Bea Uusma - Naparetki: Minun rakkaustarinani
(Expeditionen: Min kärlekshistoria, 2013)
LIKE, 2017
155 sivua, pehmeäkantinen, omasta hyllystä
Bea Uusma (s. 1966) on ruotsalainen kuvittaja, kirjailija ja lääkäri. Hän innostui Andréen retkikunnan mysteeristä lähes pakkomielteisen kiinnostuneesti ja etsi käsiinsä viidentoista vuoden aikana kaiken mahdollisen tiedon. Tutkimusten seurauksena syntyi tämä kirja. Luin pokkariversion, mutta täytyypä metsästää kirjastosta kovakantinen versio, jotta voin selailla sieltä kaikki ne kuvat, joita ei tässä painoksessa ollut.
Kolmihenkinen Andrée-retkikunta - Salomon August Andrée, Nils Strindberg ja Knut Frænkel - lähti vuonna 1897 vetypallolla Pohjoisnapaa valloittamaan. Matka kuitenkin tyssäsi melko nopeasti, kun pallo alkoi vuotaa ja seurue joutui tekemään pakkolaskun. Mieskolmikosta ei kuulunut mitään yli 30 vuoteen, kunnes miesten jäänteet löydettiin sattumalta vuonna 1930. Mitä miehille oikein tapahtui Valkovuorilla? Kuinka ja miksi he kuolivat?
Tällaiset selvittämättömät mysteerit, etenkin johonkin syrjäiseen ja eristäytyneeseen paikkaan sijoittuen, kiinnostavat minua kovasti. Arktiset alueet - aivan kuten valtamerien pohjatkin - nyt eivät varmasti muutenkaan ole läheskään puhki koluttuja, vaan vieläkin melko tuntemattomia. Myös kaikki kuolinsyytutkintaan liittyvä kiehtoo minua, joten siinä mielessä tämä kirja oli oikein mainio.
Kirja on vetävästi ja koukuttavasti kirjoitettu, eikä edes tunnu varsinaiselta tietokirjalta. Teksti ei ole raskasta tai puuduttavaa - paitsi ehkä ihan alussa, kun kuvataan yksityiskohtaisesti esimerkiksi vetypallon rakennetta ja toimintaa, josta en vain ymmärrä mitään. Tärkeää tietoa sekin on, enkä sitä kielläkään. Faktoja ja tapahtumien etenemistä käydään läpi tarkasti, mutta sivut kääntyvät silti nopeasti. Kirjaa haluaa lukea eteenpäin, haluaa selvittää mysteeriä Uusman kanssa, tietää enemmän ja ymmärtää. Pidän myös siitä, että ihan kirjan lopussa, viimeisessä osiossa, on eritelty ja selitetty mahdollisia kuolinsyitä sekä pohdittu niiden todennäköisyyttä. Vuosikymmenten mittaanhan on esitetty jos jonkinmoisia teorioita aina jääkarhun hyökkäyksestä häkämyrkytykseen - ja kaikkea siltä ja väliltä.
Naparetkessä on useita eri fontteja sekä formaatteja, esimerkiksi retkikunnan aitoja päiväkirjamerkintöjä. Välillä on myös kokonaan mustia sivuja, joissa on vain muutama lause isolla, valkoisella fontilla. Ja löytyypä kirjasta piirroskuva esimerkiksi retkikunnan leiristä sen löytöhetkellä. Yhdessä vaiheessa on pitkä pätkä merkintöjä, joissa kerrotaan päivä kerrallaan naparetkestä: millainen sää ja miten kylmä on ollut, mitä miehet ovat syöneet, millainen on ollut henkinen ja fyysinen vointi, onko ollut vammoja tai oireita. Tätä osuutta lukiessa voi miltei nähdä tapahtumat silmissään ja havaita mahdollisia orastavia syitä miesten karuun kohtaloon. Rakastan tällaisia yksityiskohtia! Ne tuovat kirjaan vaihtelua ja pitävät mielenkiintoa yllä.
Naparetkeä varten tehty taustatyö on valtava ja kirjan lopussa onkin monta sivua lähteitä, esimerkiksi kirjallisuutta, raportteja sekä keskusteluja mm. petoeläinten asiantuntijan kanssa. Myös Uusman oma ammattitausta lääkärinä on varmasti ollut kirjalle hyödyllistä. Lukijalle ei jää epäselväksi, että Uusma on todellakin intohimoisesti ja sinnikkäästi tutkinut tätä aihetta. Ei varmasti ole ollut mitenkään helppo prosessi, kun miesten jäänteet on poltettu ja näin ollen esimerkiksi kudosnäytteiden saaminen on miltei mahdotonta. Mutta tämä intohimo ja vimma tarttuu myös lukijaan, mikä on ihanaa.
Fakta-/tietokirjallisuus kuuluu selvästi lukemissani kirjoissa vähemmistöön. Tällaisten teosten jälkeen mietin vain, että miksi. Voin siis lämpimästi - tai no, ehkä enemmänkin pakkasen turruttamin sanoin - suositella tätä kirjaa kaikille!
Kolmihenkinen Andrée-retkikunta - Salomon August Andrée, Nils Strindberg ja Knut Frænkel - lähti vuonna 1897 vetypallolla Pohjoisnapaa valloittamaan. Matka kuitenkin tyssäsi melko nopeasti, kun pallo alkoi vuotaa ja seurue joutui tekemään pakkolaskun. Mieskolmikosta ei kuulunut mitään yli 30 vuoteen, kunnes miesten jäänteet löydettiin sattumalta vuonna 1930. Mitä miehille oikein tapahtui Valkovuorilla? Kuinka ja miksi he kuolivat?
Tällaiset selvittämättömät mysteerit, etenkin johonkin syrjäiseen ja eristäytyneeseen paikkaan sijoittuen, kiinnostavat minua kovasti. Arktiset alueet - aivan kuten valtamerien pohjatkin - nyt eivät varmasti muutenkaan ole läheskään puhki koluttuja, vaan vieläkin melko tuntemattomia. Myös kaikki kuolinsyytutkintaan liittyvä kiehtoo minua, joten siinä mielessä tämä kirja oli oikein mainio.
Kirja on vetävästi ja koukuttavasti kirjoitettu, eikä edes tunnu varsinaiselta tietokirjalta. Teksti ei ole raskasta tai puuduttavaa - paitsi ehkä ihan alussa, kun kuvataan yksityiskohtaisesti esimerkiksi vetypallon rakennetta ja toimintaa, josta en vain ymmärrä mitään. Tärkeää tietoa sekin on, enkä sitä kielläkään. Faktoja ja tapahtumien etenemistä käydään läpi tarkasti, mutta sivut kääntyvät silti nopeasti. Kirjaa haluaa lukea eteenpäin, haluaa selvittää mysteeriä Uusman kanssa, tietää enemmän ja ymmärtää. Pidän myös siitä, että ihan kirjan lopussa, viimeisessä osiossa, on eritelty ja selitetty mahdollisia kuolinsyitä sekä pohdittu niiden todennäköisyyttä. Vuosikymmenten mittaanhan on esitetty jos jonkinmoisia teorioita aina jääkarhun hyökkäyksestä häkämyrkytykseen - ja kaikkea siltä ja väliltä.
Naparetkessä on useita eri fontteja sekä formaatteja, esimerkiksi retkikunnan aitoja päiväkirjamerkintöjä. Välillä on myös kokonaan mustia sivuja, joissa on vain muutama lause isolla, valkoisella fontilla. Ja löytyypä kirjasta piirroskuva esimerkiksi retkikunnan leiristä sen löytöhetkellä. Yhdessä vaiheessa on pitkä pätkä merkintöjä, joissa kerrotaan päivä kerrallaan naparetkestä: millainen sää ja miten kylmä on ollut, mitä miehet ovat syöneet, millainen on ollut henkinen ja fyysinen vointi, onko ollut vammoja tai oireita. Tätä osuutta lukiessa voi miltei nähdä tapahtumat silmissään ja havaita mahdollisia orastavia syitä miesten karuun kohtaloon. Rakastan tällaisia yksityiskohtia! Ne tuovat kirjaan vaihtelua ja pitävät mielenkiintoa yllä.
Naparetkeä varten tehty taustatyö on valtava ja kirjan lopussa onkin monta sivua lähteitä, esimerkiksi kirjallisuutta, raportteja sekä keskusteluja mm. petoeläinten asiantuntijan kanssa. Myös Uusman oma ammattitausta lääkärinä on varmasti ollut kirjalle hyödyllistä. Lukijalle ei jää epäselväksi, että Uusma on todellakin intohimoisesti ja sinnikkäästi tutkinut tätä aihetta. Ei varmasti ole ollut mitenkään helppo prosessi, kun miesten jäänteet on poltettu ja näin ollen esimerkiksi kudosnäytteiden saaminen on miltei mahdotonta. Mutta tämä intohimo ja vimma tarttuu myös lukijaan, mikä on ihanaa.
Fakta-/tietokirjallisuus kuuluu selvästi lukemissani kirjoissa vähemmistöön. Tällaisten teosten jälkeen mietin vain, että miksi. Voin siis lämpimästi - tai no, ehkä enemmänkin pakkasen turruttamin sanoin - suositella tätä kirjaa kaikille!
Tämä kirja pääsee Muumilaakson lukuhaasteessa kohtaan Hemuli: Lue tietokirja. Se sopii myös Helmet 2020 -lukuhaastessa kohtaan 13. Kirjassa eksytään. Itseasiassa se sopisi useampaan muuhunkin kohtaan, mutta laitan sen nyt itse tuohon kohtaan.
Arvosana: ★★★★★
Monet ovat rakastuneet tähän kirjaan, niin minäkin. Naparetki on varmasti yksi parhaista ja mieleenpainuvimmista koskaan lukemistani tietokirjoista! Ne arktiset alueet ja tuollainen selvittämätön mysteeri todella koukuttavat! Kuvat ovat myös iso juttu tässä hyvin visuaalisessa kirjassa, joten onneksi luin sen ihan kovakantisena.
VastaaPoistaMinäkin olin kuullut tästä kyllä etukäteen paljon hehkutuksia ja pelkäsin, etten kuulu heidän joukkoonsa. Mutta kuten näkyy, taidan kuulua. Minullekin tämä on varmaan paras tietokirja, jonka olen hetkeen - tai jopa koskaan - lukenut. Arktiset alueet jo itsessään ovat kiinnostavia. Ja kun mukaan heitetään vielä tällainen oikea mysteeri, olen koukussa. Minä tosiaan olin jostain jo kauan aikaa sitten tuon pehmeäkantisen painoksen ostanut ja toki rhkä kerran kuullut, että kovakantisessa on enemmän kuvia. No, kylläpä ne varmaan kirjaston painoksesta löytyvät :)
PoistaKivasti esittelit kirjan. En ole tästä kuullutkaan, mutta vaikuttaa todella kiinnostavalta, eli lukulistalle laitan. Kiitos lukuvinkistä.
VastaaPoistaKiitos! :) Usein ajattelen, etten osaa kirjoittaa kirjoista niin, että antaisin niille tarpeeksi oikeutta. Tai niin, että ihmisiä kiinnostaisi tai he ymmärtäisivät, mitä haluan sanoa. Ja toki varmasti aina jää joku ajatus kirjoittamattakin. Mukavaa siis lukea tällaisia kommentteja! Kannattaa ehdottomasti lukea tämä.
Poista