Chris Riddell - Ada Gootti ja hiiren haamu

 

Ada Gootti ja hiiren haamu
(Goth Girl and the Ghost of a Mouse, 2013)

Gummerus, 2015

220 sivua, kovakantinen, lainattu kirjastosta 

Brittiläinen Chris Riddell on minulle täysin uusi tuttavuus, jonka kirjat ovat kuitenkin kiinnostaneet minua jo jonkin aikaa. Luen melko vähän lastenkirjoja, vaikka sieltäkin löytyy varsin ihastuttavia teoksia. Tässä kirjassa ensimmäisenä huomioni kiinnitti sen ihana ulkomuoto: kirja on todella kaunis - ja niin ovat kuvat sen sisäpuolellakin. Kirja myös aloittaa Ada Gootista kertovan kirjasarjan, jossa on tähän mennessä ilmestynyt neljä osaa.

Ada Gootti asuu runoilija-isänsä, lordi Gootin, kanssa Kalmatollon kartanossa. Ada on ainut lapsi ja hänen äitinsä on kuollut nuorallatanssimisonnettomuudessa. Elegantin, mutta viileän Lordi Gootin mielestä lasten pitää kuulua, mutta ei näkyä, ja niinpä Ada tekeekin kaikkensa, ettei häiritsisi isäänsä. 

Kalmatollon kartano on valtava, mutta Adalla ei ole yhtään ystävää, jonka kanssa lähteä tutkimusretkelle asuinympäristöönsä. Eräänä yönä hän törmää pieneen, hohtavaan hahmoon, joka esittelee itsensä Ishmael-hiireksi - tai pikemminkin hiiren haamuksi. Adan isä on järjestämässä Kartanojuhlia, joissa aiheina ovat vuotuinen metaforinen polkukisa sekä sisämetsästys. Jotain omituista tuntuu kuitenkin olevan meneillään kartanon käytävillä ja varsinkin riistanvartija Nurjamaa on epäilyttävä. Yhdessä salaisen Ullakkokerhon väen kanssa Ada ja Ishmael päättävät selvittää, mitä kartanon syrjimmissä kolkissa oikein tapahtuu.

 

Kalmatollon kartano tiluksineen on todella upea. Pihalta löytyvät mm. puutarhatonttukivikkotarha, seurapeurapuisto sekä ylikoristeltu suihkulähde. Kartanon sisäpuolella ovat itä- ja länsisiipi sekä rämä siipi, joka puolestaan löytyy kartanon takaa. Kartanon takaa löytyy myös Salainen puutarha sekä Vielä salaisempi puutarha.

Hiiren haamun on suomentanut Harry Pottereista tuttu Jaana Kapari-Jatta ja en oikeastaan usko, että kukaan muu olisi tehnyt työtä tämän paremmin. Kirjasta löytyy esimerkiksi kuva sanomalehtisivusta, jolla puhutaan isoin otsikoin Mary Shellainen -nimisestä romaanikirjailijasta, sinitollo-homejuustosta sekä koristepeuroista eli keuroista. Suomentaja on siis joutunut keksimään erikoisille paikan- ja ihmisten nimille ihan omat suomennoksensa. Ei voi kuin arvostaa!

 

Kun luen kirjoja (tai sarjakuvia), jossa on paljon kuvia, niin pidän kovasti siitä, että kuvat ovat yksityiskohtaisia. Hiiren haamussa ne todellakin ovat sitä ja kirjassa on useampi koko aukeaman täyttävä kuva. Hahmot on piirretty tarkasti ja jokaisella on selvästi oma luonteensa sekä erottuva ulkonäkönsä. Todella taidokasta työtä!

Pidän yleisesti siitä, että kirjassa on paljon kuvailua, yksityiskohtia ja runsautta, mutta niitä ei ole vain infon omaisesti dumpattu jokaiselle sivulle. Hiiren haamussa on kyllä paljon yksityiskohtia ja kiinnostavia henkilöitä sekä hauskasti nimettyjä paikkoja, mutta perässä ei ole mitenkään vaikeaa pysyä.

Tämä oli mukavan kevyttä luettavaa, sillä olen lukenut viime aikoina useamman melko synkän kirjan. Ja vaikka en välttämättä kuulu ihan kohderyhmään, niin olihan tämä kirja silti todella valloittava. Goottihenkisyys kartanoineen ja haamuineen tuovat siihen hienon lisän ja luulen, että moni lapsi varmasti pitäisi tästä. Ehkäpä tämä sopisikin lapsille, jotka osaavat jo lukea, mutta eivät silti jaksa tai pysty lukemaan vielä kirjoja, joissa on paljon tekstiä. Ja miksei tätä aikuisetkin voisi lukea - luinhan minäkin ja mielelläni luinkin!

Aivan kirjan lopussa on takakannen sisäpuolelle kiinnitettynä tasku, jossa on pieni kirjanen. Se kertoo Ishmael-hiiren tarinan siitä, miten hän päätyi monien vaiheiden kautta Goottien kartanoon asumaan. Tämä oli hauska pieni bonus kirjan lopussa!

 

Arvosana: ★★★½