Janne Kukkonen - Kolmen kuninkaan aarre (Voro #1)

Voro: Kolmen kuninkaan aarre
(LIKE, 2016)

280 sivua, pehmeäkantinen, lainattu kirjastosta

Ihan ensimmäisenä haluan toivottaa kaikille hyvää vappua!

Olen saanut hyvin luettua kirjaston kirjoja ja vähiin ne alkavatkin käydä. Ehkä jatkossa osaan pysytellä kohtuudessa lainaamieni kirjojen määrässä (eihän siihen tarvittukaan kuin yksi pandemia ja sen mukanaan tuoma ylimääräinen aika). Enää on muutama romaani sekä kasa sarjakuvia lukematta. Luen sarjakuvia usein ns. välipalakirjoina, koska ne ovat yleensä nopeita luettavia. Täällä blogissa tulee siis todennäköisesti näkymään lähiaikoina useampiakin sarjakuva-aiheisia postauksia. Yksi näistä lainaamistani sarjakuvista on kotimainen Voro.

Lilja haaveilee mestarivarkaan urasta. Hän saakin tilaisuuden todistaa taitonsa varkaiden killalle, jonka johtajana toimiva kiltamestari ei usko nuoren tytön kykyihin ja lähinnä nauraa tälle. Uhkarohkean ryöstökeikan seurauksena vuosisatoja uinuneet voimat heräävät ja Lilja huomaakin pian sotkeutuneensa valtataisteluun unohdettujen jumalien ja kuolleiden kuninkaiden välillä.

Kolmen kuninkaan aarteesta ei toimintaa ja taistelukohtauksia puutu. Välillä tuntui, että niitä oli jopa liikaakin ja ruumiitakin syntyi varsinkin sarjakuvan loppupuolella. Toisaalta eipähän päässyt käymään aika pitkäksi. 

Liljan ikää ei sarjakuvassa kerrota, mutta ei hän kovin vanhalta vaikuta. Uhkarohkea ja seikkailunhaluinen hän kyllä on, mutta myös taitava varas jo nuorena. Välillä kuitenkin mietin, että onko tytöllä ollenkaan itsesuojeluvaistoa, kun hän määrätietoisesti (tai vain ajattelemattomasti) pää kolmantena jalkana ryntää vaikka minne - ja joutuukin pulaan ja vaaraan useampaankin otteeseen. Hänen niin sanottu mentorinsa, Seamus, on vanha harmaahapsinen mies, joka koettaa pitää Liljan edes jotenkuten aisoissa, muttei ihan täysin siinä onnistu.

Piirrostyyli on karikatyyrimaista ja tummahkoa ja hahmojen kasvot ovat pyöreän lapsenomaisesti piirrettyjä. Kyseessä on mustavalkosarjakuva, mikä mielestäni sopi tarinaan hyvin. En oikeastaan kaivannutkaan värejä ja olen tottunutkin lukemaan suurimman osan sarjakuvistani mustavalkoisina.

Sarjakuvassa on myös ripaus fantasiaa, mikä jäi kiinnostamaan minua. Muitakin asioita tuntui jäävän hieman auki ja ilmaan roikkumaan, mutta luulisin niiden selviävän Voron toisessa osassa.

Tämä sarjakuva oli ihan mukava välipala, mutta minulla ei ole siitä hirveästi sanottavaa. Mukavaa, että ihan täällä Suomessakin ilmestyy sarjakuvia ja niiden määrä näyttäisi koko ajan vain lisääntyvän. Kenties luen joskus Voron toisenkin osan, mutta ihan hillitöntä hinkua minulla ei ole siihen tarttua.

Arvosana: ★★★