Derf Backderf - My Friend Dahmer

 

My Friend Dahmer
(Abrams ComicsArt, 2012)

219 sivua, pehmeäkantinen, lainattu kirjastosta 

Näköjään luen nyt näitä raskaita ja vakavia aiheita käsitteleviä kirjoja oikein urakalla. Tällä kertaa on vuorossa sarjakuva, joka käsittelee Jeffrey "Jeff" Dahmeria, yhdysvaltalaista sarjamurhaajaa, joka murhasi uhrinsa vuosina 1978-1991. Kaikki hänen uhrinsa olivat miehiä. Aikomuksenani oli vähän vilkaista, ehkä vain lukea esipuhe, kun tämän sarjakuvan kannet avasin. No, päädyin hotkaisemaan koko kirjan.

Sarjakuvan tekijä, Derf Backderf, oli Jeff Dahmerin koulukaveri. Tai no, en ehkä itse puhuisi kaverista, sillä kukaan ei tuntunut tuntevan Dahmeria kovin hyvin. Dahmerilla ei nimittäin ollut ystäviä ja hän oli yksinäinen. Backderf oli mielestäni osittain mukana hänen kiusaamisessaan ainakin jossain vaiheessa, eikä hän ollut Jeffin kanssa kovinkaan läheinen. Tosin hänellä oli sellainen tunne, että Jeff on jotenkin outo, mikä voi selittää sen, ettei hän halunnut viettää juurikaan aikaa Jeffin kanssa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Jeffrey erään 10 minuuttia kestävän automatkan aikana joi sixpackillisen alkoholia, oli Derf sitä mieltä, että Jeff on pelottava.

Jeffrey Dahmer oli hiljainen ja ujo teini-ikäinen. Hän vietti suurimman osan ajastaan yksin. Backderf itse ei edes huomannut hänen olemassaoloaan heti lukion alkaessa. Jossain vaiheessa Jeff huomasi olevansa homoseksuaali ja se aiheutti hänelle suurta häpeää, jota turruttaakseen hän alkoi juoda ja lopulta alkoholisoitui. Kotona hän ei juonut, koska ei halunnut jäädä kiinni, mutta hän oli päivittäin kännissä jopa koulussa - jos hän ylipäänsä oli koulussa - ja piilotteli viinapulloja kaikkialle, jotta ne olisivat aina helposti hänen saatavillaan. Derf ja hänen ystävänsä kyllä huomasivat, että Jeffillä ei tainnut olla kaikki ihan hyvin ja hän joi liikaa, mutta kukaan ei puuttunut asiaan.

Kotona eivät Jeffin asiat olleet kovin hyvin. Vanhemmat riitelivät koko ajan - jopa yöllä - kovaäänisesti, kunnes lopulta erosivat. Jeffin äiti Joyce ei ollut henkisesti tasapainossa. Hän myös jätti Jeffin yksin heidän kotitaloonsa muuttaessaan nuoremman poikansa kanssa pois. Jeffille hän sanoi, että tämä kyllä pärjäisi talossa siihen asti, kunnes isä tulisi takaisin.

"His dad had moved out, his friends had written him off, high school where at least he was surrounded by people was ending and now even his own mother was leaving him behind. His isolation was complete."

Dahmer jäi teoistaan kiinni 22. heinäkuuta vuonna 1991 ja sai elinkautisen vankeustuomion. Hän sai kuitenkin surmansa vuonna 1994, kun eräs toinen psykoottinen elinkautisvanki hakkasi hänen kuoliaaksi.

Pidin sarjakuvasta kovasti. Tietenkään se ei ole varsinaisesti nautinnollista luettavaa, mutta mielenkiinto pysyy kyllä yllä. Mustavalkoinen piirrostyyli on tahallisen liioiteltua, mutta taidokasta, ja sopii tarinaan todella hyvin. Tekstiä on ehkä joihinkin muihin sarjakuviin verrattuna enemmän, mutta se olkoon perusteltua, kun on kyseessä tositapahtumiin pohjautuva teos. Teksti ei kuitenkaan tee sarjakuvasta tylsää tai tietokirjamaista.

Sarjakuva ei ole kovinkaan brutaali, ainakaan väkivallan osalta, vaikka siinä onkin ällöttäviä ja hätkähdyttäviä kohtauksia. Ehkä ihan hyväkin, että väkivallan sijasta on keskitytty niihin taustatekijöihin, jotka tekivät Dahmerista murhaajan. Minun mielestäni tämä on hyvä ratkaisu ja nuoren pojan ahdistus sekä vakavat ongelmat kuvataan rehellisesti ja suoraan.

Backderf on koonnut sarjakuvansa mm. omien sekä koulunsa opettajien ja muiden oppilaiden muistikuvista, poliisiasiakirjoista, Jeffin vanhempien kertomuksista sekä myös Jeffin itsenstä vankilassa antamista haastatteluista. Lähteitä on siis paljon, vaikka niiden luotettavuus ei välttämättä olekaan täydellinen. Lähes kukaan Jeffin tuntenut ei kuitenkaan ajatellut hänen hautovan mielessään niin synkkiä ajatuksia.

Sarjakuvaa lukiessa myös huomasi sen, miten ajat ovat muuttuneet. Vaikenemisen kulttuuri oli Jeffin elinaikana vahva ja kaikki huolehtivat omista asioistaan, eivätkä puuttuneet muiden ongelmiin, vaikka tässä tapauksessa olisi ehkä pitänyt. 

On pelottavaa ajatella, että tällaisia ihmisiä on ihan oikeasti olemassa. Tulee jälleen kerran mieleen kaikki ne kouluampumiset, mitä on Suomessakin ollut. Syrjityt ja kiusatut nuoret - useimmiten juurikin pojat - ajautuvat syvälle omaan ahdinkoonsa ja pakkomielteisen sairaisiin ajatuksiinsa ja lopulta se kaikki räjähtää ulos todella tuhoisin seurauksin.

Arvosana: ★★★★★