Marguerite Duras - Rakastaja

 

Rakastaja

(L'Amant, 1984)

Otava, 2006

121 sivua, kovakantinen, lainattu kirjastosta 

Marguerite Duras (1914-1996) oli ranskalainen kirjailija, joka syntyi Saigonissa, silloisessa Indokiinassa. Hänen esikoisteoksensa julkaistiin vuonna 1943 ja se ei jäänyt viimeiseksi: hän mm. kirjoitti romaaneja, näytelmiä ja elokuvaohjauksia. Vahvasti omaelämäkerrallinen Rakastaja ilmestyi vuonna 1984 ja kirjailija oli tällöin jo 70-vuotias. Teos voitti Goncourt-palkinnon ja nousi kansainväliseksi bestselleriksi ja se myös käännettiin lähes neljällekymmenelle kielelle. Kirjaan perustuva elokuva tehtiin vuonna 1992 ja sen ohjasi Jean-Jacques Annaud.

En oikein tarkalleen tiedä, mitä olen juuri lukenut. En ymmärtänyt tai sisäistänyt kaikkea, mutta silti pidin tästä kirjasta. Enemmän kuin etukäteen oletin.

Rakastaja kertoo 15½-vuotiaasta teinitytöstä, joka aloittaa suhteen itseään 12 vuotta vanhemman kiinalaisen miehen kanssa. Tytön elämä on aika ankeaa. Isä on kuollut ja äiti etäinen, eikä perheessä puhuta asioista. Tytön isoveli on aggressiivinen ja käyttää oopiumia, jonka takia tytön äidin luona käyvät velkojat perimässä oopiumvelkoja. Pikkuveli taas tuntuu olevan tytön elämän ainoa oikeasti tärkeä ihminen, josta hän välittää - ja joka välittää hänestä aidosti takaisin sekä pitää siskonsa puolia. Perheessä on paljon ongelmia: köyhyys, sota, siirtolaisuus, eikä lasten äiti osaa oikein huolehtia edes itsestään.

"Minusta oli tullut hänen lapsensa. Hän rakasteli joka ilta omaa lastaan.

--Mies ottaa tytön kuin lapsensa. Hän ottaisi oman lapsensa samalla tavoin."

Tytön ja kiinalaisen suhde on tuhoon tuomittu heti alkuunsa. Eihän ole sopivaa, että teinitytöllä on itseään selvästi vanhempi rakastaja, joka ei ole edes valkoinen. Mutta ainakin tyttö saa kovasti haluamaansa kokemusta. Suhde ei saa missään nimessä paljastua ja kun mies tapaa tytön perhettä, heistä kukaan ei edes puhu hänelle, mutta miehen ostamat ruoat ja juomat kyllä kelpaavat. 

"Veljeni eivät milloinkaan puhu hänelle. Hän on kuin näkymätön heille, ikään kuin hänen kehonsa 

ei olisi kyllin tiheä tullakseen aistein havaituksi, nähdyksi, kuulluksi. 

--Hän saa luvan kestää minulta mitä tahansa saamatta koskaan rakkauttani. Hänhän on kiinalainen, ei valkoihoinen."

Kirjassa on todella monia kerroksia ja sen voi tulkita vaikka miten päin. Se on kirjoitettu lyhyinä kappaleina, ikään kuin välähdyksinä, muistoina. Tuli sellainen tunne kuin olisin lukenut vanhaa valokuva-albumia, jossa on valokuvia monelta eri vuosikymmeneltä ja monesta eri sukupolvesta. Kieli on paikoittain todella kaunista, jopa runollista. Joskus kappaleet saattavat olla jopa puolenkin aukeaman mittaisia. Kerronta ei etene kronologisesti ja kertojaäänikin vaihtuu: välillä on minä-kertoja, kun taas seuraavaksi tytöstä puhutaankin pronominilla "hän". Näistä syistä oli vähän vaikea pysyä perässä. Varsinkin jos keskittyminen hetkeksikään herpaantui, mitä se tekikin, koska luin kirjan noin vuorokaudessa, eli melko nopeaan tahtiin.

Tyttö tuntuu hakevan huomiota, hyväksyntää ja rakkautta kiinalaiselta rakastajaltaan, sillä kotona hän ei taida sitä riittäväksi saada. Totta kai myös seksuaalisuus ja sen herääminen ovat olennaisia asioita. Äiti ei oikein usko tyttärensä aikomuksiin alkaa kirjoittaa kirjoja, sillä eihän niillä nyt elä. Tuntuu, että väkivaltainen isoveli hallitsee koko perhettä ja tyttö, perheen kuopus, jää muiden jalkoihin. Tavallaan ymmärrän, miksi tyttö teki niinkuin teki, mutta kyllä minua vähän ällöttikin. Tyttö oli jo valmiiksi kärsinyt ja voi pahoin, enkä usko, että tämä epäterveellinen suhde asiaa mitenkään ainakaan auttoi.

"Näen sodan samoissa väreissä kuin lapsuuteni. Sota-aika ja isoveljen valta menevät mielessäni sekaisin. Tämä johtuu luultavasti siitäkin että pikkuveli kuoli juuri sodan aikana. Sodalla on mielessäni isoveljen kasvot, näen sen kaikkialle leviävänä, kaikkialle tunkeutuvana, varastelevana, vapautta riistävänä, kaikkialla läsnä olevana, kaikkeen sekoittuneena

ja sekaantuneena, ruumiiseen ja ajatuksiin syöpyneenä." 

Pikkuveljen kuolema tuntuu olevan viimeinen pisara. Tyttö on jo aiemmin miettinyt omaa kuolemaansa, jopa toivonut sitä. Ja nyt, kun hänen elämästään on riistetty ehkäpä se kaikkein rakkain ihminen, tuntuu kaikki olevan samantekevää. Elämän rajallisuus iskee konkreettisesti ja pysäyttävästi kerralla päin tytön kasvoja.

"Pikkuveli oli kuolematon, mutta hänen kuolemattomuutensa

oli jäänyt huomaamatta. Pikkuveljen ruumis oli nyt kuollut.

Kuolemattomuus oli kuollut sen mukana. 

Oli tapahtunut täydellinen erehdys." 

Kirjasta jäi minulle hieman ristiriitaiset ja jopa hämmentyneet tuntemukset. Keikuin 2,5-3,5 tähden arvion välillä. En koe, että haluaisin esimerkiksi lukea kirjaa enää koskaan uudelleen. Aihe sinänsä ei minua hetkauttanut tai järkyttänyt, vaikka se toki oli provosoiva. Mutta en vain yleisesti ottaen pidä tällaisesta kirjoitustyylistä. Toki tiedän, ettei kirjassa varsinaisesti kuulunutkaan olla juonta, joten osasin varautua. Kaiken kaikkiaan tämä oli mielenkiintoinen ja mieleenpainuva lukukokemus. Näennäisesti ohut ja nopealukuinen kirja, jossa on sisällä kuitenkin paljon. Ehkäpä tartun joskus Durasin muuhunkin tuotantoon ja esimerkiksi Hiroshima, rakastettuni kiinnostaa, sillä kyseisestä käsikirjoituksesta on tehty myös samanniminen elokuva. Tällä kirjalla saan myös uuden merkinnän Maailmanvalloitus-haasteeseeni, kohtaan Ranska.

Arvosana: ★★★½