Grimmin satuja #1

Grimmin kauneimmat sadut
(Raittiuskansan Kirjapaino Oy, 1960)

Mukaillen nuorisolle kertonut: K. Merikoski

Kuvittanut: Rudolf Koivu

Somistanut: Heikki Paaer

475 sivua, avopuolison kirjahyllystä

Löysin avopuolisoni kirjahyllystä tämän vanhan ja jesarilla paikatun kokoelman Grimmin satuja. Se on kärsinyt ja osittain piirroksilla tuherrettu, mutta jotain kovin viehättävää tässä nimenomaisessa rähjäisessä ja elämää nähneessä painoksessa on ♥

Kirjasta inspiroituneena ajattelin aloittaa blogissani uuden postaussarjan: luen tästä kokoelmasta aina muutaman sadun kerrallaan ja kirjoittelen ajatuksistani tänne blogiin. Grimmin sadut ovat aina kiinnostaneet minua ja tiedän, että aluperin ne ovat paljon raaempia ja rajumpia kuin esimerkiksi Disneyn Lumikki-animaatioelokuva antaa ymmärtää. En myöskään voi väittää, että edes tietäisin, mitkä kaikki sadut ovat Grimmin veljeksiltä lähtöisin. Tai no, ilmeisesti Grimmin veljekset ovat lähinnä koonneet satuja kokoelmiksi, eivät itse keksineet niitä. Sitäkään en osaa sanoa, että kuinka usein näitä Grimm-postauksia on tulossa.

Susi ja seitsemän pientä kiliä 

En ole varma, olinko aiemmin tästä sadusta kuullut. Lukiessa se kuitenkin tuntui tutulta, joten voi olla, että olen jossain siihen törmännytkin.

Vuohiemo, jolla on seitsemän pikku kiliä, rakastaa heitä suuresti ja käy päivittäin metsässä syömässä. Palattuaan se antaa kileillekin maitoa. Eräänä päivänä vuohiemo varoittaa kilejään ilkeästä sudesta, joka taloon sisään päästessään syö ne kaikki. Kilit lupaavat olla varovaisia.

Mutta kuten arvata saattaa, viekas susi koettaa vaikka millä keinoin päästä taloon sisälle kilien luokse. Kilit eivät kuitenkaan usko sutta, mutta sudellapa on tähänkin ratkaisu. Se syö liitua muuttaakseen ääntään kimakammaksi ja käy leipurin luona muuttamassa tassunsa taikinan ja jauhojen avulla valkoisiksi. Lopulta susi siis pääsee sisään taloon ja hotkaisee kuusi kiliä kokonaisina vatsaansa. Seitsemättä ja nuorinta kiliä se ei kuitenkaan löydä, koska kili on piiloutunut kellokaappiin.

Susi loikkasi sisään ja pikku kilit pakenivat mikä minnekin.

Kuten monille saduille on tyypillistä, on tässäkin sadussa lopussa opetus, jonka itse tulkitsin niin, että ahneus ei kannata. Ja no, kyllähän meistä jokainen varmasti tietää, millainen loppu ahneella on ;) Sadusta tuli myös vähän mieleen Punahilkka ja melkein tuntui, että aluksi sekoitinkin satujen tapahtumat toisiinsa.

Arvosana: ★★★★★

 

Hannu ja Reetta 

Tämä satu on varmasti monille jo ennestään tuttu, ainakin nimellä Hannu ja Kerttu. Satu kertoo köyhästä puunhakkaajasta, jolla on kaksi lasta. Ajat ovat huonot, eikä puunhakkaajalla ole enää varaa ruokkia koko perhettään. Niinpä hänen vaimonsa, lasten äitipuoli, ehdottaa, että lapset vietäisiin kauas tiheään metsään ja jätettäisiin sinne. Puunhakkaaja ei ole ehdotuksesta mielissään, mutta vaimo toetaa, että heistä kaikki neljä kuolevat, ellei jotain keksitä. Lapset eivät saa nälältään unta ja kuulevat aikuisten keskustelun. Niinpä Hannu menee pihalle keräämään kuunvalossa hohtavia piikiviä, jotta hän voisi niitä sitten seuraavana päivänä ripotella maahan jälkeensä ja sisarukset löytäisivät takaisin kotiin. Ja tämä osoittautuukin toimivaksi ratkaisuksi. Mutta tietenkään asia ei jää ihan tähän, vaan köyhyyden painaessa lasten isä vaimonsa kanssa vie lapset uudelleen metsään. Tällä kertaa he eivät sieltä pääsekään pois aivan yhtä helposti. 

Menee useampi päivä ja lapset ovat kuolla nälkään. Vaellettuaan metsässä sinne tänne he löytävät piparkakkutalon! Nälkä ajaa lapset talolle herkuttelemaan sen syötävillä osilla, mutta talopa kuuluukin ilkeälle noidalle, joka syö lapsia ja haluaa lihottaa sisarukset oikein maukkaiksi...

 Tuvan katto oli tehty piparkakuista ja ikkunat sokerista.

Vaikka Hannun ja Reetan tarina on aika irvokas, niin paha saa palkkansa ja loppu on onnellinen, kuten näissä lapsille suunnatuissa saduissa usein on tapana. Tapahtumat etenevät nopeasti ja varmasti satua lukevien tai kuuntelevien lasten onkin sen takia helppo pysyä tarinassa mukana. 

Arvosana: ★★★★★

Tuntuu jotenkin hieman hassulta laittaa näille saduille arvosanoja, koska ne ovat niin eri tyyppisiä kuin vaikkapa romaanit. Oli kuitenkin ihanan nostalgista palata taas vähän perinteisempien satujen pariin ja kirjan kuvitus tuo kivaa piristystä lukemiseen! Pidän Disneyn elokuvista ja niistäkin moni perustuu Grimmin satuihin (esimerkiksi Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Prinsessa Ruusunen sekä Tuhkimo), mitä ei ehkä tule aina ajatelleeksi. Sattumalta molemmat tässä postauksessa mainitut sadut käsittelivät osittain myös samaa teemaa: ahneutta. Kili-sadussa se koitui suden kohtaloksi, Hannussa ja Kertussa taas osittain sekä sisarusten että myöskin noidan.