Muutoksen tuulia (+muutama uusi kirja)

Ajattelin tehdä tämmöisen pienen välipäivityksen. Lukemisissani ei siis ole tapahtunut ihmeempää muutosta. Edelleen on kesken Tyttö ilman ihoa sekä Stephen Kingin Cujo, äänikirjana Pinnan alla: Elämäni valkohain kanssa. Mutta muutoksen tuulia on silti luvassa: me muutetaan ensikuun alussa!

Olen asunut nykyisessä asunnossani noin vuoden. Enkä pidä muuttamisesta. Oikeastaan vihaan itse muutto-operaatiota, sitä pakkaamista ja laatikoiden roudaamista, tavaroiden purkamista ja loppusiivousta.  Stressaavaa ja väsyttävää. Mutta se on vain asia, joka on pakko hoitaa pois alta.
 
Ja ainakin muuttamisen ansiosta saan omille kirjoilleni enemmän tilaa! Jospa ne kaikki mahtuisivat jo vihdoinkin ihan hyllyyn. Ja onpahan tilaa ostaa uusia... :D

Kirja-ajatuksiakin on kyllä taas tulossa, kunhan saan kirjoja luettua. En tiedä, tuleeko muuttaminen vaikuttamaan blogini aktiivisuuteen. Ei välttämättä, sillä tarkoitus olisi saada itse tavaroiden muuttaminen hoidettua päivän-parin aikana. Se on sitten eri asia, että olenko ihan rättipuhkipoikki tuon operaation jälkeen.

Kävin tänään muutamalla eri kirppiksellä ja mukaan tarttui nämä kirjat. En tee niistä erillistä postausta, koska ostan kirjoja muutenkin melko usein, eikä blogi ole niistä ajan tasalla. Sinänsä ei ehkä ole kovin järkevää ostaa uusia tavaroita juuri ennen muuttoa, mutta kun oli pakko :D Hintaa näille kertyi yhteensä alle 7e. Olisihan siellä ollut vaikka mitä muitakin kirjoja, mutta maltoin mieleni ja ostin vain nämä neljä. En erityisemmin välittänyt Meyerin Twilight-sarjasta, eivätkä elokuvatkaan olleet sen parempia, mutta ymmärtääkseni tämä Vieras (alkuper. Host) on ollut pidetympi. Miika Nousiaiselta olen jo kauan halunnut jotain lukea ja etenkin Vadelmavenepakolainen on ollut lukulistalla. Michael Cunninghamin Tunneista olen myös kehuja kuullut, joten mukaanhan sekin tarttui. Kate Mortonin tiiliskiivimäiset teokset ovat kiehtoneet minua ja kirpparilla olleista muutamasta eri vaihtoehdoista mukaani lähti Salaisuuden kantaja. Toisaalta olisi tehnyt mieleni ostaa toinenkin Mortonin kirja, mutta en haluaisi ottaa enää pahemmaksi tavaksi sitä, että ostan kirjailijalta useita kirjoja, vaikken ole ensimmäistäkään lukenut.
 
PS. Kävimme muuten eilen seurustelumme vuosipäivän ja muuton kunniaksi syömässä paikallisessa kreikkalaisessa ravintolassa. Olen käynyt siellä vain muutaman kerran aikaisemmin ja en käy kovin usein, vaikka ruoka onkin todella hyvää. Myöskään lähes mikään ravintola ei sovi minulle, koska kärsin IBSistä eli ärtyneen suolen oireyhtymästä. Onneksi sain edes tuon pitaleivän gluteenittomana (en siis ole keliaakikko). Mutta ei, en aio tässä avautua vatsani toiminnasta sen enempää.




Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille! ☂

Kommentit

  1. Tsemppiä muuttoon! Se muuttamisen käytännön puoli onkin tosi rasittavaa, mutta sitten on mukavaa, kun uudessa kodissa on kaikki paikallaan ja voi asettua aloilleen. Tuo Vadelmavenepakolainen on muuten yksi hauskimmista lukemistani kirjoista! Toivottavasti tykkäät. Makujahan on kyllä monia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tsemppiä tarvitaan! :D Vadelmavenepakolaisesta olen kuullut vähän ristiritiaisia fiiliksiä, mutta kyllä sen silti luen. Eihän se edes ole kovin paksu :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit