Paulo Coelho - Veronika päättää kuolla

Veronika päättää kuolla
(Veronika decide morrer, 1998)
Bazar, 2003
Suomentanut Sanna Pernu
248 sivua, pehmeäkantinen, omasta hyllystä

Olen aikaisemmin suhtautunut brasilialaisen Paulo Coelhon (s. 1947) teoksiin hieman epäilevästi, sillä olen kuvitellut niiden käsittelevän lähinnä uskontoa ja filosofiaa, joista kumpikaan ei kuulu lempiaiheisiini kirjallisuudessa. Pelkäsin myös, että Coelhon teokset ovat jotenkin vaikeaselkoisia tai liian monitulkintaisia. Halusin kuitenkin lukea edes yhden hänen kirjansa - enhän halua tuomita, ennen kuin olen itse kokeillut. Ja tämän osittain Coelhon omiin kokemuksiin pohjautuvan teoksen perusteella voisin lukea hänen kirjojaan myös tulevaisuudessa, esimerkiksi Brida löytyy omasta hyllystäni. Mitään ultimaattista lempikirjailijaani Paulo Coelhosta tuskin silti koskaan tulee.

Veronika on nuori ja kaunis, hänellä on hyvä työpaikka ja rakastava perhe. Hän ei kuitenkaan ole onnellinen, sillä kokee, että elämästä puttuu jotain. Eräänä marraskuisena aamuna vuonna 1997 hän päättää kuolla. Hän ottaa yliannostuksen unilääkkeitä, mutta herääkin jonkin ajan kuluttua Viletessä, paikallisessa sairaalassa. Veronikalle kerrotaan, että hänen sydämensä on vaurioitunut ja elinaikaa on vain muutama päivä. Näiden päivien aikana Veronika alkaa katsella tarkemmin ympärilleen, kiinnostuen muista potilaista. Aluksi hän on pettynyt siitä, ettei onnistunutkaan itsemurha-aikeissaan, mutta päivien edetessä ja kuoleman lähestyessä hän alkaa saada elämänhaluaan takaisin. Hän pohtii, mitä hulluus oikeastaan on, missä menee hulluuden ja normaaliuden raja. Hän ymmärtää, että kaikki elämän hetket ovat seurausta tietoisesta valinnasta elämän ja kuoleman välillä.

"Saatuaan lähes kaiken, mitä oli toivonut elämässään hän oli tullut siihen tulokseen, että hänen olemassaolollaan ei ollut mitään tarkoitusta, koska kaikki päivät olivat samanlaisia. Ja  hän oli päättänyt kuolla."

Teoksen käsittelemät aiheet, kuolema ja itsemurha, ovat vaikeita asioita. Veronika päättää kuolla ei silti ole raskas tai täysin lohduton kirja. Se kertoo Veronikan väsymisestä niin kutsuttuun normaaliin, päivästä toiseen samanlaisena toistuvaan elämäänsä. Myös kirjan kirjoitustyyli on tietyllä tapaa toteava.

"Otin unilääkkeet, koska halusin tappaa ihmisen, jota vihasin. En tiennyt, että sisimmässäni oli toisia veronikoja, joita voisin rakastaa." 

Uskonto on tarinassa selvästi läsnä ja esimerkiksi Jumala mainitaan monta kertaa. Nämä olivat ehkä juuri niitä kohtia, joista en niin erityisesti pitänyt tai joita en välttämättä aivan täysin ymmärtänyt. En silti sanoisi kirjaa varsinaisesti uskonnolliseksi teokseksi - tai ainakaan minä en sitä niin lukenut. Filosofiset pohdiskelut esimerkiksi siitä, mitä hulluus on, olivat kyllä mielenkiintoisia, mutta menivät nekin kieltämättä välillä vähän yli ymmärrykseni. Uskonnollisuus ja filosofia alkoivat välillä myös hieman pitkästyttää, mielummin olisin lukenut Veronikan arjesta mielisairaalassa. Mieleltään sairaat ihmiset olivat mielisairaalassa, eristyksissä ulkomaailmalta ja turvassa tuomitsemiselta. Mielisairaalassa he saavat olla täysin omia itsejään, vapaasti hulluja, ja käytöksen voi pistää hulluudeen piikkiin. Tästä oli kirjassa ihan joku kultakala lasimaljassa-viittaus, jota en kuitenkaan kirjoittanut ylös.

Veronika tutustuu  lyhyenä aikanaan mielisairaalassa moneen muuhun potilaaseen, jotka kaikki saavat hänet ajattelemaan elämää hieman uudella tavalla. Coelho on kirjoittanut myös itsensä käväisemään kirjan sivuilla. Eräs mielisairaalan muista potilaista, Mari, sairastaa paniikkihäiriötä ja on sen takia mielisairaalassa. En ole itse koskaan saanut paniikkikohtausta, mutta mielestäni kuvaukset Marin paniikkikohtauksista olivat varsin onnistuneita ja kuvastivat sitä kuolemanpelkoa, jonka olen kuullut olevan monesti kohtauksien aikana läsnä.

Mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä on kautta aikojen suljettu eristyksiin laitoksiin, heitä on pidetty hulluina ja jopa vaarallisina. Ajatus siitä, että joku on erilainen tai käyttäytyy normeista poikkeavalla tavalla, on luultavasti pelottanut ihmisiä, joten on ollut helpompaa sulkea mielisairaat yhteen laitokseen, jossa esimerkiksi heidän liikkumisvapauksiaan on voitu rajoittaa. Tähän varmasti on vaikuttanut myös se, että mielenterveysongelmista tai niiden hoidosta ei ole läheskään aina tiedetty näin paljoa ja esimerkiksi psykologia on tieteenalana varsin uusi. Toki onhan nykyisinkin olemassa psykiatrisia osastoja (ja hyvä, että onkin), joissa potilailla on tiettyjä rajoitteita. Mutta esimerkiksi insuliinishokkihoitoa, joka voi johtaa jopa kuolemaan, ei ole toteutettu enää pitkiin aikoihin, onneksi. Mielestäni on aina mielenkiintoista lukea etenkin psykiatrisen hoidon historiasta, siitä miten mielenterveysongelmia on joskus menneisyydessä hoidettu.

Kuten jo tämän tekstin ensimmäisessä kappaleessa mainitsinkin, Veronika päättää kuolla pohjautuu osittain Paulo Coelhon omiin kokemuksiin. Coelhon vanhemmat toimittivat hänet teini-ikäisenä useamman kerran mielisairaalaan, koska heidän mielestään haaveet kirjailijanurasta olivat omituisia ja sopimattomia. Osittain kirjan ansiosta Brasiliassa tuli voimaan lakimuutos, joka kieltää mielivaltaisen määräämisen mielisairaalahoitoon. Tämä on hieno juttu ja siitä täytyy kyllä nostaa hattua Paulo Coelholle. 

Tämä kirja oli keskivertoa parempi lukukokemus, mutta ei nyt juurikaan muuttanut ajatusmaailmaani tai elämääni kovin merkittävästi tai päätynyt lempikirjakseni. Kirja oli viimeinen helmikuussa lukemani kirja, jonka sain luettua loppuun helmikuun viimeisenä päivänä, sunnuntai-iltana. Minulta on useamman kuukauden lukukoosteet tekemättä, enkä tiedä, tulenko niitä tekemäänkään enää tässä vaiheessa.

Helmet 2021 -lukuhaasteessa Veronika päättää kuolla pääsee kohtaan 17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi.

Arvosana: ★★★½

Luettu muualla:
Paljon melua kirjoista
Kirjahamsterin lukuvinkit