Hyvää joulua!

Tervehdys täältä jouluruokien ja joulukuusesta putoilevien kuusenneulasten keskeltä!

Tämä joulu on varmasti monelle kovin erilainen kuin monet aiemmat joulut, mutta koettakaa silti rauhoittua ja nauttia :) Niin minäkin aion tehdä. Itsehän siis vietän jouluni (23.12.-26.12.) perinteisesti vanhempieni - tai tarkemmin sanoen äitini - luona. Vanhempani ovat eronneet, mutta tietenkin näen joulupyhinä myös isääni.

Tarkoituksena oli joulupyhien aikana myös lukea, tietenkin. Tosin tähän mennessä en ole lukenut juuri ollenkaan. Aloitin kyllä uutta kirjaa, Lina Bengtsdotterin Annabelleä, mutta en ole lukenut siitä kuin noin 20 sivua.
Kovin paljoa en siis osaa kirjasta vielä kertoa, mutta se vaikuttaa kyllä ihan mielenkiintoiselta. Aatonaattona sain luettua myös loppuun Veera Niemisen Avioliittosimulaattorin. Joululahjaksi sain vain yhden kirjan, Maaret Kallion Inhimmillisiä kohtaamisia. Esimerkiksi äitini kyllä tietää lukuintoilustani, mutta luultavasti hän halusi ostaa minulle jotain muuta (ja tiesi myös sen, että omistan jo valmiiksi kirjoja melkoisen määrän). Hänen ei-kirjalliset lahjansa ovat yleensä hyvinkin onnistuneita. 

Lukeminen on siis jotenkin vain jäänyt, kun on ollut kaikkea muuta. Olen esimerkiksi pelaillut perheeni kanssa lauta- ja korttipelejä sekä katsonut perinteiset jouluelokuvat (Lumiukko + sen jatko-osa, Joulupukki ja noitarumpu sekä Yksin kotona -elokuvat ovat jouluajan suosikkielokuviani). Minulle joulu on perhejuhla, mutta onhan se aika ankeaa, ettei voi nähdä kunnolla muita sukulaisia - yleensä näen joulun aikaan myös isovanhempiani sekä serkkujani.

Helmet 2020 -lukuhaasteeni ei ole edennyt kovinkaan vauhdikkaasti, enkä tule tosiaankaan saamaan sitä valmiiksi. Olen lukenut juuri ja juuri puolet 50 haastekohdasta, eli 26 kirjaa. En usko, että tulen kovinkaan montaa uutta haastekirjaa (jos edes yhtä) enää tänä vuonna lukemaan. Oksan hyllyltä -blogissa julkaistiin joulukuun puolenvälin aikoihin postaus, jossa kerrottiin vuodenvaihteen lukumaratonista. Olen kyllä kiinnostunut osallistumaan, mutta en ole koskaan aiemmin lukumaratoonannut, joten hieman kyllä arvelluttaa ja jännittää. En siis edes ole päättänyt varmaksi, että osallistunko, mutta kova aikomus kyllä olisi. Itselleni sopivampi maratonpäivä olisi ehkä lauantai 2.1. Kirjastopinossa voisi olla myös muutama lyhyt kirja, jotka voisin koettaa maratonilla lukea. Palaan asiaan vielä vuodenvaihteen tienoilla, jos aion maratonilla olla mukana.

Kuten näkyy, en aikaisemmin kerennyt/muistanut päivittää tänne blogiini jouluntoivotuksia. Jouluviikon maanantain ja tiistain olin vielä iltavuorossa, sillä hyvin mennyt ensimmäinen työharjoitteluni poiki minulle keikkatöitä. Menen töihin pariksi päiväksi myös ensi viikon alussa. Ihan mukavaa! Mutta haluan nyt siis vain sanoa: 

IHANAA JOULUA SEKÄ HYVÄÄ UUTTA VUOTTA IHAN JOKAISELLE!

Kommentit

  1. Ihanaa joulun aikaa myös sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua ja rohkeasti ja rennolla otteella mukaan lukumaratoniin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäköhän horisen, joulu meni jo ja koko vuosi siinä samalla. :D Tervetuloa tähän vuoteen, olkoon se armollinen ja lempeä!

      Poista
    2. Horise vain, se on ihan luonnollista :D Itselläkin ajantaju heittää vähän häränpyllyä, eikä oikein tunnu edes siltä, että vuosi on jo oikeasti vaihtunut.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit