämän kirjan hetken mielijohteesta mukaani kirjaston palautushyllystä jo monta kuukautta sitten. Halusin itse lukea tämän klassikon, joka oli jo peruskouluaikoina jossain äidinkielen kurssin kirjalistalla ollut vaihtoehtona. Itse luin Arto Schroderuksen suomennoksen, mutta tästä on olemassa myös Pentti Saarikosken suomennos vuodelta 1961. Tämä on 33. kirja Tammen keltaisessa kirjastossa. Myönnän, että olin ennakkoluuloinen, ja kirjaan tarttuminen vähän pelotti. Ja lopulta ennakkoluuloni kävivät valitettavasti toteen, mutta samaan aikaan yllätyin.
Varmasti Sieppari ruispellossa on omana ilmestymisaikanaan ollutkin merkittävä teos nuoresta pojasta aikuistumisen kynnyksellä. Mutta itse koin sen melko tylsäksi, enkä pitänyt päähenkilöstä. Meinasin moneen otteeseen jättää kirjan kesken, ensimmäisen kerran jo alle 100 sivua luettuani, mutta sinnittelin loppuun asti. Toisaalta se, etten pidä päähenkilöstä, ei kyllä yleensä ole yksinään riittävä syy kirjan kesken jättämiselle. Odotettavissa ei nyt siis ole mitään varsinaista ylistysarviota tästä kirjasta.
Kirjan päähenkilö on teini-ikäinen Holden Caulfield, jota ei juuri koulunkäynti (eikä kyllä paljoa mikään muukaan) kiinnosta. Sen takia hän reputtaa viidestä aineestaan neljä ja lentää ulos koulusta - eikä Pencey ole suinkaan ensimmäinen koulu, josta hän saa potkut. Siitä alkaakin sitten päätön vaeltelu sinne tänne, vailla päämäärää tai suunnitelmia.
Holden on ärsyttävä, välinpitämätön sekä melko itsekeskeinen hahmo. Ja hän ajattelee muista ihmisistä usein aika ilkeästi, sanoo heitä rumiksi ja tyhmiksi. Tiedostan, että kyseessä on teini-ikäinen poika, mutta hän on silti rasittava. En tuntenut häntä kohtaan myötätuntoa tai ollut kiinnostunut hänen ongelmistaan, ehkä lähinnä säälin häntä.
Kirjassa ei juuri tapahdu mitään tai ole varsinaista juonta. Se kuitenkin muuttuu hitusen verran mielenkiintoisemmaksi, kun Holden koulusta potkut saatuaan lähtee vaeltelemaan (tietenkin vanhemmiltaan salaa, koska he eivät tiedä vielä poikansa potkuista) New Yorkiin. Mutta ei hän sielläkään mitään kovin järkevää puuhaa, käy lähinnä kuppiloissa ja menee hotelliin muutamaksi yöksi. Tai no, kyllähän hän ostaa prostituoidun sekä menee treffeille erään Sally-nimisen tytön kanssa, mutta ei kovin hyvällä menestyksellä. Hän innostuu ehdottamaan Sallylle, että voisi lainata eräältä tuttavaltaan autoa ja he voisivat ajella ympäriinsä. Ja kun rahat loppuisivat, niin hän voisi mennä töihin ja lopulta he menisivät naimisiin. Sally tyrmää ajatuksen heti ja sanoo, ettei niin voi tehdä, koska he ovat molemmat käytännössä vielä lapsia, mistä Holden suuttuu. Holdenin ajatukset tulevat kyllä paremmin ilmi New Yorkin reissulla ja hän kertoo usein tuntevansa itsensä yksinäiseksi ja masentuneeksi, mutta vieläkään hän ei saanut minua heltymään.
Kirjassa ei juuri tapahdu mitään tai ole varsinaista juonta. Se kuitenkin muuttuu hitusen verran mielenkiintoisemmaksi, kun Holden koulusta potkut saatuaan lähtee vaeltelemaan (tietenkin vanhemmiltaan salaa, koska he eivät tiedä vielä poikansa potkuista) New Yorkiin. Mutta ei hän sielläkään mitään kovin järkevää puuhaa, käy lähinnä kuppiloissa ja menee hotelliin muutamaksi yöksi. Tai no, kyllähän hän ostaa prostituoidun sekä menee treffeille erään Sally-nimisen tytön kanssa, mutta ei kovin hyvällä menestyksellä. Hän innostuu ehdottamaan Sallylle, että voisi lainata eräältä tuttavaltaan autoa ja he voisivat ajella ympäriinsä. Ja kun rahat loppuisivat, niin hän voisi mennä töihin ja lopulta he menisivät naimisiin. Sally tyrmää ajatuksen heti ja sanoo, ettei niin voi tehdä, koska he ovat molemmat käytännössä vielä lapsia, mistä Holden suuttuu. Holdenin ajatukset tulevat kyllä paremmin ilmi New Yorkin reissulla ja hän kertoo usein tuntevansa itsensä yksinäiseksi ja masentuneeksi, mutta vieläkään hän ei saanut minua heltymään.
Kirja on kirjoitettu Holdenin näkökulmasta. Hän aloittaa usein kertomaan asioista ja eksyykin sitten puhumaan ja mietiskelemään jotain täysin eri juttua. Hänen ajatuksensa jotenkin rönsyilevät todella paljon ja hän kiinnittää huomiota epäolennaisiin asioihin. Esimerkiksi jos tuntemattomalla ihmisellä on halvan näköinen tekonahkamatkalaukku, hän menettää kiinnostuksensa tutustua jo pelkästään sen perusteella. Kirosanoja käytetään - tai siis Holden käyttää - paljon, mikä mielestäni kylläkin kertoo vain hänen nuoresta iästään ja kyynisestä asenteestaan. Hän myös "iskee tarinaa", eli valehtelee jatkuvasti sekä puhuu seksin harrastamisesta "temppujen tekemisenä". Kaikki on hänen mielestään kornia tai falskia ja monet ihmiset snobeja tai masentavia. Jos hän olisi oikea ihminen, niin en luultavasti kestäisi hänen seuraansa kovin kauaa - siitäkin huolimatta, että tietäisin hänen olevan vain kovin hukassa itsensä ja elämänsä kanssa.
En usko, että Holdenin on tarkoituskaan olla kovin pidettävä hahmo. Ja varmasti hänen välinpitämättömyydelleen on jokin syy. Häntä pelottaa aikuistua, eikä hänellä oikein ole päämäärää elämässään, ei paljoa edes ystäviä tai sosiaalisia taitoja. Ehkä hän sen takia puhuu ja ajattelee muista ihmisistä rumasti, koska on itse niin epävarma. On helpompaa olla inhottava ja työntää tällä tavoin ihmiset kauemmaksi kuin päästää heidät lähelleen ja asettautua haavoittuvaiseksi. Oikeastaan ainut ihminen, josta Holden tuntuu aidosti väittävän, on hänen pikkusiskonsa Phoebe, jolle hän jopa ostaa New Yorkista erään cd-levyn.
Kirjailija, J. D. Salinger, on itse kokenut toisen maailmansodan. Tässä kirjassa Holden useampaankin otteeseen "leikkii leikkiä" - etenkin humalapäissään - jossa häntä ammutaan vatsaan ja verta tulee paljon. Herää pakostakin ajatus, että liittyyköhän tämä jotenkin Salingerin itsensä kokemuksiin ja niiden tietynlaiseen läpikäymiseen tai käsittelyyn?
Holdenista saa lopulta sellaisen vaikutelman, ettei hän voi kovin hyvin. Hän tarvitsisi apua, mutta ei ole kovin vastaanottavainen. Ja eiväthän hänen läheisensä jaksa loputtomiin yrittää, jos Holden ei itse aio ottaa mistään vastuuta. Siinä mielessä tämä on varsin hyvä kasvutarina, sillä teini-ikä ja aikuistuminen tuskin ovat kenellekään pelkkää ruusuilla tanssimista.
Pikaisen Goodreads-selailun jälkeen tulin siihen tulokseen, tämä kirja tuntuu herättävän tosi eriäviä mielipiteitä: osa rakastaa ja osa ei pidä ollenkaan. En tiedä, olisinko minä pitänyt kirjasta enemmän, jos olisin lukenut sen ollessani itse teini-ikäinen. Kirjan lukeminen ei ollut varsinaisesti nautinnollista, vaikka luinkin sen melko nopeasti ja pidin siitä hieman enemmän kuin aluksi oletin. Klassikkohan tämä on, joten jollain tavalla kyseessä on merkityksellinen kirja. Ehkä en itse vain ihan ymmärtänyt sitä. Mutta sainpahan ainakin taas yhden Keltaisen kirjaston kirjan luettua, vaikka en niitä mitenkään kovin tavoitteellisesti luekaan.
En usko, että Holdenin on tarkoituskaan olla kovin pidettävä hahmo. Ja varmasti hänen välinpitämättömyydelleen on jokin syy. Häntä pelottaa aikuistua, eikä hänellä oikein ole päämäärää elämässään, ei paljoa edes ystäviä tai sosiaalisia taitoja. Ehkä hän sen takia puhuu ja ajattelee muista ihmisistä rumasti, koska on itse niin epävarma. On helpompaa olla inhottava ja työntää tällä tavoin ihmiset kauemmaksi kuin päästää heidät lähelleen ja asettautua haavoittuvaiseksi. Oikeastaan ainut ihminen, josta Holden tuntuu aidosti väittävän, on hänen pikkusiskonsa Phoebe, jolle hän jopa ostaa New Yorkista erään cd-levyn.
"En ole varma, ymmärsikö Phoebe, mitä helvettiä minä höpötin. Sehän on vasta pikkulapsi. Mutta se sentään kuunteli. Jos joku sentään kuuntelee, ei tunnu niin pahalta."
Kirjailija, J. D. Salinger, on itse kokenut toisen maailmansodan. Tässä kirjassa Holden useampaankin otteeseen "leikkii leikkiä" - etenkin humalapäissään - jossa häntä ammutaan vatsaan ja verta tulee paljon. Herää pakostakin ajatus, että liittyyköhän tämä jotenkin Salingerin itsensä kokemuksiin ja niiden tietynlaiseen läpikäymiseen tai käsittelyyn?
Holdenista saa lopulta sellaisen vaikutelman, ettei hän voi kovin hyvin. Hän tarvitsisi apua, mutta ei ole kovin vastaanottavainen. Ja eiväthän hänen läheisensä jaksa loputtomiin yrittää, jos Holden ei itse aio ottaa mistään vastuuta. Siinä mielessä tämä on varsin hyvä kasvutarina, sillä teini-ikä ja aikuistuminen tuskin ovat kenellekään pelkkää ruusuilla tanssimista.
Pikaisen Goodreads-selailun jälkeen tulin siihen tulokseen, tämä kirja tuntuu herättävän tosi eriäviä mielipiteitä: osa rakastaa ja osa ei pidä ollenkaan. En tiedä, olisinko minä pitänyt kirjasta enemmän, jos olisin lukenut sen ollessani itse teini-ikäinen. Kirjan lukeminen ei ollut varsinaisesti nautinnollista, vaikka luinkin sen melko nopeasti ja pidin siitä hieman enemmän kuin aluksi oletin. Klassikkohan tämä on, joten jollain tavalla kyseessä on merkityksellinen kirja. Ehkä en itse vain ihan ymmärtänyt sitä. Mutta sainpahan ainakin taas yhden Keltaisen kirjaston kirjan luettua, vaikka en niitä mitenkään kovin tavoitteellisesti luekaan.
Mietin muuten melko kauan kirjaa lukiessani, että mistä sen nimi tulee. Sekin kuitenkin selviää kirjaa lukiessa, mikä on minusta aina kivaa. Joidenkin kirjojen kohdalla kun asia ei ole selvää. Sieppari ruispellossa on 33. Tammen keltaisessa kirjastossa ilmestynyt kirja.
Arvosana: ★★
PS: En itse pidä viskistä, mutta lainasin avopuolison lasia tämän kirja-arvion kuvaa varten :D
Kiva kirjan esittely. Minulle Sieppari ruispellossa on aika merkityksellinen kirja. Kun olin USA:ssa vaihto-oppilaana, kirja luettiin koulussa englannin opinnoissa. En sitten kaikkea siitä ymmärtänyt ja luin sen sitten suomeksi joskus parikymppisenä. Pidin kirjasta tosi paljon. Olisipa kiva lukea se vielä kerran. Katsoinkin, että omasta kirjahyllystä sitä ei löydy, eli odotellaan kirjastojen avautumista. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!
VastaaPoistaMiusta on kiva, että kirjat herättävät keskustelua ja mielipiteitä molempiin suuntiin! :) Ja juuri kokemukset sekä tunteet kirjojen parissa voivat kääntää lukukokemuksen vaikka mihin suuntaan. Hyvää viikon jatkoa sinullekin!
PoistaMinäkään en tälle lämmennyt. Oli aikoinaan koulussa pakkolulukirjana, mutta en sitä silloin muistaakseni lukenut. Luin myöhemmin, mutta enpä jaksanut innostua. Sinun tavoin koin kirjan melko tylsänä ja pinnallisenakin. Pakko kyllä todeta, etten kirjasta paljon enää muista. Finnit ja eritteet ovat jääneet jostain syystä mieleeni. :D
VastaaPoistaJoo, aika finnintäyteinen tämä kyllä oli. Mutta totta kai hormonit hyrräävät, kun on tein(e)istä kyse :D Ehkä silti jatkossa luen erilaisia nuorista kertovia kirjoja.
Poista