Anne Frank - Päiväkirja

 

Anne Frank: Päiväkirja 

(Het Achterhuis. Dagbockbrieven 12 juni 1942-1 augustus 1944.
Herziene en vermeerde editie, 1991)

Tammi, 2009

421, pehmeäkantinen, lainattu kirjastosta

Anne Frankin päiväkirjan olen halunnut lukea jo kauan. Olin kuitenkin juuri ennen tätä kirjaa lukenut pari omaelämäkerrallista teosta ja kaipasin vaihteeksi taas fiktiivisten kirjojen lukemista. Kolme tositapahtumiin perustuvaa ja melko raskaita aiheita käsittelevää kirjaa peräkkäin on nimittäin ehkä vähän liikaa ja saatoin kokea jonkinmoista elämäkerta/tietokirjallisuus-ähkyä. Ajankohta tämän kirjan lukemiselle ei siis ehkä ollut se otollisin, vaikka tärkeästä kirjasta onkin kyse.

Anne Frank oli juutalainen tyttö ja varmasti yksi holokaustin tunnetuimmista uhreista. Hän syntyi Saksassa, mutta asui suurimman osan elämästään Amsterdamissa. Päiväkirjassa on tytön merkintöjä ajalta, jolloin hän joutui piileskelemään vanhan liiketalon "salaisessa siivessä". Anne kirjoitti päiväkirjaa vähän yli kaksi vuotta, aluksi ihan vain itselleen. Hän kuitenkin muutti mieltään, kun kuuli, että kaikki todistuskappaleet Hollannin kansan kärsimyksistä Saksan miehityksen ajalta kootaan ja julkaistaan sodan jälkeen. Niinpä Anne päätti julkaista sodan jälkeen kirjan, joka perustuisi hänen päiväkirjamerkintöihinsä. Loppujen lopuksi päiväkirjasta syntyi kolme versiota: alkuperäinen Annen versio sekä toinen paranneltu versio lisäyksineen, joista Annen isä Otto sitten muokkasi kolmannen, lyhennetyn version.

"28. syyskuuta 1942 (tehty lisäys)

Minua ahdistaa suunnattomasti tietoisuus siitä, 

että emme koskaan pääse ulos, ja minä pelkään koko ajan, että meidät löydetään ja ammutaan. 

Se ei tietenkään ole kovin miellyttävä tulevaisuudenkuva."

Päiväkirjassa on havaittavissa nuoren tytön elämänhalu ja positiivisuus, vaikka elämäntilanne ja olosuhteet ovat todella karut. Alussa Anne kuvaa ystäviään sekä koulunkäyntiään, mutta merkinnät muuttuvat pidemmiksi ja vakavammiksi sen jälkeen, kun tyttö perheineen siirtyy Salaiseen siipeen. Samassa paikassa majoittuu myös van Daanin perhe ja myöhemmin myös eräs hammaslääkäri, josta Anne ei oikein pidä. Annen omaan perheeseen kuuluvat vanhemmat sekä isosisko Margot. Mitä kauemmin tämä porukka viettää aikaa yhdessä Salaisessa siivessä, sitä useammin Anne joutuu konflikteihin oman perheensä sekä myös van Daanin rouvan kanssa, joka valittaa hänelle kaikesta. Rouvan mielestä Anne on liian äänekäs, huonosti kasvatettu ja nirso. Hän saa jatkuvasti kuulla toruja ja haukkuja, vaikkei niihin lähes ikinä ole syytä. Hän ei kuitenkaan lähes koskaan sano vastaan, vaikka ihmisten käytös satuttaakin häntä. Anne on selvästi jostain syystä eriarvoisessa asemassa kuin kaikki muut ja saa aina syyt niskoilleen. Riitatilanteita siis syntyy useinkin, vaikka Salaisen siiven asukkaiden pitäisi pitää yhtä. Pelko paljastumisesta on jatkuvasti läsnä ja jokaista lattian narahdustakin säpsähdetään.

"Kaikki luulevat minun teeskentelevän puhuessani. Olen heistä

naurettava kun vaikenen, karkea vastatessani, viekas kun esitän hyvän ajatuksen,

laiska jos olen väsynyt, itsekäs jos syön lusikallisen liikaa, 

tyhmä, veltto, laskelmoiva, jne. jne. Päivittäin kuulen olevani vain sietämätön letukka, 

ja vaikka nauran ja teeskentelen, etten välitä, se koskee minuun syvästi."

Kaikkeen tähän on lisäyksenä tietenkin se syy, miksi Anne ylipäänsä joutui pakenemaan maan alle: nimittäin sota ja juutalaisvainot. On unettomia öitä ja köyhyyttä. Yöllisiä pommituksia, jotka herättävät paniikkia ja pelkoa. Ruoastakin on pulaa, eikä sen laatu ole kovin hyvää. Ruokamäärät tuntuvat pienenevän pienenemistään.

"Me odotamme aina hartaasti lauantaita, koska kirjat tulevat silloin. 

Aivan kuin pikkulapset, jotka odottavat lahjoja. Tavalliset ihmiset eivät varmaan voi ymmärtää, 

mitä kirjat merkitsevät meille sisään vangituille. Lukeminen, opiskeleminen ja radio 

ovat meidän ainoita huvituksiamme."

Yllä oleva ote on jotenkin aika ajankohtainen nyt, kun koronavirus jyllää ja ihmiset viettävät paljon aikaa kotonaan. Sattumaahan tämä on, koska päiväkirja on kirjoitettu jo kauan sitten. Ja tietenkin tilanne on siinä mielessä erilainen, ettei meitä ole varsinaisesti vangittu sisälle. Anne ei oikeasti saanut poistua milloinkaan ulos ja pelko paljastumisesta oli koko ajan läsnä. Jopa ikkunoiden auki pitäminen oli rajoitettua.

Annen päiväkirjamerkinnöissä näkyy selvästi se, miten kovasti tyttö kaipaa kaikkea normaalia. Sitä, että sota olisi ohi ja elämä voisi palautua normaalisti. Hän haluaisi ulkoilla vapaasti ilman jatkuvaa pelkoa, elää täyttä teinitytön elämää. Rakoilevat ja etääntyvät välit oman äidin kanssa vetävät Annen mielen matalaksi, sillä noina aikoina hän varmasti tarvitsisi oman äidin tukea enemmän kuin koskaan. Anne ja hänen äitinsä eivät juuri puhu asioista. Isänsä kanssa Anne on läheisempi, mutta on hän silti aika yksinäinen. Niinpä Anne aikuistuu ja oppii elämään ilman aikuisten tukea jo varhain, minun mielestäni vähän liian varhain.

"Kaikki tämä riitely, itku ja hermostuneisuus on niin rasittavaa ja repivää,

että vaivun iltaisin itkien vuoteeseeni ja kiitän taivasta,

että saan olla puoli tuntia yksikseni." 

Myös seksuaalisuus on mielestäni kirjassa läsnä, vaikkei se päiväkirjamerkintöjen pääasia olekaan. Anne on kovin ihastunut van Daanien poikaan Peteriin, joka on tyttöä muutaman vuoden vanhempi. Kirjaa lukiessa tuntui, että seksuaalisuus oli muutenkin jonkinmoinen tabu, koska siitä ei juuri puhuttu. Annen tunteet Peteriä kohtaan kuitenkin voimistuvat päivä päivältä ja hän viihtyy pojan kanssa. He juttelevat paljon ja pitkään, jopa intiimeistä asioista, joista Anne ei ole puhunut kenellekään. Peter on se, joka kertoo Annelle esimerkiksi ehkäisystä.

Kirjan lukemisessa kesti melko kauan ja lukeminen tuntui jopa hieman vaivalloiselta. En oikein osaa sanoa, että miksi. Tiesin, että kirja on kirjoitettu päiväkirjamuotoon - kertoohan sen jo kirjan nimikin - mutta ehkä se välillä vähän sekoitti ajatuksiani ja keskittymistäni. Ja kyllähän nuoren tytön päässä liikkuu koko ajan ajatuksia, joita on ehkä vähän vaikea jäsentää. Oli kuitenkin mielenkiintoista lukea Annen ajatuksista sitä mukaa, kun hän Salaisessa siivessä olemisen aikana kasvoi ja aikuistui. Kirjan mielenkiintoisin osuus olikin Annen päänsisäinen maailma - ajatukset sodasta, rakkaudesta, luetuista kirjoista ja kaikesta muustakin - sekä Salaisen siiven ihmisten konfliktintäyteiset ihmissuhteet. Välillä Anne yritti ymmärtää, että miksi esimerkiksi hänen äitinsä ei vastannut tytön päässään luomaa lempeää ihanneäidin mielikuvaa. Psykologisessa mielessä kirja on siis varsin mukavaa luettavaa, vaikkei se tietenkään mikään hyvän mielen kirja olekaan.

Arvosana: ★★★½