Sarah Crossan - Yksi
(One, 2015)
S&S, 2018
439 sivua, pehmeäkantinen, lainattu kirjastosta
Tämä kirja on ollut paljon esillä: sitä on kehuttu ja siitä on ollut keskustelua ympäri kirjasomea. Säeromaaneja olen aiemmin lukenut lähinnä Kirsti Kuroselta ja olen kaikista lukemistani kyllä pitänyt, vaikka aluksi muuta luulinkin. Sen takia en oikeastaan säikähtänyt sitä, että myös Yksi on säeromaani. Ihan mielelläni tähän kirjaan siis tartuin - ja hyvä kun tartuin.
Grace ja Tippi ovat 16-vuotiaat siamilaiset kaksoset, jotka käyvät kotikoulua. Perheeseen kuuluu myös isosisko, jota kaksoset sanovat Lohikäärmeeksi. Kaksosten lääkärikäynnit ja hoidot vievät paljon rahaa ja isä jää työttömäksi, joten lopulta vanhemmilla ei olekaan enää varaa kustantaa kotikoulua. Niinpä kaksosten täytyy mennä tavalliseen yksityiseen kouluun. Grace ja Tippi eivät kuitenkaan haluaisi mennä ihmisten tuijotettavaksi. He vain haluaisivat, että heitä kohdeltaisiin kuin keitä tahansa muita ihmisiä. Erillisinä, itsenäisinä persoonina.
Lopulta edessä on ratkaiseva ja iso päätös, joka voi muuttaa kaksosten elämän merkittävästi ja peruuttomattomasti. Ovatko he siihen valmiita?
Aloittessani lukemaan tätä kirjaa toivoin, että se saisi kosketettua minut kyyneliin asti. Moni muu ihminen on ilmeisesti ainakin liikuttunut kaksosten tarinasta. Tämä toive voi kuulostaa hieman hassulta, mutta olen jo jonkin aikaa halunnut lukea jonkun oikein koskettavan kirjan, joka saisi minut itkemään. Elokuvia katsoessani itken melko usein, mutta kirjat saavat saman efektin aikaan harvemmin. No, ei tämä kirja minua ihan kyyneliin asti saanut, vaikka olikin koskettava ja kaunis.
Grace ja Tippi ovat todella läheisiä, eivätkä koe siamilaisen kaksosuuden olevan mikään tragedia. He ovat tottuneet tuijotukseen, mutta inhoavat sitä. Mutta mitä tahansa tapahtuukin, niin Gracella ja Tippillä on aina toisensa.
Koulussa he tutustuvat Joniin ja Yasmeeniin, joiden kanssa he ystävystyvät. Grace ja Tippi saavat edes hetken olla tavallisia teini-ikäisiä, jopa juoda ja polttaa tupakkaa. Jon kuitenkin saa perhoset lentelemään Gracen vatsanpohjassa. Onko rakkaus koskaan mahdollista, kun on lantiosta alaspäin kiinni omassa siskossaan?
Kaksoset käyvät säännöllisesti lääkärin vastaanotolla sekä terapiassa. Kun toinen puhuu, on toisella kuulokkeet korvissa. Omista ajatuksista ja tunteista avautuminen ei kuitenkaan ole mitenkään ihan helppoa.
En muista koskaan lukeneeni kirjaa siamilaisista kaksosista ja siksi Yhden lukeminen olikin mielenkiintoista. Toki aihe on omalla tavallaan raskas, mutta samalla tärkeä. Nykyisinhän siamilaisia kaksosia syntyy eniten köyhiin oloihin kehitysmaissa ja ilmiö on melko harvinainen, mutta tietenkin silti mahdollinen.
Siamilaisten kaksosten elinajanodote ei yleensä ole kovin suuri, joten on suorastaan ihmeellistä, että Grace ja Tippi ovat selvinneet lukioikäisiksi asti. Kun käy ilmi, ettei Gracen terveydentila olekaan niin hyvä kuin on luultu, on kaksosten pakko miettiä erotusleikkausta. Grace ja Tippi eivät kuitenkaan haluaisi leikkaukseen.
Siamilaisen kaksosuuden lisäksi kirjassa esiintyy muitakin tärkeitä aiheita, esimerkiksi isän alkoholismi ja Lohikäärmeen anoreksia. Tippi on kyllästynyt isänsä jatkuvaan kännäämiseen ja ihmetteleekin, että miksei hän vain voi olla juomatta.
Kirjan kieli on kaunista. Säemuoto tekee lukemisesta helppoa ja nopeaa, mutta lauseista merkityksellisiä ja väkeviä. Esimerkiksi lauseiden rytmillä ja rivivälillä on tässä romaanissa paljonkin merkitystä ja niillä saadaan tehokkaasti välitettyä henkilöiden tunteita ja ajatuksia. Tai no, oikeastaan Gracen tunteet ja ajatukset ovat pääroolissa, sillä kirja on kerrottu hänen näkökulmastaan. Olisin ehkä kaivannut myös Tippin näkökulmaa. Eli vaikka säemuoto sopi kirjaan ja teki lukemisesta sujuvaa, niin ehkä se oli osittain syynä sille, miksi kirja ei liikuttanut minua niin paljoa. Hahmot jäivät hieman etäisiksi. Kirjan lopussa selviää kuitenkin syy (jota en tässä nyt paljasta) sille, miksi kirja on kerrottu nimenomaan Gracen näkökulmasta.
Kirjailija kertoo kirjan lopussa, että hänen Yhtä varten tekemänsä taustatyö oli raskasta - enkä ihmettele. Siamilaisten kaksosten erotusleikkaukset ovat isoja operaatioita, joissa kuolemanriski on aina läsnä. Monet menettävät lapsensa tai sisarensa näissä leikkauksissa. Arvostan siis sitä, että tällaista kirjaa varten on oikeasti vaivauduttu tekemään taustatyötä.
Ehdottomasti aion lukea Sarah Crossanilta jotain muutakin! Vasta ilmestynyt Kuunnousu kiinnostaa ainakin. Yhden ja Kuunnousun lisäksi häneltä ei ole tietääkseni - ainakaan vielä - suomennettu mitään muuta, mutta onneksi englanniksi lukeminen ei yleensä ole minulle ongelma.
Tällä kirjalla saan kuitattua Helmet 2020 -lukuhaasteesta kohdan 27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani.
Grace ja Tippi ovat todella läheisiä, eivätkä koe siamilaisen kaksosuuden olevan mikään tragedia. He ovat tottuneet tuijotukseen, mutta inhoavat sitä. Mutta mitä tahansa tapahtuukin, niin Gracella ja Tippillä on aina toisensa.
Koulussa he tutustuvat Joniin ja Yasmeeniin, joiden kanssa he ystävystyvät. Grace ja Tippi saavat edes hetken olla tavallisia teini-ikäisiä, jopa juoda ja polttaa tupakkaa. Jon kuitenkin saa perhoset lentelemään Gracen vatsanpohjassa. Onko rakkaus koskaan mahdollista, kun on lantiosta alaspäin kiinni omassa siskossaan?
Kaksoset käyvät säännöllisesti lääkärin vastaanotolla sekä terapiassa. Kun toinen puhuu, on toisella kuulokkeet korvissa. Omista ajatuksista ja tunteista avautuminen ei kuitenkaan ole mitenkään ihan helppoa.
En muista koskaan lukeneeni kirjaa siamilaisista kaksosista ja siksi Yhden lukeminen olikin mielenkiintoista. Toki aihe on omalla tavallaan raskas, mutta samalla tärkeä. Nykyisinhän siamilaisia kaksosia syntyy eniten köyhiin oloihin kehitysmaissa ja ilmiö on melko harvinainen, mutta tietenkin silti mahdollinen.
Siamilaisten kaksosten elinajanodote ei yleensä ole kovin suuri, joten on suorastaan ihmeellistä, että Grace ja Tippi ovat selvinneet lukioikäisiksi asti. Kun käy ilmi, ettei Gracen terveydentila olekaan niin hyvä kuin on luultu, on kaksosten pakko miettiä erotusleikkausta. Grace ja Tippi eivät kuitenkaan haluaisi leikkaukseen.
Siamilaisen kaksosuuden lisäksi kirjassa esiintyy muitakin tärkeitä aiheita, esimerkiksi isän alkoholismi ja Lohikäärmeen anoreksia. Tippi on kyllästynyt isänsä jatkuvaan kännäämiseen ja ihmetteleekin, että miksei hän vain voi olla juomatta.
Kirjan kieli on kaunista. Säemuoto tekee lukemisesta helppoa ja nopeaa, mutta lauseista merkityksellisiä ja väkeviä. Esimerkiksi lauseiden rytmillä ja rivivälillä on tässä romaanissa paljonkin merkitystä ja niillä saadaan tehokkaasti välitettyä henkilöiden tunteita ja ajatuksia. Tai no, oikeastaan Gracen tunteet ja ajatukset ovat pääroolissa, sillä kirja on kerrottu hänen näkökulmastaan. Olisin ehkä kaivannut myös Tippin näkökulmaa. Eli vaikka säemuoto sopi kirjaan ja teki lukemisesta sujuvaa, niin ehkä se oli osittain syynä sille, miksi kirja ei liikuttanut minua niin paljoa. Hahmot jäivät hieman etäisiksi. Kirjan lopussa selviää kuitenkin syy (jota en tässä nyt paljasta) sille, miksi kirja on kerrottu nimenomaan Gracen näkökulmasta.
Kirjailija kertoo kirjan lopussa, että hänen Yhtä varten tekemänsä taustatyö oli raskasta - enkä ihmettele. Siamilaisten kaksosten erotusleikkaukset ovat isoja operaatioita, joissa kuolemanriski on aina läsnä. Monet menettävät lapsensa tai sisarensa näissä leikkauksissa. Arvostan siis sitä, että tällaista kirjaa varten on oikeasti vaivauduttu tekemään taustatyötä.
Ehdottomasti aion lukea Sarah Crossanilta jotain muutakin! Vasta ilmestynyt Kuunnousu kiinnostaa ainakin. Yhden ja Kuunnousun lisäksi häneltä ei ole tietääkseni - ainakaan vielä - suomennettu mitään muuta, mutta onneksi englanniksi lukeminen ei yleensä ole minulle ongelma.
Tällä kirjalla saan kuitattua Helmet 2020 -lukuhaasteesta kohdan 27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani.
(c) Sebastian Schiavone
Loppukevennykseksi tungen vielä tämän kauniin kuvan, joka on eilisen kävelyreissumme ansiota. En elä mitenkään erityisen hektistä elämää, mutta korona on pakottanut silti hidastamaan ja pysähtymään, ajattelemaan ja pohdiskelemaan. Kevään tuloa on tullut seurattua ihan eri tavalla ja olen huomannut, miten lehdet alkavat vihertää silmissä ja linnut sirkuttavat. Kesä taitaa viimeinkin tulla tänne Itä-Suomeenkin! ♥
Arvosana: ★★★★
Kommentit
Lähetä kommentti