Daniel Cole - Räsynukke

Räsynukke
(Ragdoll, 2017)
Gummerus, 2017
Suomentanut Jaakko Kankaanpää
444 sivua, kovakantinen, kirjastosta lainattu

Daniel Cole (s. 1983) on brittiläinen kirjailija, joka on työskennellyt mm. ensihoitajana. Räsynukke on hänen esikoisromaaninsa ja sen käännösoikeudet myytiin yli 30 maahan jo ennen kirjan julkaisua. Tämähän tietenkin nostaa lukijoiden (tai ainakin minun) odotuksia korkeammalle ja paljon tätä Fawkes & Baxter -sarjan avausosaa on kirjasomessakin hehkutettu. Monesti rikoskirjat ja trillerit tuntuvat vain jäävän minulle hieman keskinkertaista paremmiksi lukukokemuksiksi, eikä Räsynukkekaan valitettavasti ollut sellainen kirja, joka olisi liimannut minut sohvannurkkaan kynsiäni jännityksestä pureskellen.

William "Wolf" Fawkes on juuri Lotoon poliisiin palannut rikosylikonstaapeli. Hän pääsee heti ensitöikseen yhdessä Emily Baxterin kanssa mukaan tutkimaan raakaa rikosta. Lontoolaisen asunnon katosta, Wolfin asunnon vastapäätä, roikkuu ruumis, joka on parsittu kokoon kuuden eri uhrin jäsenistä. Ruumis nimetään toimittajien aloitteesta Räsynukeksi. Räsynukke-murhaaja pitää kuitenkin poliisia pilkkanaan lähettämällä medialle listan seuraavista uhreistaan sekä päivämäärät, jolloin aikoo heidät tappaa.

Kirjan takakansi vaikutti hyvinkin mielenkiintoiselta ja olenkin halunnut lukea tämän kirjan jo kauan. Pidän tällaisista brutaalin verisistä rikoskirjoista, joten en miettinyt kahta kertaa, kun tämä kirja eräänä kauniina päivänä  nökötti kirjaston hyllyssä. Mutta valitettavasti Räsynukke ei kuitenkaan ollut aivan niin mielenkiintoinen. Sivuhahmoja on liikaa ja heitä tuntuu tulevan koko ajan vain lisää sitä mukaa, kun murhatutkimuksissa tulee ilmi jokin henkilö, jolla voisi mahdollisesti olla osuutta murhaan. Myös juoni alkaa näiden sivuhenkilöiden takia rönsyillä vähän joka suuntaan, enkä oikein meinannut pysyä perässä siinä, että ketkä henkilöistä ovat murhatutkimuksen kannalta oikeasti merkittäviä ja millä tavalla. Tämä tuo myös kirjaan lisää pituutta ja murhatutkimus tuntuu junnaavan paikallaan. Minusta tuntui, että luin tätä kirjaa ikuisuuden - noin kolme viikkoa. Ja kun sain sen vihdoinkin loppuun, en ollut loppuratkaisuun täysi tyytyväinen.

Wolf on vähän ristiriitainen hahmo. Hänellä tuntuu olevan jonkinmoisia aggressionhallintaongelmia. Tai vähintäänkin ongelmia hillitä itseään ja hermojaan tiukan paikan tullen. Hänhän on menneisyydessään hyökännyt oikeussalissa syyttömäksi julistetun miehen kimppuun ja melkein tappanut hänet. Sen seurauksena hän on ollut mielisairaalassa. Tämä tekee Wolfista kyllä ihan kiinnostavan hahmon, eihän lukija voi täysin luottaa häneen. Wolfin ex-puoliso on toimittaja nimeltä Andrea ja Wolf tuntuu kokevan jotain ihmeellistä tarvetta edelleen selitellä Andrealle esimerkiksi sitä, jos hän viettää iltaa Emily Baxterin kanssa. Andrea taas tuntuu viettävän aikaansa Wolfin seurassa lähinnä siksi, että saisi Räsynukke-murhaajasta enemmän tietoa ja voisi hyödyntää sitä omassa työssään.

Baxterista puheen ollen, hän on melko rasittava persoona. Selvästi hän on kiinnostunut tai jopa ihastunut Wolfiin, mutta on silti niin ylimielisen töykeä ja itsenäisyytensä säilyttämiseen pyrkivä, että ei saa asiaa suoraan myönnettyä Wolfille. Kiinnostus tuleekin ilmi esimerkiksi niin, että hieman viinaan menevänä Baxter juo itseltään lähes tajun kankaalle ja sitten Wolfin pitää keskeyttää omat senhetkiset treffinsä, kun hän joutuu hakemaan Baxterin turvallisesti pois baarista ja huolehtimaan oksentelevasta naisesta. Baxter on saanut haluamansa, eli Wolfin huomion - ja silti hän vain kiukuttelee Wolfille seuraavana aamuna. Ei kovinkaan viehättävää. Tai varsinkaan aikuismaista käytöstä.

Murhatutkimuksen keskiössä olevat henkilöt siis herättävät minussa paljon erilaisia tunteita. Kaikki heistä ovat kuitenkin tavalla tai toisella kiinnostavia, kaikessa ärsyttävyydessäänkin. Ja ainakaan kukaan heistä ei ole täydellinen, vaikka esimerkiksi Wolfin hahmo melko kliseinen rikoskirjallisuudessa onkin.

En tiedä poliisin työstä mitään - en tiedä sitä, millaista se oikeasti on. Mutta tässäkin kirjassa lähes kaikki päähenkilöt valvovat monia öitä (yli)töitä tehden ja työpaikan toimiston tuolissa muutamia tunteja torkkuen. Onkohan tämä lähelläkään todellisuutta? Tutkivatko rikostutkijat uusia tapauksia niin intensiivisesti, etteivät kerkeä edes nukkua - parisuhteen ylläpitämisestä nyt puhumattakaan.

Kaiken kaikkiaan Räsynukke olisi voinut olla kiinnostavampi, jos se olisi ollut tiiviimpi paketti. Nyt se tuntui lähinnä vähän liian sekavalta, eikä koukuttanut minua tarpeeksi. Pakko kyllä kuitenkin antaa vähän lisäpisteitä siitä, että esimerkiksi kuolleiden ihmisten kuolinsyitä kuvattiin välillä hyvinkin mielenkiintoisesti. Tämähän luultavasti johtuu Daniel Colen taustoista ensihoitajana. Aion kyllä silti lukea myös Marionetin sekä Loppupelin, nyt kun olen kerran jo tämän ensimmäisen Fawkes & Baxter -kirjan lukenut. 

Ehkä aika tämän kirjan lukemiselle ei vain ollut oikea, olisinhan saattanut pitää tästä enemmän jonain toisena hetkenä. Tai niin ainakin haluan uskotella itselleni, sillä periaatteessahan tässä kirjassa olisi voinut olla kaikki ne asiat, joista trillereitä ja rikoskirjoja lukiessani nautin.

Räsynukesta on kirjoitettu paljon blogeissa ja todella moni tuntuu siitä pitäneen. Minulle lopullinen tähtiarvio tuotti hieman päänvaivaa. Jonnekin sinne 3 ja 3,5 tähden välille tämä kirja menee, ehkä kuitenkin vähän lähemmäksi 3 tähteä, valitettavasti.

Arvosana: ★★★½

Luettu muualla:
Rakkaudesta kirjoihin
Kirjasähkökäyrä
Jos vaikka lukisi...
Kirjanmerkkinä lentolippu
Kulttuuri kukoistaa
Annelin lukuvinkit
Kaksi sivullista
Tuijata. Kulttuuripohdintoja