Salamarakastumista ja ruskeaa kastiketta

Haluaisin kirjoittaa aina jokaisesta lukemastani kirjasta oman postauksensa, mutta bloggausruuhkan takia kirjoitan taas kahdesta kirjasta samassa postauksessa. Kirjat eivät sinänsä liity toisiinsa, mutta ovat molemmat kotimaisten kirjailijoiden teoksia. Tämän postauksen myötä myös kaikki vuoden 2020 aikana lukemani kirjat on blogattu, jee!

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
(WSOY, 2012)
2h 44min (130 sivua)
Kuunneltu äänikirjana

Tämä kirja on Mielensäpahoittaja-kirjasarjan toinen osa. Ensimmäisen osan kuuntelin joskus syksyllä vuonna 2019. Kyseessä ei ole lempikirjasarjani, mutta ihan viihdyttäviä lyhyitä teoksiahan nämä ovat. Tuomas Kyrö (s. 1974) on kirjoittanut Mielensäpahoittajien lisäksi myös muita kirjoja.

Mielensäpahoittaja on 80-vuotias suomalaismies, joka toimii vähän niinkuin kyllä ennen oli kaikki paremmin-periaatteella. Hän ei ymmärrä nykyajan villtyksiä ja hömpötyksiä - maailma muuttuu, Mielensäpahoittaja ei. Vaimo on hoidossa Kuusikodin vuodeosastolla ja isäntä on nälässä, sillä eihän hän osaa ruokaa tehdä. Ei siis auta, kuin tarttua kauhaan, kattilaan ja karjalanpaistiin. On etsittävä ohjeita ja harjoiteltava ruoanlaittoa, käytävä jopa kirjastossa etsimässä ruoanlaittokirjoja. Kirjastosta tosin löytyy lähinnä Pankleesialaisia makuja- ja Kasvissyöjän maailma -tyylisiä teoksia, mutta missä ovat kaikki ne kokkikirjat, joissa on helppoja kotiruokaohjeita ihmiselle, joka uskoo perunaan? Seuraa yrityksiä ja erehdyksiä ruoanlaiton jalon taidon parissa. Samalla kerrotaan, että mikä kaikki on maailmassa ja ruoka-asioissa väärin, mistä kaikesta voi mielensä pahoittaa.

Teos jatkaa samaan tyyliin kuin edeltäjänsäkin. Se sisältää lyhyitä lukuja, ikään kuin pieniä tarinoita tai novelleita, Mielensäpahoittajan päivittäisestä elämästä ja ruoanlaittoyrityksistä. Kirja ei tarjonnut minulle juuri mitään uutta ja oli hyvin samankaltainen kuin ensimmäinenkin osa. 

Jos syvällisemmin alkaa miettimään, niin ehkä Mielensäpahoittaja on niin änkyrä sen takia, että joutuu selviytymään ja elämään yksin, kun oma vaimo on parantumattomasti sairas. Varmasti se voi olla vaikeaa, jos on ollut pitkään avioliitossa ja hitsautunut niin tiiviisti yhteen kumppaninsa kanssa. Toki edustaahan Mielensäpahoittaja vanhempaa sukupolvea, mikä voisi myös selittää hänen käytöstään, mikä ehkä äkkiseltään voi saada pyörittelemään silmiään. Tällaisia ihmisiä kun on varmasti oikeasti olemassa.

Ehkä tulen jatkossa lukemaan jatko-osiakin, jos kaipaan nopeaa ja ihan hauskaakin luettavaa. Yleensä haluan saada kirjasarjat luettua kokonaan, ellei ensimmäinen osa ole aivan kamala ollut. Ja eivät Mielensäpahoittajat ole huonoa luettavaa, vaikka eivät erityisesti sykähdytäkään.

Arvosana: ★★★

Luettu muualla:
Amman lukuhetki
Kirjainten virrassa
Luettua
Kirsin kirjanurkka

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori
(Tammi, 2013)
267 sivua, kovakantinen, kirjastosta lainattu
Kirjan kansikuva täältä

Lainasin tämän kirjan kirjastosta alunperin Helmet 2020 -lukuhaastetta varten. Ja kyllähän kirja sopi useampaankin haastekohtaan, mutta pääsi luettavakseni vasta joulukuussa. Sainkin kirjan luettua juuri ennen kuin siirryin vanhempieni luokse joulunviettoon.

Aino on vilkas itäsuomalainen nainen, joka rakastuu ensisilmäyksellä Jussiin. Aino päättääkin muuttaa Jussin kotitilalle Länsi-Suomeen. Jussi ei tosin asu yksin, vaan isänsä, setänsä ja veljensä kanssa. Mutta Ainoa tämä ei haittaa, hänhän nyt sopeutuu mihin tahansa!

Kun morsian sitten saapuu kuukauden kestävälle koeajolle, lähestyy pihan yli jörö ukko, joka mulkoilee lippiksen alta ja mutisee "Uggoloi". Mitä ihmettä se tarkoittaa? Kuka tämä jöröjukka oikein on? Tuleekohan kuukaudesta sittenkään niin lystiä, kuin Aino aluksi ajatteli?

No jaa, eipä tämä kovin ihmeellinen ollut. Aino on ärsyttävä ja joku kuvasikin häntä Goodreadsissa osuvasti "läheisriippuvaiseksi vatipääksi". Mainitsin vastikään blogissani, että en vain pysty näkemään salamarakastumista oikein mahdollisena tai realistisena - tai varsinkaan samaistuttavana. 

Aino miettii ja murehtii jatkuvasti sitä, että entä jos Jussi nyt jättääkin hänet ja alkaa seurustella esimerkiksi erään pyöreänpuoleisen myyjän kanssa. Aino haukkuu tytön päässään vain, jotta saisi itselleen paremman mielen. Pelkkä ajatuskin erosta Jussin kanssa aiheuttaa Ainolle fyysisesti huonoa oloa. Myös oma opinnäytetyö unohtuu taka-alalle, koska on se Jussi vaan niin ihana!

Mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi seisoa omilla jaloillaan ja olla oma kokonainen yksilö, myös parisuhteessa. Ei omaa onnellisuuttaan tai olemassa oloaan saisi perustaa vain sille, että on koko ajan se kumppani vierellä, se joku peruskallio, johon turvata aivan kaikessa ja koko ajan ja jota ilman ei vain pysty elämään. Tuntuu, että Aino unohtaa omat ystävänsäkin, koska haluaa viettää Jussin kanssa suunnilleen kaikki vuorokauden tunnit. Aino ei siis mielestäni ole erityisen itsevarma tai eheä yksilö, vaan vaikuttaa vähän hukassa olevalta.

Eli kyllä, kirja herätti joitain tunteita, mutta ei todellakaan noussut parhaaksi koskaan lukemakseni teokseksi. Ihan mukiinmenevä chick lit-tyylinen kirja, mutta ei ehkä vain ihan minun makuuni. Kirjan onneksi luki nopeasti. Helmet 2020 -haasteessa se pääsi kohtaan 23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä. Avioliittosimulaattorin selkokielinen versio on nimeltään Avioliittotesti.

Arvosana: ★★★

Luettu muualla:
1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
Lukuneuvoja
Rakkaudesta kirjoihin
Kirjojen keskellä
Kirjainten virrassa