Elizabeth Gilbert - Eat, Pray, Love: Omaa tietä etsimässä

 

Eat, Pray, Love: Omaa tietä etsimässä

(Eat, Pray, Love, 2006)

Otava (Seven-pokkari), 2007

394 sivua, pehmeäkantinen, omasta hyllystä 

Aloitin tätä kirjaa alunperin jo viime vuoden elokuussa, ollessani kahden viikon mittaisella lomamatkalla Italiassa. Tiesin, että noin kolmasosa kirjasta sijoittuu Italiaan ja tarkoituksenani olikin saada tuo ensimmäinen osuus luettua kokonaan Italiassa ollessani. Ja onnistuinkin, mutta tiukille meni: luin Italia-osuuden loppuun lentokoneessa matkalla takaisin Suomeen, koko päivän jo matkustaneena ja väsyneenä.

Eat, Pray, Love on Elizabeth Gilbertin omaelämäkerrallinen kirja siitä, miten hän erään itkuisen, kylpyhuoneessa vietetyn hetken jälkeen tajuaa, ettei tämä ole sitä elämää, jota hän haluaa elää. Hän päättää erota aviomiehestään, jättää työnsä toimittajana ja lähteä vuodeksi ulkomaille etsimään itseään. Italiaan hän lähtee nautinnon perässä, Intiaan meditoimaan sekä etsimään Jumalaa ja Indonesiassa hän koettaa löytää tasapainoa näiden kahden välille. En tiedä, ovatko kaikki kirjan tapahtumat tai henkilöt todellisia, vai onko kirjaan laitettu hieman värikynää viihdearvoa lisäämään. Eikä sillä nyt sinänsä ole mitään suurta merkitystä.

Kirjan Italia- ja Indonesia-osuuksista pidän. Se voi tosin johtua ihan siitäkin, että pystyin Italiasta lukiessani niin hyvin samaistumaan moniin asioihin: herkulliseen ruokaan ja jäätelöön (en ole koskaan syönyt yhtä hyvää jäätelöä kuin Italiassa!), italialaisten ulospäinsuuntautuneisuuteen, siihen että he puhuvat kovaäänisesti ja paljon käsillään elehtien (isäni soitti minulle kerran matkani aikana ja kysyi, tappellaanko taustalla... :D), rakastuneiden parien avoimen julkisiin hellyydenosoituksiin.. Toki omat kokemukseni Italiasta perustuvat lähinnä kaikille positiivisille asioille, enkä kerennyt esimerkiksi näkemään maan varjoisampia puolia. Näin ollen myös kirjan luomat mielikuvat ovat mielessäni ehkä hieman romantisoituja. 

Intia-osuudesta puolestaan en oikein pidä. Ehkä se johtuu siitä, etten itse ole kovin hengellinen tai uskonnollinen ihminen, enkä oikeastaan jaksa lukea asioiden filosofisesta pyörittelystä (mistä en ymmärrä mitään) tai Jumalan etsinnästä. Kirjan keskikohdan lukeminen oli siis minulle vähän tahmeaa, kun tuntui, ettei missään oikein edetty mihinkään.

Indonesia-osuus on kirjan parasta antia, koska jotenkin sitä lukiessa tuntuu, että asiat alkavat vihdoin järjestyä ja jonkinlaiseen tyydyttävään loppuratkaisuun ollaan päätymässä. Kirjan luvut ovat suurimmaksi osaksi lyhyitä, mutta tässä viimeisessä osiossa ne ovat hieman pidempiä, mistä pidän. Tulee vähän syvällisempi vaikutelma kirjasta kokonaisuutena ja muutenkin sellainen olo, että on edetty paljon vakavampaan suuntaan Italia-osuuden jälkeen.

Eat, Pray, Love ei mullistanut maailmaani, mutta oli silti ihan raikas ja piristävä lukukokemus. Tästähän on kaiketi jatko-osakin olemassa, jonka nimi on Tahdonko? - Kuinka päädyin naimisiin. Voin aika varmasti arvata, kuinka siinä tulee käymään. Ja eihän sitä tiedä, vaikka joskus esimerkiksi kirjastosta kyseisen teoksen käsiini etsisinkin. Kyllä minua sen verran jäi kutkuttamaan, että löytääkö Elizabeth lopulta uuden rakkauden.

Ja loppuun vielä elokuvakansiasiaa! Olen aiemminkin blogissani maininnut, että en juurikaan pidä kirjojen elokuvakansista ja tiedän, etten ole ainoa. Yhdet kamalimmista kansista on ehkäpä Minä ja Morrison -kirjan pehmeäkantisella painoksella, jota en ole lukenut, mutta joka löytyy kotoani. Ja vieläpä kaksin kappalein, sillä minun lisäkseni avopuolisonikin omistaa kyseisen kirjan (ja nimittää sitä vessalukemiseksi, ehkä ihan syystäkin). Ne elokuvakannet ovat ihan järkyttävät... Googlatkaapa, jos uskallatte. Ei pitäisi tuomita kirjaa kansien perusteella, mutta ei kyllä tee ihan heti mieli tarttua Minä ja Morrisoniin :D Ja miten tämä kaikki sitten liittyy Gilbertin kirjaan? No siten, että kyseisen kirjan kannet ovat mielestäni yllättävän kivat ja kirja on jotenkin "taipuisa" (englanniksi käyttäisin termiä floppy) ja sen takia mukava käsitellä. En myöskään ole nähnyt tästä tehtyä elokuvaa, eli näyttelijöiden kuvat kannessa eivät siksi juurikaan häiritse.

Arvosana: ★★★