Lyhytarvioita

Olin koko marraskuun ajan aika väsynyt, koska olen viime aikoina joutunut heräämään vielä tavallistakin aikaisemmin. Aamuvuorot työharjoittelussani alkavat yleensä klo 7, kun taas koulupäiväni alkavat aikaisintaan klo 8.15. Tuolla pienelläkin erolla on vaikutusta vireystilaani, varsinkin näin loppuvuodesta. Myös uuden oppiminen vie voimia. Mutta pakko kyllä sanoa, että olen tykännyt olla harjoittelupaikassani! Jännitin ja jopa pelkäsin ensimmäistä työpäivääni todella paljon, sillä olin kuullut, että osa opiskelijoista jopa lopettaa koulun kesken ensimmäisen ja vielä toisenkin harjoittelun jälkeen. Jännitin myös, että millainen ohjaaja minulle sattuu. Ja eihän minulla ole edes mitään kokemusta hoitoalalta tai vanhusten kanssa työskentelystä. Aikaisemmat huonot kokemukset työkavereista kummittelivat taustalla ja saivat minut ahdistumaan - entä jos minua kohdeltaisiin harkkapaikassanikin huonosti ja jokainen päivä olisi suurta pinnistelyä ja suoritusta? 

Työskentely vanhainkodissa on kuitenkin ollut yllättävän kivaa. Heiveröisiä ja hauraita vanhuksia haluaa auttaa ja hoitaa, sillä he eivät itse erinäisistä syistä pysty välttämättä huolehtimaan esimerkiksi omasta henkilökohtaisesta hygieniastaan. Toki onhan työ välillä myös raskasta - sekä henkisesti että fyysisesti. Niiden kaikkein huonokuntoisimpien asukkaiden kanssa en ole todennäköisesti vielä työskennellyt, sillä olen ollut vain yhdellä osastolla koko harjoittelun ajan. Mutta harjoittelu on ollut oikeasti mukava ja opettavainen kokemus ja nyt (muokkaan tätä tekstiä 8.12., vaikka tästä on ollut luonnos blogiteksteissäni jo kauemmin) on jo meneillään viimeinen viikko, aika menee hurjan nopeasti!

❆❆❆

Mutta nyt sitten vihdoinkin itse asiaan! Tässä postauksessa kirjoitan lyhyesti mietteitäni muutamasta marraskuun alkupuolella lukemastani kirjasta, joista ei yksittäin välttämättä olisi paljoakaan sanottavaa.

 

 Kristiina Wallin: Meduusameri
(Tammi, 2020)
86 sivua, kovakantinen, kirjastosta lainattu

 

Tämä runoteos tarttui kirjastosta matkaani sen kauniin nimen ja kannen perusteella. Kyseessä on Kristiina Wallinin (s. 1971) uusin teos. Meinasin lainata jonkun muunkin hänen runokirjansa, mutta onneksi en sitä tehnyt. En nimittäin tykännyt tästä kirjasta.

 

Meduusameri on "kiehtova matka muistiin ja mieleen". Tai niin sitä ainakin kuvataan. Itsehän en pitänyt kirjaa mitenkään kiehtovana. Odotin kauniita ja surullisia, riipaisevia runoja. Mutta sen sijaan sainkin kokoelman runoja, joita en vain tajunnut ja joista en tuntunut saavan minkäänlaista otetta. En ymmärtänyt kielikuvia tai vertauksia ja tuntui, että olin muutenkin ihan pihalla koko ajan. Lopulta myös keskittymiskykyni häiriintyi, koska en oikeastaan jaksanut enää välittää. Kirja oli kuitenkin niin lyhyt, etten halunnut jättää sitä kesken.

 

Muutamissa yksittäisissä runoissa oli joitain kauniita lauseita ja ilmaisuja, mutta suoraan sanoen en edes nyt saa mieleeni mitään runoa, jota haluaisin blogissan siteerata. Harmi. Ehkäpä joku muu pitää Wallinin runoudesta minua enemmän. En usko, että tulen lukemaan hänen teoksiaan tulevaisuudessa, mutta varmaksi en sano mitään.

 

Arvosana: ★★

 

Cecilia Davidsson, Alex Haridi & Filippa Widlund: Muumipeikko ja merenhuiske
(Mumintrollen och Havsorkestern)
Tammi, 2020
? sivua, kovakantinen, kirjastosta lainattu

 

Olen aiemmin lukenut Muumit ja suuri tuhotulva -kirjan, joka on muumit-kuvakirjasarjan ensimmäinen osa. Muumijutut ovat aina kivoja, joten totta kai halusin lukea tämän uuden, tänä vuonna julkaistun teoksen, joka on kirjoitettu Tove Janssonin (s. 1914) kertomuksen pohjalta.

 

Kirjassa kuvataan muumien seikkailua hurjalla Merenhuiske-laivalla. Muumiperhe lähtee purjehtimaan Muumipapan rakentamalla laivalla ja matkalla riittää vauhtia ja yllätyksiä. Vastaan tulevat drontti Edvard, Hemulin täti sekä valtava määrä tahmatassuja. Ja totta kai joudutaan myös hurjan myrskyn armoille, kuten kaikissa kunnon meriseikkailuissa kuuluukin käydä! Mutta mikä onkaan lopulta se kaikista suurin seikkailu?

 

Eihän muumikirjoista vain voi olla pitämättä! Kauniit kuvitukset sekä muumien hulvattomat sattumukset saavat hymyn huulille ja piristävät synkintäkin marraskuun päivää. Ei tämä kyllä jää viimeiseksi muumi(kuva)kirjakseni, jonka luen. Pidän silti enemmän muumiromaaneista, tosin kuvakirjat onkin ehkä suunnattu vähän nuoremmille lukijoille.

 

Arvosana: ★★★★

 

Terhi Ekebom: Kummituslapsi
(Asema Kustannus, 2013)
248 sivua, kovakantinen, kirjastosta lainattu

Nainen muuttaa syrjäiseen taloon metsän reunaan. Metsä on kuitenkin rauhaton ja täynnä onnettomia, ulvovia henkiä. Nainen kiinnittää puiden runkoihin nauhoja, joiden tarkoituksena on auttaa henkiä löytämään ulos metsästä, valoon. Mutta pieni Kummituslapsi ei haluakaan lähteä. Hän on niin kovin paljon odottanut, että pääsisi kouluun.

Tämä tarina oli yksi niistä teoksista, joissa kuvat kertovat paljon enemmän kuin sanat. Tekstiä on vain vähän, mutta enempää ei tarvita. Tarinan voisi tulkita monellakin eri tavalla, enkä tiedä, sainko kirjasta kaikkia sen kerroksia irti. Kummituslapsi on kauniin surullinen ja haikea. Se on kertomus hylkäämisestä ja löytymisestä, kuten sitä Goodreadsissakin kuvataan. 

 

Piirrostyyli on melko pelkistettyä ja mustavalkoista, miellyttävää katsella. Pidin tästä pienestä teoksesta kovasti!

Arvosana: ★★★★★

 

Barbara Cantini: Mortina ja aavepoikakaveri
(Mortina e l'amico immaginario, 2018)

Tammi, 2020
56 sivua, kovakantinen, kirjastosta lainattu

Mortina-lastenkirjasarja on edennyt jo kolmanteen osaansa! Villa Tuonelassa valmistaudutaan keskitalven ajastaikajuhlaan. Yhtäkkiä ikkunaan koputtaa hurmaava aavepoika, joka ei enää muista omaa nimeään, koska on ollut niin kauan unohduksissa. Mortina alkaa tarmokkaasti selvittää uuden ystävänsä arvoitusta.

 
Mortinan seurassa viihtyy aina! Tämän osan kansi on mukavan talvinen ja sopiikin siltä osin tähän vuodenaikaan vallan mainiosti. Jälleen kirjan kaunis kuvitus sekä tarinan yksityiskohdat saivat minut ihastumaan. Nämä kirjat ovat tällaisia mukavia, lyhyitä välipaloja, jotka hotkaisee nopeasti, mutta joista aikuinen lukija tuskin saa sen enempää irti.

 

Arvosana: ★★★★

Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa
(Sanasato, 2015)
93 sivua, pehmeäkantinen, kirjastosta lainattu

"Ilta venähtää. Nukkumatillakin on kai kirja kesken." 

 

Pekka Kytömäen (s. 1975)  kirja on tämän postauksen toinen runoteos ja se, josta pidin enemmän. Kyseessä on Kytömäen esikoisteos ja myös ensimmäinen kirja, jonka minä häneltä luen. Ja luulenpa, ettei tämä jää viimeiseksi häneltä lukemakseni teokseksi.

Runoteos on ollut yleisesti melko pidetty, ainakin kirjasomen perusteella. Ja kyllähän minäkin tästä pidin, mutta en aivan niin täysillä, kuin moni muu on pitänyt. Kytömäen runot ovat helposti lähestyttäviä ja sopivat varmasti sellaisellekin lukijalle, joka ei runoja kovinkaan paljoa lue. Voisin siis sanoa tämän olevan helppo runoteos aloittelevalle runojen lukijalle. Kytömäen runot eivät ole erityisen vaikeaselkoisia, vaan ne on melko helppo ymmärtää, mutta samalla ne onnistuvat silti herättämään myös ajatuksia.

Pitänee tosiaan laittaa Pekka Kytömäen nimi korvan taakse tulevaisuutta varten. Hän on muuten kirjailija Anni Kytömäen veli ja Anninkin kirjoihin minun on pitänyt tutustua - ja niin aion tehdäkin jossain vaiheessa.

 

Arvosana: ★★★½