Vuodenvaihteen lukumaraton (PÄÄTTYNYT!)

No niin, vuosi on vaihtunut ja sen myötä ajattelin aloittaa vuodenvaihteen lukumaratonin! Tähän postaukseen päivittelen edistymistäni.



1.1.2021, klo 17.40
Oma maratoonaamiseni alkoi klo 16.50 ilman mitään sen kummempia valmistautumisia sängyssä peittoon kääriytyneenä. Luin 13 sivua The Gunslingeriä, mutta pidin välissä Antti Tuiskun mittaisen tauon. Kuuntelin Tuiskun uuden biisin (en tiedä, mitä mieltä siitä olen...) sekä muutaman muun hänen biisinsä.

1.1.2021, klo 18.24
Luin yhdeltä istumalta loppuvuodesta ilmestyneen Katkenneita lankoja -sarjakuvateoksen, jossa on kertomuksia työuupumuksesta. Kokoelmassa on yhdeksän eri sarjakuvaa, jotka perustuvat sekä omakohtaisiin että kerättyihin kokemuksiin työuupumuksesta. Sarjakuvateoksen tuotosta 75% lahjoitetaan mielenterveystyöhön. Minä pidin kyllä Katkenneista langoista ja etenkin muutama alkupään sarjakuva kolahti. Kirjailijoista vain Milla Paloniemi oli minulle entuudestaan tuttu Kiroileva siili -sarjakuvistaan.

Nyt pidän tauon lukemisesta ja ehkä selailen muiden kirjabloggaajien edistymistä. Luultavasti käväisen myös saunassa.

1.1.2021, klo 22.43
Taukoni vähän venähti, mutta se oli kyllä odotettavissa. Tein itselleni lasillisen kylmäinfuusioteetä, sillä tarvitsin jotain nesteytystä saunan jälkeen. Syksyllähän lipittelin näitä kylmäinfuusioita lähes joka päivä, sillä niin pystyin edes jotenkin pitämään päivittäisestä veden juomisesta kiinni. Sytyttelin myös vähän kynttilöitä ja laitoin jouluvalot - tai no, ehkä talvivalot olisi parempi ilmaisu - ja hautauduin sohvan nurkkaan Annabellen kanssa. Luin sitä noin 70 sivua. Kirja muuttuu koko ajan kiinnostavammaksi! Ainahan dekkareissa jokin rikos tapahtuu, mutta useimmiten selviää heti alkumetreillä, että kyse on nimenomaan murhasta. Sen sijaan Annabellessä tutkitaan nuoren, 17-vuotiaan tytön katoamista erään bileillan päätteeksi. Charlie Lager, rikostutkija, pääsee Gullspångiin tutkimaan tapausta. Charlie ei ole käynyt pikkukaupungissa kahteenkymmeneen vuoteen ja sinne palaaminen herättää henkiin hänen menneisyytensä kipeät muistot, jotka hän on kaikin keinoin koettanut unohtaa.

En tiedä, jatkanko vielä lukemista tänä iltana. Annabelle on kyllä koukuttavaa luettavaa, enkä osaa vielä oikein aavistaa, miten kaikki lopulta päättyy. Mutta teinitytön katoaminen on kyllä mehukas lähtöasetelma, sillä se saa lukijan janoamaan lisää: mitä Annabellelle on käynyt ja löydetäänkö häntä edes elossa? On pakko lukea eteenpäin, jotta näihin kysymyksiin saa vastauksen.

2.1.2021, klo 12.48
Luin eilen illalla vielä hieman lisää Annabelleä. Tuli valvottua vähän myöhempään, kun ei varsinaisesti väsyttänyt - ja heräsin myös tänään melko myöhään. Tein itselleni ja avopuolisolleni aamupalaksi vihersmoothiet, koska ainakin itselläni on kaiken joulusyömisen jälkeen melko tukkoinen ja ylensyönyt olo. Sitten keitin kahvia ja palasin taas Annabellen pariin - ja sainkin kirjan loppuun! Nyt, lumitöiden tekemisen verran pihalla olleena, kirjoittelen tätä tekstiä. Annabelle oli kyllä hyvä, luultavasti yksi parhaista dekkareista, joita olen koskaan lukenut. Vahva suositus, mutta myös pieni varoituksen sana: kirja on synkkä ja surullinen sekä tietyllä tapaa rankka. Mutta koukuttava se kyllä oli ja henkilöiden väliset ihmissuhteet sekä koukerot muuttuivat aina vain mielenkiintoisemmiksi!

En tiedä, tulenko tänään lukemaan enää kovin paljoa. Tai no, varmasti luen kyllä jotain, mutta oma maratonini päättyy siinä klo 16.50. Jos kerkeän, niin aloitan vielä The Switch -kirjaa tämän lukumaratonin aikana. Tässä on kuitenkin vielä kaupassa käyntiä ja muuta suunnitelmissa tänään, mutta tähän mennessä olen omaan maratonsuoritukseeni hyvinkin tyytyväinen! Olen saavuttanut sen ainoan tavoitteen, jonka itselleni asetin (ja jonka saavuttamista myös epäilin): olen lukenut Annabellen loppuun.

2.1.2021, klo 18.53
Omalta osaltani tämä lukumaraton loppui jo muutama tunti sitten. En saanut Annabellen lisäksi luettua juuri muuta - luin kyseistä kirjaa kaiken kaikkiaan 185 sivua. Katkenneita lankoja -sarjakuva oli kokonaisuudessaan noin 128 sivua. Eli voisi kai sanoa, että luin yhteensä 313 sivua. Toki täytyy ottaa huomioon, että toinen lukemistani kirjoista oli sarjakuvateos, joten varsinaista tekstiä oli siinä melko vähän.

Kävimme avopuolisoni kanssa kaupoilla. Mukaan tarttui (ruoan lisäksi, tietenkin) männyn tuoksuisia tuikkukynttilöitä, kreikkalaiselta/roomalaiselta jumalalta näyttävä ihana kukkaruukku, viherkasvi sekä muutama jouluvalo. Jouluvaloissa on hyviä alennuksia nyt, kun joulu alkaa olla jo ohi. Paljon tuli siis otettua ns. "krääsää", mutta itse koen saavani jouluvaloista, kynttilöistä sekä viherkasveista energiaa näin talven pimeyden keskellä. Koti muuttuu heti paljon kotoisammaksi ja tunnelmallisemmaksi, kun siellä on kasveja ja valoketjuja

Kotiin tultuani teimme ruokaa - ja aloittelinpa myös lukemaan Beth O'Learyn The Switch -kirjaa, josta olen jo aikaisemmin maininnut. Vielä en osaa siitä mitään sanoa, koska olen lukenut vasta muutaman sivun.

Lukeminen siis jatkukoot edelleenkin, enhän minä osaa olla kovin kauaa lukemattakaan. Ja olen kyllä tyytyväinen omaan suoritukseeni! En todellakaan uskonut, että tulisin lukemaan yhtään kirjaa loppuun. Luultavasti tämä ei siis tule jäämään viimeiseksi lukumaratoniksi, johon osallistun. En edes kokenut suorituspaineita tai stressiä, pikemminkin päinvastoin. Uskon, että jollain tavalla lukumaratoonaaminen jopa boostasi omaa lukutahtiani. Onneksi sattui hyvä rikoskirja luettavaksi ;) Kiitos Marikalle lukumaratonin emännöinnistä!

Miten teillä meni lukumaraton? Luitteko hyviä kirjoja? Säilyikö lukuinto hyvänä?


PS. Blogger on taas ihan pyllystä. Jos tämän postauksen fonttikoot ja muut heittelevät miten sattuu, niin en voi asialle mitään. Koetin tapella asetusten kanssa tovin jos toisenkin...

Kommentit

  1. Mukavaa maratoonausta! Minä aloitin vasta illalla ja nyt pidän blogikierrostaukoa. Lähiaikoina on ilmestynyt aika paljon kirjallisuutta työuupumukseen liitttyen. Hurjaa, miten yleinen aihe (ja monia koskettava todellisuus) siitä on tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!:)

      Kieltämättä aika huolestuttavaa, että työuupumusta käsitellään kirjallisuudessa koko ajan vain enemmän. Kyseessä taitaa olla yleisempi ilmiö, kuin me luulemmekaan.

      Poista
  2. Mukavaa maratonia sinulle! Tuo Katkenneita lankoja kuulostaa tosi kiinnostavalta, aika erikoinen ja hyvä aihe sarjakuvaan. Annabellen olen muistaakseni lukenut, oli ihan hyvä dekkari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle! Mukavaa, jos Katkenneita lankoja herätti mielenkiinnon :) Annabelle oli kyllä minun mielestäni tosi hyvä!

      Poista
  3. Sinulla näyttää olevan hyvä lukutahti päällä. Kylmäinfuusioteen maistaminen on käynyt joskus mielessä, ja yleensä tee kuuluukin minun lukumaraton urakkani janojuomaksi. Pitäisikö sitä siis testata tämän päivän lukusuorituksen aikana jotain uutta? :)
    Tsemppiä lukumaratonin tämän päivän osuuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tämä maraton on mennyt minulla odotettua paremmin. Testaa vain, itse juon siis noita Twiningsin kylmäinfuusioita, joita on useampaa eri makua :)
      Tsemppiä sinullekin, vielä jaksaa!

      Poista
  4. Kiitos tuosta sarjakuvavinkistä! Olen niitä alkanut lukea nyt enemmänkin ja ainakin täällä Ruotsissa olen huomannut, että monet käsittelevät omakohtaisia traumaattisia kokemuksiaan sarjakuvien kautta, mikä on mielestäni todella toimiva kerrontamuoto tällaisille tarinoille. Tämän mainitsemasi albumin hankin myös käsiini!

    Lukuiloa maratonin lopputaipaleelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt kun otit puheeksi, niin kieltämättä sarjakuvat, joissa käsitellään vakavia aiheita omakohtaisten kokemusten kautta, ovat mielenkiintoista ja lähes aina hyvää luettavaa :o Tai ainakin minä olen pitänyt lähes kaikista lukemistani sarjakuvista, joissa on käsitelty vaikkapa mielenterveysongelmia jonkun ihmisen omakohtaisten kokemusten pohjalta.

      Kiitos, lukuiloa myös sinulle!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit