Suzanne Collins - Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä
(The Ballad of Songbirds and Snakes, 2020)
WSOY, 2020
598 sivua, kovakantinen, kirjastosta lainattu
"Kunnianhimo ruokkii häntä. Kilpailu kannustaa häntä. Mutta vallalla on hintansa."
Kun kuulin tästä Nälkäpelin esiosasta, oli ensimmäinen ajatukseni lähinnä se, että tarvitseeko tuo trilogia enää lisää kirjoja? Riittääkö Nälkäpelistä ammennettavaa enää yhteenkään kirjaan? Hakiessani kirjaa kirjastosta taas ajattelin, että melkoinen järkäle - tässähän on siis lähes 600 sivua. Onneksi nuo sivut eivät menneet hukkaan.
Alkuperäinen trilogia oli minulle melko epätasainen lukukokonaisuus: ensimmäinen kirja oli tosi hyvä ja toisestakin pidin, mutta kolmannen kanssa kamppailin. Mielestäni Nälkäpeli olisi toiminut paremmin kahtena tai jopa vain yhtenä kirjana. Mutta kun tästä esiosa-kirjasta kuulin, niin oli ilmiselvää, että aion sen myös lukea.
Tämä teksti sisältää yksityiskohtia juonesta! Jos et halua tietää mitään etukäteen, niin älä lue eteenpäin.
Alkuperäinen trilogia oli minulle melko epätasainen lukukokonaisuus: ensimmäinen kirja oli tosi hyvä ja toisestakin pidin, mutta kolmannen kanssa kamppailin. Mielestäni Nälkäpeli olisi toiminut paremmin kahtena tai jopa vain yhtenä kirjana. Mutta kun tästä esiosa-kirjasta kuulin, niin oli ilmiselvää, että aion sen myös lukea.
Tämä teksti sisältää yksityiskohtia juonesta! Jos et halua tietää mitään etukäteen, niin älä lue eteenpäin.
Balladi laululinnuista ja käärmeistä kertoo Coriolanus Snow'sta, trilogiasta tutusta presidentistä. Tässä kirjassa hän ei kylläkään ole vielä presidentti. Tapahtumat sijoittuvat ajalle ennen Katnissta ja Peetaa (jotka siis eivät ole tarinassa osallisina), kun Snow on 18-vuotias nuorukainen. On 10. Nälkäpeli ja hän valmistautuu Capitolissa ohjaajan tehtäväänsä. Snow'n suku on ollut ennen mahtava ja rikas, mutta nyt eletään kovia aikoja. Coriolanuksen on päihitettävä koulutoverinsa ja saatava oma tribuuttinsa voittoon. Mutta hänelle määrätään Nälkäpelin heikoin tribuutti, Vyöhykkeen 12 tyttö. Nälkäpeli-areenalla taistellaan elämästä ja kuolemasta, mutta areenan ulkopuolella Coriolanus tajuaa kauhukseen, että hänellä on tunteita tuota tyttöä kohtaan - tyttöä, joka on tuomittu kuolemaan areenalla.
Tämä oli positiivinen yllätys. Ilmeisesti kirja on herättänyt ristiriitaista tuntemuksia: osa on rakastanut ja osa suorastaan vihannut. Minä kallistun enemmän rakastamisen puoleen, mutta en ehkä käyttäisi kuitenkaan noin vahvaa ilmaisua.
Collinsin kirjoitustyyli on selvästi kypsynyt ja kehittynyt. Tämän kirjan tekstiä on mukavampi lukea kuin alkuperäisen trilogian, vaikka kestikin vähän aikaa, että pääsin tarinaan sisälle. Kirja on myös brutaalimpi ja jotenkin aikuismaisempi.
Vaikka Snow on kirjan päähenkilö, niin hänen päänsä sisälle ei ihan täysin päästä. Tämä johtuu varmaankin siitä, että kirja on kirjoitettu hän-persoonamuodossa. Kirjassa on toki myös muita mielenkiintoisia hahmoja, kuten Sejanus Plinth, joka on yksi Coriolanuksen ohjaajakavereista. Sejanus kuitenkin kokee, ettei kuulunut aikoinaan omalle asuinvyöhykkeelleen, muttei kuulu myöskään Capitoliin. Hän kritisoi ja kyseenalaistaa avoimesti Nälkäpelin ideaa ja se johtaakin hänet isoihin vaikeuksiin myöhemmin.
Vaikka Snow on kirjan päähenkilö, niin hänen päänsä sisälle ei ihan täysin päästä. Tämä johtuu varmaankin siitä, että kirja on kirjoitettu hän-persoonamuodossa. Kirjassa on toki myös muita mielenkiintoisia hahmoja, kuten Sejanus Plinth, joka on yksi Coriolanuksen ohjaajakavereista. Sejanus kuitenkin kokee, ettei kuulunut aikoinaan omalle asuinvyöhykkeelleen, muttei kuulu myöskään Capitoliin. Hän kritisoi ja kyseenalaistaa avoimesti Nälkäpelin ideaa ja se johtaakin hänet isoihin vaikeuksiin myöhemmin.
Ottaen huomioon, että kirja sijoittuu aikaan monta vuosikymmentä ennen Katnissin ja Peetan Nälkäpeliä, on Capitol melko moderni. On autoja, tuliaseita ja puhelimia sekä muita hienouksia. Itse Nälkäpelin areena taas on karu ja mahdollistaa myös karkaamisen (sisäänkäyntejä tietenkin vartioidaan). Toki kirjan onkin tarkoitus kuvata lähinnä Capitolia, ei Vyöhykkeitä. Itse Nälkäpelikin tapahtuu kirjassa, mutta se ei tunnu olevan varsinainen pääjuoni. Kirja keskittyy enemmän siihen, että Snow haluaa tribuuttinsa voittoon ja on valmis tekemään tavoitteensa eteen melko kyseenalaisiakin asioita. Hänen tribuuttinsa voitto toisi Coriolanukselle mainetta ja kunniaa sekä mahdollistaisi hänelle stipendin, jonka turvin pääsisi yliopistoon. Coriolanus asuu vanhaksirouvaksi kutsumansa isoäidin sekä helläsydämisen serkkunsa Tigrisin kanssa - hänen vanhempansa ovat kuolleet.
Tähän väliin ihan muutama sana kirjoissa käytetyistä hahmojen nimistä. Pidän siitä, että hahmoilla on erikoisia, mutta kauniita nimiä ja näitä hahmojen nimiä viliseekin pitkin kirjaa. Joskus tällainen hienojen nimien viljeleminen voi tuntua turhalta, mutta ei tämän kirjan kohdalla.
Tähän väliin ihan muutama sana kirjoissa käytetyistä hahmojen nimistä. Pidän siitä, että hahmoilla on erikoisia, mutta kauniita nimiä ja näitä hahmojen nimiä viliseekin pitkin kirjaa. Joskus tällainen hienojen nimien viljeleminen voi tuntua turhalta, mutta ei tämän kirjan kohdalla.
Kirja etenee nopeasti ja sitä tekee mieli lukea eteenpäin. Luvut päättyvät cliffhangeriin, joten on pakko lukea eteenpäin saadakseen selville, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ovelaa sinänsä, vaikka tuntuukin suoraan sanoen vähän laiskalta ratkaisulta.
Ja tietenkin tähänkin kirjaan on täytynyt tunkea romanssi. Ei ole kovinkaan suuri spoileri - sehän itseasiassa mainitaan jo kirjan kansipaperin sisäpuolellakin - että Snow kiinnostuu tribuutistaan Lucy Graysta vähän liikaakin. Lucy Gray on värikäs ja mielenkiintoinen persoona, joka laulaa bändissä. Ja johon Snow tytön luottamuksen voitettuaan tajuaa rakastuneensa. Snow myös ajattelee omistavansa Lucy Grayn ja mielestäni se on vähän inhottavaa. Toki se kyllä kuvastaa Coriolanuksen luonnetta aika hyvin. Kaikki tämä romanssihässäkkä tapahtuu todella nopeasti, liian nopeasti, mikä on usein ongelmana YA-kirjallisuudessa. Tai ainakaan en itse pidä siitä.
Kirja on jaettu kolmeen osaan, jotka kaikki keskittyvät hieman eri asioihin. Silti kokonaisuus ei tunnu irralliselta, vaikka en väitäkään, etteikö kirjaa olisi voitu hieman tiivistää. Ehkä juuri tuo tietynlainen päämärrättömyys on häirinnyt monia ihmisiä.
Oletin, että olisin tämän kirjan jälkeen tuntenut sympatiaa tai edes hieman paremmin ymmärtänyt Snow'ta. No, niin ei käynyt. Kirjan alussa Coriolanus vaikuttaa ihan hyvältä tyypiltä, mutta aika pian kuitenkin käy ilmi, että hän on vallanhimoinen ja omaa etuaan tavoitteleva, itsekäs ja inhottava, mutta myös haavoittuvainen rakastuessaan Lucy Grayhyn.
Tämä kirja kiilasi lukupinoni ensimmäiseksi, koska siitä oli jo muita varauksia kirjastossa. Luin viimeiset sivut ollessani uimarannalla - ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Ja kaiken kaikkiaan tämä oli hyvä ja koukuttava lukukokemus, vaikka ei silti täydellinen ollutkaan. Pidin tästä enemmän kuin Matkijanärhestä (josta siis en pitänyt). Sitä en sitten tiedä, että oliko tämä välttämättä ihan tarpeellinen. Ei se ainakaan minulle tuonut paljoa mitään uutta tähän kirjasarjaan. Mutta jos tätä miettii enemmänkin yksittäisenä kirjana, joka kuitenkin sijoittuu samaan maailmaan kuin alkuperäinen trilogia, niin tämä oli tosi hyvä. Ja ainakin tämä hieman lievensi paksujen kirjojen kammoani, vaikka 598 sivua ei edes sieltä ihan paksuimmasta päästä vielä ole.
Oletin, että olisin tämän kirjan jälkeen tuntenut sympatiaa tai edes hieman paremmin ymmärtänyt Snow'ta. No, niin ei käynyt. Kirjan alussa Coriolanus vaikuttaa ihan hyvältä tyypiltä, mutta aika pian kuitenkin käy ilmi, että hän on vallanhimoinen ja omaa etuaan tavoitteleva, itsekäs ja inhottava, mutta myös haavoittuvainen rakastuessaan Lucy Grayhyn.
Tämä kirja kiilasi lukupinoni ensimmäiseksi, koska siitä oli jo muita varauksia kirjastossa. Luin viimeiset sivut ollessani uimarannalla - ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Ja kaiken kaikkiaan tämä oli hyvä ja koukuttava lukukokemus, vaikka ei silti täydellinen ollutkaan. Pidin tästä enemmän kuin Matkijanärhestä (josta siis en pitänyt). Sitä en sitten tiedä, että oliko tämä välttämättä ihan tarpeellinen. Ei se ainakaan minulle tuonut paljoa mitään uutta tähän kirjasarjaan. Mutta jos tätä miettii enemmänkin yksittäisenä kirjana, joka kuitenkin sijoittuu samaan maailmaan kuin alkuperäinen trilogia, niin tämä oli tosi hyvä. Ja ainakin tämä hieman lievensi paksujen kirjojen kammoani, vaikka 598 sivua ei edes sieltä ihan paksuimmasta päästä vielä ole.
Arvosana: ★★★★
Kommentit
Lähetä kommentti