Tove Jansson - Taikurin hattu

Taikurin hattu

(Trollkarlens hatt, 1948)

WSOY, 2019 (suomennettu alunperin 1958)

Suomentanut Laila Järvinen

153 sivua, pehmeäkantinen, omasta hyllystä

"Muumitalosta oli tullut hulinatalo, missä jokainen teki mitä päähän pälkähti eikä kukaan pitänyt murhetta huomisesta. Tosin siellä tapahtui toisinaan järkyttäviä ja kauheita asioita, mutta kukaan ei ehtinyt koskaan pitkästyä (mikä oli suuri etu)."

Tähän heti alkuun (pienen romaanin mittaiset) kuulumiset.

Heinäkuun viimeinen viikko oli minulle hieman raskas. Kuten jo aiemmin olen tainnut blogissani mainita, olin heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa lapsenvahtina 8-vuotiaalle pikkusiskolleni. Se ei siis ollut rankkaa, päinvastoin. Mutta heinäkuun viimeisen viikon maanantaina, eli viikko sitten tunsin kurkkuni olevan kipeä. Ajattelin, että se menee ohi. No, ei mennyt, vaan paheni päivien mittaan ja olo oli muutenkin flunssainen. Mitään muita oireita - esimerkiksi kuumetta, nuhaa tai yskää - ei kuitenkaan ollut, mutta päätin silti käydä koronatestissä. Oli tuskallista odottaa tuloksia kaksi päivää, mutta lopulta hoitaja soitti minulle ja kertoi testin olevan negatiivinen, onneksi.

Koen kyllä, että minulle annettiin hieman ristiriitaista tietoa koronatestin tulosten ilmoittamisesta. Näytteenottaja sanoi, että positiivisesta tuloksesta tulee puhelinsoitto ja negatiivisesta ilmoitetaan viestillä, kun taas hänen antamassaan infolappusessa luki, että molemmista tuloksista ilmoitetaan puhelimitse (mikä nyt voi toki tarkoittaa myös tekstaria, itse kuitenkin tulkitsen sen tarkoittavan nimenomaan puhelinsoittoa). Ja lopulta minulle soitettiin, enkä edes ensimmäisellä kerralla päässyt vastaamaan, joten totta kai säikähdin. Mutta oikeastaan en pelännytkään itse sairautta, vaan sitä, ketkä kaikki olen mahdollisesti altistanut. Ja että muuttoavuksi värväämämme peräkärryllinen ystävä ei voisikaan tulla meitä auttamaan, jos olisin sairas. No, loppu hyvin kaikki hyvin!

Mutta nyt itse asiaan! Taikurin hattu on kolmas muumiromaani. Olen lukenut Muumit ja suuri tuhotulva -lastekirjan sekä Muumipeikko ja pyrstötähti -romaanin ja jälkimmäisestä pidin kovasti. Olen siis alkanut tutustua muumikirjoihin vasta näin aikuisiällä. Sain poikaystävältäni lahjaksi boksin, jossa on kaikki 8 muumiromaania pehmeäkantisina. En nyt muista, oliko kyseessä joulu- vai synttärilahja. Olen syntynyt tammikuussa, joten joulu ja minun syntymäpäiväni ovat peräkkäisinä kuukausina, vain reilun kuukauden päässä toisistaan. Tämän kirjan lukemisessa meni minulla monta päivää, vaikka kuvittelin, että saisin tämän noin parissa päivässä luettua. Lauantaina päivällä roudasimme taas muuttotavaraa ja illasta näimme paria ystävää. Sitten olinkin jo kotiin tullessani niin väsynyt, etten yksinkertaisesti jaksanut lukea.

Muumipeikko, Nuuskamuikkunen ja Nipsu löytävät vuoren huipulta kummallisen mustan hatun. Hattu pystyy muuttamaan asioita aivan muuksi, esimerkiksi kananmunankuoria lentäviksi pilviksi - ja myöhemmin Muumipeikon kummituseläimeksi sekä muumitalon viidakoksi. Hatun löytymisestä seuraa monia hauskoja, mutta myös hieman vaarallisia tapahtumia ja muumit eivät edes heti tajua, että hatulla on taikavoimia.

Kun muumiperhe on retkellä saarella, näkee Nuuskamuikkunen ukkosmyrskyssä mustalla pantterilla ratsastavan Taikurin. Muumilaaksoon muuttavat myös Tiuhti ja Viuhti ja heillä on mukanaan suuri salaisuus. Mitä on oikein meneillään? Ja onko näillä kummallisilla asioilla jotain yhteyttä toisiinsa?

Muumilaakson asukkaiden kommelluksista on aina niin hauskaa lukea! En ole lukenut tämän jälkeen ilmestyneitä muumikirjoja, mutta voin kaiketi sanoa, että Taikurin hatussa ollaan vielä varsin hilpeissä ja iloisissa tunnelmissa. Muumikirjoista saa myös aina sellaistakin tietoa, jota ei esimerkiksi tv-sarjassa ole mainittu. Tai jos on, niin olen autuaasti taas unohtanut sen. Tästä kirjasta opin sen, että niiskut pystyvät vaihtamaan väriä pelästyessään. Ja että hattivatit rapisevat liikkuessaan.

""Lopettakaa heti syöminen, lapset - me otamme ruoan mukaan."

""Saako sen syödä, mitä on jo suussa?" kysyi Nipsu."

Taikurin hatun tapahtumat ovat minulle entuudestaan tuttuja lähinnä Muumit-televisiosarjasta. Kirjassa kuitenkin tapahtuu paljon ja nopealla tahdilla ja tv-sarjaa katsoneena huomasin, että tapahtumia on monesta tv-sarjan eri jaksosta.

Tapaamme taikurin, tuon mystisen ja hieman ehkä pelottavankin miehen, joka ratsastaa mustalla pantterilla. Vaikuttava näky siis, sanoisinko. Taikuri on mielestäni yksi Muumilaakson mielenkiintoisimmista hahmoista. Muumipeikko myös haastaa muurahaisleijonan kaivautumaan hiekkaan todella nopeasti - vain saadakseen hänet nalkkiin lasipurkkiin. Hän haluaa testata, että muuttaako Taikurin hattu tosiaan asioita aivan toisiksi. Piisamirotta puolestaan suuttuu, kun riippukeinun naru katkeaa ja hän tippuu maahan. Niinpä hän muuttaa rannalle luolaan asumaan. Piisamirotta on persoonallinen, mutta myös hieman ärsyttävä hahmo. Tulee vähän mieleen teini-ikäinen kiukutteleva poika, eikä arvokas filosofi :D Piisamirotta vaatii muumiperhettä tuomaan itselleen ruokaa luolaan tiettyyn kellonaikaan. Niiskuneidiltä kärähtää otsatukka, kun hattivatit tulevat muumien telttaan vaatimaan ilmapuntaria takaisin Hemulilta. Tämä luonnollisesti järkyttää Niiskuneitiä kovasti. Hemuli taas on kerännyt postimerkkikokoelmansa täyteen ja on todella allapäin. Mitä hän nyt keräilisi? Perhoset eivät tule kysymykseen, sillä hänen serkkunsa keräilee jo niitä.

"Sinä et ole enää keräilijä, sinä olet vain omistaja, eikä se ole ollenkaan yhtä hauskaa."

Jokaisella Muumilaakson hahmolla on omat tunnistettavat piirteensä. Piisamirotta on tympeä ja melko helposti ärtyvä ja foliohattuilee mielestäni välillä vähän liikaakin. Piisamirotan murjottamista on hauskaa, mutta toisaalta myös vähän ärsyttävää seurata. Hänestä minulle tulee aina mieleen se kohtaus, jossa hän istuu luolassa kakun päälle ja kakkuun jää kiinni karvoja hänen takapuolestaan.

Nipsu on ujo ja pelokas, Muumipeikko taas seikkailunhaluinen ja utelias. Nuuskamuikkuinen on yksinäinen susi, joka kaipaa usein omaa rauhaa kaiken hälinän keskellä ja vaeltaa talveksi etelään. Hemuli on melko melankolinen ja dramaattisuuteen taipuvainen. Muumipappa on johdonmukainen sekä optimistinen ja Muumimamma lempeä sekä käytännöllinen, mutta halutessaan ja tarpeen vaatiessa myös ankara. Niiskuneiti elää usein omassa haavemaailmassaan ja ihailee miehisiä miehiä, jotka pelastavat prinsessan hädän keskellä. Hän haluaisi saada Muumipeikolta ihailua. Suoraan sanoen Niiskuneiti on välillä vähän rasittava herkkänahkaisuudessaan ja turhamaisuudessaan. Hän on kateellinen jopa elottomalle puiselle naista esittävälle keulakuvalle - joka on minun mielestäni lähinnä hieman creepy -, jonka hän itse merestä löytää ja antaa Muumipeikolle.

Siskoonsa verrattuna Niisku on loogisempi sekä älykkäämpi - onhan hän keksijä. Hän haluaa saada mainetta ja kunniaa ja turhautuu, jos niin ei käy. Toki hän nyt tuntuu turhautuvan muutenkin aika usein, koska muut - varsinkaan naiset - eivät ole yhtä välkkyjä kuin hän. Niisku myös uhkaa pehmittävänsä Muumipeikon, kun hän on muuttunut kummituseläimeksi, eikä kukaan aluksi tunnista häntä. Hahmoista kirjoitettuani tajusin, että Taikurin hatussahan ei ole Pikku Myytä ollenkaan, eikä tainnut olla Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjassakaan :o

"Hemuli juoksi Muumimamman luo ja sanoi:
"He väittävät, että tänne tulee joku ilkeä ja kauhea mörkö. Meidän täytyy lukita kaikki ovet yöksi!"

"Mutta meillä on avain ainoastaan kellarin oveen", sanoi Muumimamma huolestuneena."

♪ Ei Muumitaloa lukita yöksi... ♪ Niinhän se laulukin menee.

""Tästä se katkesi", sanoi Hemuli pidellen siimaa. "Jokin sanoo minulle, että siima oli liian ohut."
"Painu pusikkoon", sanoi Niisku ja painoi käpälän silmilleen."

Vaikka Muumilaakson asukit näennäisesti lähinnä sinkoilevat (ja sekoilevat) ympäriinsä, on heillä myös hetkensä - he ovat loppujen lopuksi älykkäitä otuksia. Tätä en sano siis pahalla, mutta näin minä asian koen.  Ainakin rauhallinen Nuuskamuikkunen on joukon järjen ääni, samoin Muumipappa. Mieleen jäävien hahmojen lisäksi Taikurin hatussa on todella kaunista luonnon kuvausta. Luonnon mahti ja arvaamattomuus ei jää epäselväksi. En ole lukenut Janssonilta näiden muutaman muumikirjan lisäksi mitään muuta (pitäisi kyllä), joten en tiedä, onko tuo luonnonkuvaus hänelle yleensäkin tavanomaista.

"Meren vihaiset vihertävät värit olivat muuttuneet rauhallisen sinisiksi, ja aallot kantoivat vaahtokruunujaan pikemminkin koristeena kuin uhkauksina."

Rakastan näiden muumikirjojen kuvitusta, joka on Tove Janssonin omaa käsialaa (no kenenpä muunkaan). Kirjojen hahmot ovat jotenkin kulmikkaampia - enkä nyt puhu teineille ominaisesta edgyilystä - ja rosoisemman näköisiä. Kaiketi sellaisia, millaisiksi Jansson ne alunperin tarkoittikin. Toki pidän kovasti myös tv-sarjan animoinnista.

Tämän kirjan lukeminen sai minut hymyilemään useampaankin otteeseen. Muumit ovat niin hauskoja ja suorasanaisia, toki myös melko hupsuja! Sekin on huvittavaa, ettei heistä kenelläkään ole vaatteita tai housuja - paitsi toki Muumimammalla esiliina - mutta uimaan mennessä täytyy laittaa uimahousut jalkaan.

"Toisinaan epätavalliset asiat ovat hauskoja. Kaameat jutut tai kastuminen tai että selviytyy yksin ja sen sellaiset. Mutta ne eivät ole viihtyisiä ajan pitkään."

En kuuntele läheskään joka kerta lukiessani musiikkia, koska jään helposti kuuntelemaan sanoja kirjan lukemisen sijasta. Taikurin hattua lukiessani laitoin kuitenkin youtubesta Muumimusiikkia-soittolistan pyörimään ja sillä kyllä pääsi hyvin muumien maailmaan! Tähän väliin suositus myös Read with me-videoille, ne ovat mukavia lukemisen taustalle pyörimään.

Luin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan viime vuonna juhannuksen tienoilla, kun olin mökkeilemässä. Kuten postauksen alussa mainitsinkin, niin pidin siitä kovasti ja Taikurin hatun luettuani mietinkin, että kumpi näistä nyt oli parempi. Päädyin Pyrstötähteen, vaikka nämä molemmat ovat valloittavan ihania ja hauskoja kirjoja!

Tuntuupa nyt jotenkin, että tästä kirja-arviosta tuli hyvin pitkä ja sekava. Mutta minulla oli paljon asiaa! Tämä kirja pääsee Muumilaakson lukuhaasteessa kohtaan Pikku Myy: Lue lyhyt kirja. Taikurin hattu on myös ainoa muumikirja, jonka haastetta varten luin. Ja kirjan myötä voin ylpeänä kertoa, että suoritin tämän haasteen! Enpä muista vielä koskaan saaneeni mitään lukuhaastetta onnistuneesti loppuun asti. Tämä haaste oli onneksi helppo ja mukava suorittaa, kun haastekohtia oli vain 5 ja ne eivät olleet mitenkään mahdottomia suoritettavia. Ei siis tullut mitään loppustressiä lukemattomista kirjoista. Helmet 2020 -lukuhaasteessa laitan Taikurin hatun kohtaan 2. Iloinen kirja.

Arvosana: ★★★★

Luettu muualla: Luettua elämää, Sallan lukupäiväkirja, Ei vain mustaa valkoisella, Anna minun lukea enemmän