Josie Silver - Ole minun

Ole minun
(One Day in December, 2018)
Otava, 2018
Suomentanut Satu Leveelahti
429 sivua, kovakantinen, kirjastosta lainattu

Josie Silver on englantilainen kirjailija, joka elää miehensä, lastensa ja kissansa kanssa. Ole minun on hänen esikoisromaaninsa, joka myytiin jo ennen ilmestymistään melkein 20 maahan. Silveriltä on ilmestynyt myös Tule takaisin -teos, jonka aion kyllä lukea jossain vaiheessa.

En väheksy niin sanottua hömppäkirjallisuutta, vaikka se ei ehkä lempparigenreni olekaan. Hömpälle on kuitenkin aikansa ja paikkansa. Useimmiten en vain saa romanttisista viihdekirjoista juuri mitään irti, koska ne ovat kliseisen ennalta-arvattavia ja epäuskottavia. Ja no, kyllähän Ole minun on vahvasti näitä kaikkia ja etenkin epäuskottava, mutta jokin siinä silti koukutti tahmean alun jälkeen.

Laurie ei usko rakkauteen ensisilmäyksellä. Sitten hän näkee eräänä joulukuisena päivänä bussin ikkunasta bussipysäkillä miehen, jota ei saa mielestään. Hän ja hänen ystävänsä Sarah koettavat pakkomielteisesti löytää miehen - kunnes Sarah vuotta myöhemmin esittelee joulupirskeissä uuden poikaystävänsä, Jack O'Maran. Ja Jack on juuri se mystinen bussimies, josta Laurie on vuoden päivät uneksinut.

Jo pelkästään kirjan alkuasetelma sai minut pyörittelemään silmiäni, vaikka se onkin samaan aikaan melko mehukas. En kuitenkaan henkilökohtaisesti voi pitää millään tavalla uskottavana tällaista ensisilmäyksellä rakastumista, eihän Laurie tunne Jackia tai tiedä aluksi edes hänen nimeään. Ei tuollaisessa tapauksessa ainakaan voi vielä rakkaudesta puhua. Meinasin siis närkästyä ja turhautua jo aivan kirjan alkusivuilla ja tarina ei meinannut ottaa tulta alleen. Mutta sitten tapahtui jotain: minä koukutuin ja aloin jopa kiintyä hahmoihin. Sivut kääntyivät nopeasti ja koska kirjassa on lyhyet luvut, on lukeminen sujuvaa.

Kirjan tapahtumia kuvataan noin kymmenen vuoden ajalta ja sekä Laurien että Jackin näkökulmasta. Vähempikin olisi kyllä riittänyt, sillä nyt vuodet tuntuivat menevän kuin pikakelauksella. Jokaisesta vuodesta kuvataan vain joitain päiviä ja lukujen alussa on aina päivämäärät. En ehkä olisi jaksanut lukea tätä kirjaa esimerkiksi 600 sivua, mutta silti tuntui, kuin liian ison aikavälin tapahtumat olisi koetettu sulloa liian pieneen sivumäärään. Se osaltaan lisäsi epäuskottavuutta. Uusia juonenkäänteitä myös riittää ja ne ovat vähän päälleliimatun oloisia. Toki kymmenessä vuodessa varmasti kerkeää tapahtua vaikka ja mitä. Ja toisaalta, kun juonikoukkuja riittää, niin myös mielenkiinto pysyy yllä.

Kirjan hahmot herättävät monenlaisia tunteita, sillä onhan jo lähtökohtaisesti arvelluttavaa, että Laurie on rakastunut parhaan ystävänsä uuteen poikaystävään, mutta ei saa antaa tunteilleen valtaa. Jackin näkökulmasta kuvatut osuudet taas lähinnä ärsyttivät, sillä Jack vaikuttaa vain itsekeskeiseltä naistennaurattajalta, joka ei osaa suhtautua ihmissuhteisiin kovinkaan vakavasti. Onneksi hahmot sekä heidän välinen kanssakäymisensä saa kirjan edetessä syvempiä sävyjä. Kirjan ihmissuhteet muuttuvat loppua kohden kiinnostavammiksi, eikä keskiössä ole enää varsinaisesti vain se, että Jack ja Laurie kohtasivat toisensa eräänä joulukuisena päivänä.

Minulle tulee jotenkin kirjan rakenteesta ja tyylistä mieleen korealaiset draamasarjat, joita katselen aina silloin tällöin. K-draamatkin - varsinkin romanttiset komediat - ovat useimmiten hieman liian pitkiä (puolivälissä on lähes aina suvantovaihe, jossa tapahtumat junnaavat paikallaan), mutta niissä on silti vaikka mitä koukeroita ja hieman typeriäkin ristiriitoja hahmojen välillä. Niin on Ole minun -kirjassakin. Konfliktit tuovat toki tarinaan jännitettä, mutta tuntuvat silti melko teennäisiltä.

Kaikesta tästä kritiikistä huolimatta täytyy rehellisesti sanoa, että minä pidin tästä kirjasta. Se oli oivallista viihdettä joulukuun pimeisiin päiviin. Ja minä nimenomaan viihdyin kirjan parissa, mitään elämää suurempia ajatuksia se ei herättänyt. Sarahin ja Laurien ystävyyssuhde on tasa-arvoinen, eikä kumpikaan yritä olla parempi tai loistaa toisen kustannuksella. Eikä Laurie esimerkiksi yritä tarkoituksella viedä Jackia Sarahilta, vaikka varmasti mieli tekisi (ja kyllähän lukija oikeastaan tietää jo alusta asti, miten kaikki päättyy). Tällaisen ystävyyssuhteen voisin minäkin haluta itselleni. 

Kirjassa on tietenkin myös ihastumisia ja rakastumisia, sydänsuruja ja kipeitä eroja, erehdyksiä mutta myös onnistumisia. Lauriella on säpinää miesten kanssa ja päätyypä hän jopa naimisiinkin asti Oscar-nimisen miehen kanssa. Oscar vaikuttaa ihanalta ja huomaavaiselta, mutta suhde alkaa rakoilla, kun kunnianhimoiselle Oscarille ura pankissa alkaa ottaa koko ajan vain enemmän tilaa, jopa parisuhteen kustannuksella. Ja eihän Laurie voi lakata ajattelemasta Jackia. Kirjan edetessä aloin jopa miettimään, että ehkä olisi kaikkien kannalta parempi, jos Laurie ja Jack eivät koskaan edes saisi toisiaan. Kymmenen vuotta on pitkä aika ja Jackin ja Laurien ensikohtaaminen - tai no, ensisilmäys olisi ehkä parempi ilmaisu - tapahtui heidän ollessaan parikymppisiä. Kymmenen vuotta tästä eteenpäin he ovat varmasti aikuistuneet ja muuttuneet paljon.

Eihän Ole minun tarjoa juurikaan mitään uutta romanttisten kirjojen genreen. Kaikessa epäuskottavuudessaankin kirja kyllä kuvasi välillä samaistuttavasti ihmiselämän erilaisia käänne- ja kipukohtia. Elämähän on loppujen lopuksi kokoaikaista oppimista ja kehittymistä, eikä elämässä kukaan ole koskaan valmis.

Kirjastosta on jo varattuna ja noudettavissakin heti postauksen alussa mainittu Tule takaisin. Eräs lempitubettajani, joka tekee kirja-aiheisia videota, ainakin tykkäsi kyseisestä kirjasta. Toivottavasti minäkin pidän siitä.

Arvosana: ★★★★

Luettu muualla:
Kirsin Book Club
Kirjapöllön huhuiluja
Kirjarikas elämäni
Kirjanmerkkinä lentolippu
Ruusun nimi
Kirjakaapin kummitus