Kuulumisia ja kirjajuttuja


Kesä on alkanut ihan mukavasti, sääkään ei ole ollut hullumpi. Talviturkkia en ole vielä heittänyt ja yleensä en pidäkään sen kanssa varsinaista kiirettä. Kävin viime viikolla avopuolisoni kanssa viikonlopun mittaisella reissulla Helsingissä. Sieltä mukaan tarttui tietenkin muutama kirja. Olen positiivisesti yllättynyt, koska olisin voinut tyhjentää vaikka kaikki divarit ja Akateemisen kirjakaupan, mutta hillitsin itseni. 

Meillä oli viime viikolla koululla muutama lähiopetuspäivä, jotka pidettiin näin jälkikäteen - koronan takia niitä ei aiemmin voitu pitää. No, eipähän sitten jää ihan kaikki syksylle. Näyttö meni läpi, jee! Kesä menee minulla luultavasti muutenkin suurimmaksi osaksi kesäopintoja tehden, sillä kesätöihin en ole menossa. Otin kesäopinnoiksi 4 kurssia ja yllä olevasta kuvasta voikin nähdä, että mitä aiheita muutamat kursseista käsittelevät. Aiheet kyllä kiinnostavat, mutta aikaahan opiskelu aina vie. Onneksi iltaisin sängyssä voi lukea romaanejakin. Tai vaikka uimarannalla, kunhan sää niin sallii.

Nyt vähän lisää niistä romaaneista. Kesäkuu on melkein puolessa välissä ja en ole saanut vielä yhtään kokonaista kirjaa luettua. Syynä tähän on luultavasti Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogian ensimmäinen osa, Rakkaus, joka on ollut työn alla lähes koko alkukuukauden. Sen alku ei oikein ollut ottaakseen tulta allensa, joten lukemisessa on sitten kestänyt vähän kauemmin. Kirja on kuitenkin kietonut otteeseensa vähän salakavalasti ja lukematta on enää vain noin 30 sivua, joten enköhän saa kirjan tänä iltana loppuun. Siitä tulee arvio sitten myöhemmin.

Yöpöydälläni odottaa useita muitakin Pride-lukukuukauteen sopivia kirjoja, mutten ole aivan varma, että saanko niistä montaakaan luettua nyt kesäkuussa. Aion ne kaikki kyllä lukea, mutta saattaa mennä heinäkuun puolelle. Heinäkuussa alkaa myös Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -kirjasarjan lukupiiri, jossa on tarkoitus lukea koko sarja vuoden aikana. Ja minä aion osallistua. En tiedä, onko se hyvä idea, koska jo valmiiksi hieman hirvittää - en usko, että Proustin kirjat ovat varsinaisesti sellaista kirjallisuutta, mitä yleensä luen tai mistä pidän. Onneksi aikaa on kokonainen vuosi, joten voin ensimmäisen osan perusteella joko jatkaa sarjan lukemista ihan rauhassa, tai lopettaa lukemisen ensimmäiseen osaan. Aion nyt kuitenkin tuon ensimmäisen osan ainakin makustella, vaikka väkisin.


Ja sitten on vielä tuo Balladi laululinnuista ja käärmeistä, Nälkäpeli-trilogian esiosa. Hain kirjan tänään kirjastosta ja se on aikamoinen järkäle: lähes 600 sivua... Pakko myöntää, että vähän kyllä jännittää, koska alkuperäinen trilogia oli minulle niin epätasainen lukukokemus. Mielestäni Nälkäpelin ei olisi tarvinnut edes olla trilogia, kaksi tai jopa vain yksi kirja olisi riittänyt. Olen yleisestikin vähän sitä mieltä, että jos jokin kirjasarja on jo saatu päätökseen, niin ovatko lisäosat kovin tarpeellisia? Luulen, että muutama muukin ihminen on tästä kirjasta kiinnostunut (kyllä on, tarkistin kirjaston varauksista), joten voi olla, että se kiilaa lukupinossa Pride-lukukuukaudeksi hommaamieni kirjojen edelle. Saa nähdä, että miten pahasti Pride-lukuhaaste epäonnistuu...

En kuitenkaan halua ottaa lukemisistani mitään stressiä, haluan vain nauttia kirjoista ja rentoutua. Mitä sinä olet lukenut kesäkuun aikana? Kiinnostaako jokin postauksessa mainituista kirjoista? Hyvää kesän alkua kaikille!

Kommentit

  1. Tiedän tunteen, kun voisi tyhjätä kaikki divarit ja Akateemisen kirjakaupan! 😂 Joskus harvoin sitä yllättää itsensä ja saa vähän hillittyä... Itse olen lukenut nyt kesäkuussa mm. Elämäni Kolumbian, Elovena-tytön ja Mansikkatytön. Tällä hetkellä luen Raakel Lignellin kirjaa Älä sano että rakastat. Se on todella kiinnostava. Tsemppiä sinulle opintoihin - ja onneksi välillä ehtii lukea romaanejakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaatii kyllä aina itsekuria tämä harrastus... :D Tuosta Mansikkatytöstä luinkin sinun blogistasi, vaikutti mielenkiintoiselta! Kiitos :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit