Minna Canth - Työmiehen vaimo

Työmiehen vaimo (1885)
(WSOY, 2017)
151 sivua, kovakantinen, omasta hyllystä

Blogini viettää 1-vuotissynttäreitään 26.3. En tiedä, tulenko julkaisemaan erikseen mitään postausta blogisynttäreideni kunniaksi. Alunperin ajattelin, että järkkäisin jotain vähän spesiaalimpaa, mutta näyttää siltä, ettei minulla ole aikaa tai suoraan sanoen edes mielikuvitusta kehitellä mitään - useampi kirja-arviokin odottaa rästissä julkaisemistaan. Mutta olen hyvin kiitollinen kaikille, jotka lukevat blogiani ja kommentoivat postauksiani, se merkitsee paljon ♥

19.3. vietettiin Minna Canthin (1844-1897) ja tasa-arvon päivää. Halusin siis lukea taas jonkin Canthin näytelmän - olen aiemmin lukenut Papin perheen ja Anna Liisan. Näytelmä, jonka nyt luin, Työmiehen vaimo, on Canthin näytelmistä ehkä yksi tunnetuimmista. Kaikki tähän asti lukemani ovat olleet tasaisen hyviä ja hyvä oli tämäkin. Tämä WSOY:n Suomi 100 vuotta -sarjassa julkaistu painos on myös hyvin kaunis.

Tämä teksti sisältää yksityiskohtia juonesta!

Johanna menee naimisiin hulttiomaisen ja viinaan menevän Riston kanssa. Riston motiivit naida Johanna ovat lähinnä taloudellset - Johannalla kun on pätäkkää, josta Risto haluaa hyötyä ja myös kustantaa viinaharrastuksensa. Risto itse ei käy töissä. Hän ei myöskään ole Johannalle uskollinen, vaan ei näe muiden naisten naurattamisessa mitään väärää.

Kirjan jälkisanat on kirjoittanut kirjallisuudentutkija Minna Maijala. Onneksi luin jälkisanat vasta luettuani itse näytelmän, näin sain itse pohdiskella ja tunnustella näytelmän herättämiä tunteita. Oman kokemukseni mukaan kirjojen alku- tai jälkisanat yleensä joko spoilaavat tapahtumia tai antavat valmiiksi pureskellun analyysin kirjan sisällöstä. Ja no, eivät ne usein ole edes kovin kiinnostavia, valitettavasti. Työmiehen vaimossa jälkisanat kuitenkin toivat lisää syvyyttä ja ymmärrystä lukemalleni.

Johanna on alistuva ja muiden tahtoon myöntyväinen, kun taas Homsantuu eli Kerttu ei kykene käyttäytymään hallitusti. Hänen reaktionsa ovat arvaamattomia sekä yleisiin normeihin ja kirjoittamattomiin sosiaalisiin sääntöihin soveltumattomia. Tajusin kyllä Johannan ja Kertun hahmojen eroavaisuuden, mutta kirjan jälkipuhe vain sanoitti ajatukseni oikein hyvin, mistä olen kiitollinen - itse kun en välttämättä aina osaa näissä kirja-arvioissani ilmaista ajatuksiani ja mielipiteitäni kovin järkevästi.

Johannan ja Riston häissä Homsantuu tulee paikalle ja ilmoittaa kautta rantain, että Risto on pettänyt Johannaa Homsantuun kanssa. Johanna tietenkin järkyttyy tästä kovasti ja haluaisi saman tien erota, mutta ei kuitenkaan tee niin, koska muut naiset painostavat häntä toimimaan yhteisten normien mukaisesti. Eihän nyt vasta solmitusta avioliitosta noin vain mennä eroamaan. Risto puolestaan koettaa vierittää syyn Homsantuun niskoille, onhan Homsantuu yhteiskunnan pohjasakkaa ollessaan mustalainen ja epäsiistin näköinen muutenkin.

Homsantuu ei kuitenkaan katso tapahtumia läpi sormiensa. Risto pettää hänetkin näytelmän aikana useamman kerran ja Homsantuu tekee hyvin selväksi, ettei aio hyväksyä tai alistua sortoon eikä Riston nöyryytettäväksi enää kertaakaan. Ei, vaikka Risto on mies ja jo pelkän sukupuolensa takia korkeammassa asemassa Homsantuuhun ja Johannaan verrattuna.

Sen lisäksi, että Ristoa kiinnostaa lähinnä ryyppääminen ja naisten naurattaminen sekä Johannan rahat, hän jättää oman lapsensa vaimonsa kuoleman jälkeen Vappu-nimisen torikauppiaan hoiviin. Oma lapsi ei siis tunnu kiinnostavan Ristoa juuri ollenkaan, hän kokee lapsen lähinnä taakkana. Vapusta hän sen sijaan haluaisi itselleen vaimon, sillä eihän nyt miehen sovi yksin olla.

Myös laki ja oikeus ovat miesten puolella. Johannaa pidetään vastuullisena ja syypäänä Riston juomiseen. Ja Ristohan ei tietenkään missään vaiheessa joudu tilille tekosistaan, vaan pääsee kuin koira veräjästä. Hahmojen psykologinen kuvaus sekä heidän välisensä dynamiikka on mielenkiintoista luettavaa.

Näytelmässä käsitellyt aiheet ovat siis melko samankaltaisia kuin muissakin Canthin näytelmissä. Ymmärrän kyllä, että Minna Canth oli elinaikanaan merkittävä henkilö sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisessä. Mutta sitä en täysin ymmärrä tai ainakaan purematta niele, että kaikki 1800-luvun miehet olisivat olleet itsekeskeisiä ja naisia kunnioittamattomia sikoja. Miesten ylivalta alisteisessa asemassa oleviin naisiin verrattuna sekä esimerkiksi naisen omaisuuden siirtyminen miehelle avioliiton yhteydessä ovat olleet myös yhteiskunnallisia asioita - ja yhteiskunta on muuttunut vähän parempaan päin tässä ajassa -, eivät välttämättä jokaisen miehen henkilökohtainen tahto. Kaikissa näytelmissä, jotka olen Minna Canthilta lukenut, lähes jokainen mieshahmo on ollut inhottava naisia sortava ällötys. Työmiehen vaimostakin löydän ehkä yhden miehen, Yrjö-sepän, joka ei ole epämiellyttävä - ja hänkin jää vain sivuosaan.

Toisaalta kaikki nämä epäoikeudenmukaisuudet ovat nimenomaan niitä asioita, jotka nostattavat lukiessa tunteita pintaan. Ja minä haluan tuntea tunteita lukiessani. Ymmärtääkseni kaikki Minna Canthin näytelmät ovat yhteiskunnallisesti kantaa ottavia, eli luultavasti tätä sopii odottaa jatkossakin. Eli aion kyllä jatkaa Canthin tuotantoon tutustumista. Toivottavasti joskus näkisin hänen - tai jonkun muun näytelmiä kirjoittaneen kirjailijan - teoksia myös ihan teatterissa näyteltyinä.

Helmet 2021 -lukuhaasteessa Työmiehen vaimo pääsee kohtaan 13. Kirja liittyy teatteriin tai balettiin. 

PS. Kirjojen kätkemää löytyy nyt myös Instagramista. Olkoon tämä nyt sitten vaikka se suuri ja ihmeellinen 1-vuotisyllätys :D

Arvosana: ★★★★½

Luettu muualla:
Lukujonossa
Yöpöydän kirjat
Matkalla Mikä-Mikä-maahan
Aamuvirkku yksisarvinen
Bibliofiilin päiväunia