Josie Silver - Tule takaisin

 

Tule takaisin
(The Two Lives of Lydia Bird, 2020)
Otava, 2020
Suomentanut Hilkka Pekkanen
431 sivua, kovakantinen, kirjastosta lainattu
Kirjan kansikuva täältä

Taas mennään netin syövereistä kaivellulla kansikuvalla, sillä palautin tämän kirjan jo kirjastoon. Lupaan parantaa tapani ja inspiroitua taas kirjakuvien ottamisesta.

Luin joulukuussa Josie Silverin aiemman teoksen, josta pidin melko paljon. Toki Ole minun -teoksessa oli useampikin sellainen asia, joita pidin epäuskottavina ja hieman ärsyttävinä, mutta jokin kirjassa vain koukutti ja sai jatkamaan lukemista. Tule takaisin herätti melko samankaltaisia tuntemuksia. Kirjoissa on myös lähes samanlaiset kannet, enkä ole aivan varma, mitä mieltä olen tästä asiasta. Tykkään siitä, että saman kirjasarjan tai kirjailijan kirjojen kansissa on yhteneväisyyttä. Etenkin kirjasarjojen kohdalla nimenomaan haluan, että kannet ovat yhteneväiset ja saman tekijän tekemät, mutta tämän Silverin kirjan kohdalla tuota yhteneväisyyttä on ehkä liikaakin.

Tämä teksti sisältää lieviä juonipaljastuksia kirjasta!

Lydia Bird on ikionnellinen nainen: hän on menossa naimisin rakkaan Freddie-miehensä kanssa. Freddie on Lydian elämän rakkaus, mies jonka kanssa hän on ollut yhdessä jo yli kymmenen vuotta. Mutta sitten Freddie menehtyy yllättäen auto-onnettomuudessa, jossa Freddien paras ystävä Jonah jää henkiin. Lydian maailma murenee ja elämältä putoaa pohja. Lydialle kuitenkin avautuu mahdollisuus elää rinnakkain kahta elämää: yhtä, jossa Freddie on yhä elossa ja toista, jossa hän jatkaa vähitellen elämäänsä ja huomaa, että on mahdollista löytää uusi rakkaus. Tämän rinnakkaiselon mahdollistavat pienet vaaleanpunaiset pillerit, unilääkkeet, jotka saavat Lydian näkemään Freddiestä unia. Lopulta on kuitenkin tehtävä valinta kahden maailman välillä.

Kuten jo alussa mainitsinkin ja kuten Silverin aiempikin teos, oli tämäkin hieman epäuskottava. Kyllähän tarinassa on myös syvällisempiä teemoja, onhan puolison kuolema vakava aihe. Se, että mukana on myös tosielämän ongelmia ja vastoinkäymisiä, on mielestäni aina hyvä asia, kun on kyseessä ns. chick lit-kirjallisuus. En itse jaksaisi lukea pelkkää romanssin kehittymisen kuvausta, mitä moni chick lit-kirja tuntuu pitkälti olevan. Chick litiä terminä on myös kritisoitu kirjasomessa ja ymmärrän hyvin, että miksi - onhan termillä melko vahva negatiivinen kaiku. Eivätkä kaikki chick litiksi luokitellut kirjat ole pelkkää aivotonta hattarahöttöä.

Lydia lähtee kirjan loppupuolella useammaksi kuukaudeksi reissuun, koska kokee, että se on välttämätöntä hänen mielenterveytensä kannalta. Hänen siskonsa ja äitinsä suutahtavat hänelle siitä ja sanovat Lydiaa itsekkääksi. Ja joo, onhan Lydia ehkä vähän itsekäs, mutta tässä tapauksessa tuollainen terve itsekkyys on minun mielestäni ihan ok, jos se edistää mielenterveyttä. Toisaalta taas, Lydian äiti ja Elle-sisko ovat tukeneet Lydiaa ja seuranneet hänen suremistaan jo kauan. Kyllähän se kuormittaa ja voi turhauttaakin, joten äidin ja Ellen tuntemukset ovat sinänsä myös oikeutettuja. Kaikkien osapuolten tunteet ovat siis luonnollisia ja ymmärrettäviä.

Freddie Hunter ei ehkä sittenkään ole aivan niin ihana ja täydellinen kuin Lydia luuli. Lydian näkemät unet tuovat hänelle uudenlaista näkökulmaa kaksikon parisuhteesta. Työ on tärkeä osa Freddien elämää ja tuntuu välillä menevän jopa parisuhteen ylläpitämisen edelle. Totta kai puolison äkillinen kuolema on järkyttävä ja traumaattinenkin tapahtuma, mutta saattaa myös saada ihmisen näkemään hetkellisesti oman puolisonsa vaaleanpunaisten lasien läpi. Siis sellaisena aivan täydellisenä ihmisenä, jota ilman ei voi enää koskaan elää ja jollaista ei tule toista. Ja eihän toista Freddie Hunteria tarvitsekaan tulla. Mutta voi tulla joku toinen ihana, joka vie Lydialta jalat alta ja saa hänet taas uskomaan rakkauteen ja onneen. Ja Lydian tarina osoittaa, että se on mahdollista.

En ole aivan varma, mitä mieltä olen Lydian ja Jonahin suhteen saamasta käänteestä. En sinänsä epäile heidän rakastumistaan, mutta mietin silti vähän, että tapahtuiko se vain olosuhteiden pakottamana? Molemmat surevat samaa tärkeää ihmistä - toinen parasta ystäväänsä, toinen puolisoaan - ja ovat tietyllä tapaa ehkä hukassa omassa elämässään sekä herkässä olotilassa. Toisistaan he saavat kaivattua lohtua ja turvaa. Ehkä heidän lähentymisensä saa jotenkin molemmille aikaan sellaisen tunteen, että Freddie on vielä olemassa jossain - ja niinhän Freddie onkin. Nimittäin Lydian ja Jonahin muistoissa ja yhteisessä historiassa. Onhan tuo tavallaan ihan suloinen ja kauniskin ajatus, että mahdollinen rakkaus löytyykin lähempää kuin osaisi aavistaakaan. Tällainen olosuhteiden pakosta rakastuminen tuo minulle kuitenkin pienen flashbackin Silverin edelliseen kirjaan, sen loppuratkaisu oli melko samankaltainen. Ja ainakaan tämän tyyppinen rakastuminen ei vain tunnu kovin uskottavalta ja saa minut pakostakin epäilemään Lydian ja Jonahin romanttisia motiiveja toistensa suhteen.

Kaikesta huolimatta Josie Silverin kirjat ovat näiden kahden lukemani perusteella mukavaa ja viihdyttävää luettavaa. Luen kyllä jatkossakin hänen teoksiaan, jos hän vain jatkaa kirjoittamista. En silti usko, että mahdolliset tulevat kirjat nousisivat mitenkään elämää suuremmiksi lukukokemuksiksi tai olisivat jotenkin  huomattavan erilaisia toisiinsa nähden. Ovathan Ole minun ja Tule takaisin tietyllä tapaa melko samanlaisia kirjoja ja huomaa kyllä, että ne ovat saman kirjailijan teoksia. Molemmat ovat myös ehkä hitusen liian pitkiä - pieni tiivistäminen ei olisi pahitteeksi. Mutta nyt loppuu tämä vertailu, kyseessä on kuitenkin kaksi eri kirjaa ja kaksi eri tarinaa.

Kaiken kaikkiaan Tule takaisin oli myös melko oivallista luettavaa työharjoittelustressin aikana. Mainitsin aiemmin, että työharjoittelu eri kaupungissa, yli 100 kilometrin päässä kotoa, vei minulta voimia, mikä sitten näköjään  näkyi ensimmäisenä lukemisissani. Olen muutenkin sellainen ihminen, että jos olen stressaantunut ja ajatukset harhailevat kovasti, niin keskittyminen on vaikeaa ja lukeminen meinaa jäädä taka-alalle. Illat menivätkin lähinnä Sykettä (siis se suomalainen tv-sarja) katsellessa ja sallin sen kyllä itselleni. Tällaiseen pieneen lamaantumiseen Josie Silverin kirja toimi vallan mainiosti. Chick lit-kirjoilijoista tämän hetkinen lempparini taitaa silti olla Beth O'Leary.

En nyt nopealla googlauksella löytänyt kirjasta muita arvioita, kuin Kirjakaapin avain -blogin arvion.

Arvosana: ★★★★