Marjane Satrapi - Persepolis 1-2

Persepolis: Iranilainen lapsuuteni
(Persepolis, 2000)
2008, LIKE
Suomentanut Taina Aarne
155 sivua, kovakantinen, kirjastosta
Arvosana: ★★★½

Persepolis 2: Kotiinpaluu
(Persepolis 3 & 4, 2004-2005)
2008, LIKE
Suomentanut Taina Aarne
160 sivua, kovakantinen, kirjastosta
Arvosana: ★★★★

"Kun olin kymmenen, kaikki pienet tytöt hunnutettiin. En kylläkään ymmärtänyt miksi."

Tämä kyseinen sarjakuva on kiinnostanut jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt sain aikaiseksi varata kirjastosta ensimmäisen osan. Sen luettuani kyllä varasin heti toisenkin osan, pitihän sarjakuva saada luettua kokonaan. Ajattelin, että kyseessä olisi nopea välipalateos romaanien välissä. Ja kyllähän Persepolis onkin melko nopealukuinen, mutta ei sisällöltään mitenkään sellainen, jonka ihan hetkessä hotkaisisi - tai ainakin ensimmäinen osa vaati ajatteluakin. Suomenkielinen painos on kahdessa kirjassa ja luin itse niiden välissä lyhyen romaanin.

Marjane Satrapi (s. 1989) kuvaa näissä omaelämäkerrallisissa sarjakuvaromaaneissa iranilaista arkeaan ja sen absurdiutta pienen tytön silmin 1970-80-luvun islamilaisen vallankumouksen aikana ja myöhemmin myös pakoa sodan runtelemasta fundamendalistisesta maasta. Persepolis: Iranilainen lapsuuteni on ensimmäinen iranilainen sarjakuvaromaani ja sitä on ylistetty kansainvälisesti.

"Jos he olisivat tienneet, että heidän tyttärensä meikkasi kuin punkkari, poltti hasista tehdäkseen vaikutuksen kavereihinsa ja oli nähnyt miehiä alushoususillaan sillä välin kun heitä pommitettiin päivästä toiseen, he eivät olisi enää kutsuneet minua unelmalapsekseen."

Iranilainen lapsuuteni alkaa "Saatteeksi"-tekstillä, jolla taustoitetaan ja pohjustetaan tarinan tapahtumia. Se antoi ihan kivasti lisätietoa, mutta toisaalta luin sen myös vähän huolimattomasti. Sarjakuva itsessään koostuu muutaman sivun mittaisista tapahtumista ja tilanteista, joista moni on aika kammottavia. Siinä kuvataan Satrapin lapsuusvuosia. Islamilaisten fundamentalistien päästyä valtaan tyttöjen pitää käyttää huivia. Sukulaisia ja ystäviä joutuu vankilaan ja heitä myös murhataan. Uusia sääntöjä ja säädöksiä sekä kieltoja tulee jatkuvasti, lopulta jopa yliopisto suljetaan. Satrapi itse on melko kapinallinen ja tiedonjanoinen. Hän kyselee vanhemmiltaan ja muilta aikuisilta paljon, vaikkei hänelle läheskään kaikkea aina kerrotakaan. Myös mielenosoitukset tulevat tytölle tutuksi ja hän itsekin osallistuu niihin.  

Kotiinpaluussa Satrapi puolestaan kuvaa nuoren tytön pakoa Eurooppaan, kun sota riehuu kotimaassa. Siellä on kuitenkin vastassa omat haasteensa, koska kulttuuri on erilainen. Esimerkiksi seksuaalisuus ja siitä puhuminen on paljon vapaampaa, eikä hunnuttomuudesta rangaista. Marjanelle on myös suorastaan kulttuurishokki, että hänen eräs ystävänsä järjestää kotibileet ja kertoo Marjanelle seksikumppaneidensa määrästä avoimesti.

""Ettekö tiedä mitään Ahmadista?""
""Ahmadi... Ahmadi murhattiin. Sissijoukkojen jäsenenä hän sai kokea helvetin. Hänellä oli syanidia mukanaan siltä varalta, että hänet pidätettäisiin. Mutta hänet onnistuttiin yllättämään niin, ettei hän valitettavasti ehtinyt käyttää sitä... Joten häntä kidutettiin pahemmin kuin ketään... Häntä poltettiin silitysraudalla. Lopulta hänet leikeltiin palasiksi.""

Persepoliksen piirrostyyli on pelkistettyä ja yksinkertaista (tuntuu, että sanon tätä samaa jokaisen sarjakuvan kohdalla). Hahmot ovat piirteiltään pyöreähköjä, jotenkin tulee vähän mieleen Liv Strömquistin sarjakuvat. Mustavalkoiset kuvat ovat silti tarkkoja ja huoliteltuja, eivät hätäisesti piirretyn oloisia. Kuvia on mukava ja helppo katsella ja ne myös lapsenomaisuudessaan tuovat hitusen huumoria muuten melko vakavaan ja synkkään tarinaan. Mikään hassunhauska sarjakuva ei kuitenkaan ole kyseessä, vaikka siinä on joitain hauskojakin kohtia.

Se aina kyllä avaa silmiä ja antaa perspektiiviä asioihin, kun saa kuulla tai lukea jonkun toisen kokemuksista, jossain toisessa ajassa ja kultuurissa. Väkivaltaa ja kuolemaa on ollut Satrapin elämässä niin paljon ja ihmisiä on kidutettu aivan järkyttävillä tavoilla. Totta kai tätä luultavasti tapahtuu vielä nykyisinkin - eihän väkivalta varmasti koskaan lopu -, mutta sitä ei vain tule ajatelleeksi. Myös epätasa-arvo miesten ja naisten välillä on ollut huomattava ja miehillä on ollut paljon enemmän vapauksia tuohon aikaan Iranissa. Julkiset hellyydenosoitukset eivät ole tulleet kysymykseenkään, puhumattakaan esimerkiksi homoseksuaaleista.

Pidän Kotiinpaluusta hieman Iranilaista lapsuuttani enemmän. Ensimmäisessä osassa toki taustoitetaan Satrapin elämää ja häntä ihmisenä, mutta sarjakuva on ehkä hieman liian faktapitoinen sekä poliittinen omaan makuuni ja siinä mielessä raskas. Kotiinpaluuta on jotenkin helpompi seurata ja se etenee sulavammin. Ja on mielestäni myös kiinnostavaa, kun siinä kuvataan Satrapin sopeutumisvaikeuksia Itävallassa, josta hän ei tunne ketään, eikä puhu maan kieltä ja ulkopuolisuus sekä yksinäisyys ovat koko ajan taustalla. Joukkoon kuulumisen tarve - ja varmasti koti-ikävä sekä sen aiheuttama ahdistus - on niin suuri, että huumeetkin tulevat kuvioihin mukaan. Toisaalta myöhemmin Iraniin palattuakaan ei ole hyvä olla. Itävallassa ensimmäiset seurusteluyritykset kariutuvat, ensimmäinen poikaystävän homoksi paljastumiseen ja toinen poikaystävän pettämiseen. Marjane myöskin pelkää puhua taustastaan, koska useimmat ihmiset suhtautuvat siihen paheksuvasti ja vihamielisesti. Tähän kun lisätään vielä yleiset teini-iän ja nuoruuden kasvukivut, niin ei ole elämä helppoa. Missään kovin hilpeissä tunnelmissa ei siis liikuta, vaikka Satrapi saakin myös hyviä ystäviä. Voisin veikata, että Kotiinpaluun sijoittuminen hieman myöhempään ja samalla modernimpaan aikaan vaikutti lukukokemukseeni. Toki ei nyt voida aivan puhua samankaltaisesta yhteiskunnasta kuin näin 2020-luvulla, mutta silti.

"Miten on mahdollista, ettei minussa naisena voi herätä mitään katsellessani vartalonmyötäisiin asuihin pukeutuneita miehiä, mutta he miehinä voivat kiihottua, jos huntuni on viisi senttiä liian lyhyt?"

Ja sitten ne kootut selitykset. Myönnän, etteivät keskittymikykyni ja vireystilani olleet ehkä ihan parhaimmillaan Iranilaista lapsuutta lukiessani. Kotiinpaluuta taas luin flunssassa, pää täynnä räkää. Yleensä sarjakuvamuotoon kerrotut faktapohjaiset tarinat ovat mielestäni ihan kiinnostavia ja kevyempiä kuin esimerkiksi paksummat tietokirjat. Historian ja politiikan tietämykseni eivät kuitenkaan ole sieltä aivan parhaimmasta päästä, ja etenkin Iranin historia on minulle todella tuntematonta aluetta. En siis voi väittää ymmärtäneeni aivan kaikkea. Ehkä tähän saattoi vaikuttaa myös se, että  ensimmäistä osaa lukiessani lukupinossa odotti muutama oikein kiehtova teos, sormet oikein syyhysivät päästä niiden kimppuun. Olisi varmaan pitänyt säästää ainakin Iranilainen lapsuuteni toiseen hetkeen, lukea hitaammin ja makustellen. Nyt lukukokemus jäi hieman valjuksi. Ensimmäiselle osalle annoin 3,5 tähteä ja toiselle 4 tähteä. Vaihtelun ja myös selkeyden vuoksi merkitsin arvosanat heti tämän arvostelun alkuun.

Luettu muualla: Reader, why did I marry him?, Kirjoihin kadonnut, Kirja hyllyssä, Kirjanurkkaus