Neil deGrasse Tyson - Tähtitiedettä kiireisille

Tähtitiedettä kiireisille
(Astrophysics for People in a Hurry, 2017)
2018, Aula & Co
4h 42min, kuunneltu äänikirjana 

Tähtitiede on minulle melko tuntematon aihealue. Avaruusjutut ja luonnonilmiöt kyllä kiinnostavat, mutta en ole koskaan oikein ymmärtänyt esimerkiksi fysiikasta tai kemiasta juuri mitään. Lukiossa taisin saada fysiikan ja kemian molempien yhdestä pakollisesta kurssista arvosanaksi 5 (jonka myöhemmin merkitsin opon kanssa suoritetuksi). Olen siis kiertänyt myös tähtitieteen aika kaukaa, koska jo kemia ja fysiikka ovat tuottaneet minulle vaikeuksia ja näin myös osaltaan tappaneet mielenkiintoni. Sitten törmäsin tähän kirjaan ja päätin kuunnella sen, koska se on lyhyt - ja nimessäkin jo lukee sana kiireinen. Ajattelin, ettei kyseessä siis voi olla kovinkaan vaikeatajuinen teos.

Ja kyllähän teos on keveän ja jopa ymmärrettävän oloinen tällaiselle ihmiselle, jolla ei ole kovinkaan hyvää perustietämystä kyseisestä aiheesta. "Kattava ja yleistajuinen johdatus tähtitieteeseen ja maailmankaikkeuteen!" onkin siis mielestäni oikein kuvaava ilmaisu tälle teokselle. En väitä ymmärtäneeni kaikkea, mutta sain kirjasta kuitenkin paljon uutta mielenkiintoista tietoa. Sitä oli myös miellyttävää kuunnella, koska äänikirjan lukijan ääni oli mukavan rentouttava.

Kemian tunneilta muistan hämärästi alkuaineiden jaksollisen järjestelmän ja joitain yksittäisiä siinä mainittuja alkuaineita niiden kemiallisine merkkeineen. Tässä kirjassa jaksollinen järjestelmä kyllä mainitaan ja muutamia keskeisimpiä alkuaineita käsitellään vähän tarkemminkin. Mutta jaksollinen järjestelmä tuntuu olevan vain pintaraapaisu kaiken muun kirjassa käsitellyn keskellä. Kirjassa kerrotaan esimerkiksi mustista aukoista, mustasta aineesta ja alkuräjähdyksestä. Siitä, miten Maa-planeetasta tuli elinkelpoinen asuinpaikka ihmisille.

Avaruus on melko tuntematon ja sen takia hieman pelottavakin asia. Luonnontieteitä kuitenkin tarvitaan aina ja juuri tämän tyyppiset teokset ovat matalan kynnyksen takana sekä helposti luettavissa. Tykkään yleisestikin lukea tietokirjoja nimenomaan äänikirjoina, jolloin ne eivät tunnu läheskään niin uuvuttavilta. Romaanit luen mielummin ihan fyysisinä kirjoina.

Neil deGrasse Tyson itse on astrofyysikko ja tunnettu tieteen yleistajustamisesta. Hän on valmistunut Harvardin yliopistosta maisteriksi vuonna 1989 ja tohtoriksi vuonna 1991. Hän siis oikeasti tietää, mistä kirjoittaa. En myöskään usko, että astrofysiikka on välttämättä se kaikkein suosituin tieteenala, mutta senkin asiantuntijoita tarvitaan. Ja on hienoa, että nuo asiantuntijat tuovat tietoaan ymmärrettävässä muodossa myös muiden saataville.

Laitan tämän kirjan Helmet 2020 -lukuhaasteessa kohtaan 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja

PS. Muistan joskus ala-asteella osallistuneeni Scifest-tapahtuman kirjoituskilpailuun, joka oli meille pakollinen. Tuon pakollisuuden takia olinkin aluksi melko nihkeä, enkä olisi edes halunnut kirjoittaa yhtään mitään. En koskaan voita arvonnoista tai kilpailuista mitään, mutta tuossa kirjoituskilpailussa voitin kirjapalkinnon - kirja taisi olla Rick Riordanin Hirviöiden meri ja se löytyy minulta edelleenkin täältä kotoa. En vain ole vielä tänäkään päivänä sitä lukenut, koska se on kirjasarjan toinen osa. Mutta ilmeisesti avaruudessa leijailevat voileipäni tekivät kirjoituskilpailua arvioiviin opettajiin vaikutuksen! :D

Arvosana: ★½

Kommentit

Suositut tekstit