J. M. Ilves - Sorjonen: Nukkekoti

Sorjonen: Nukkekoti

(Gummerus, 2016)

283 sivua, kovakantinen, kirjastosta

Sorjonen on yksi lempisarjoistani, etenkin kun puhutaan suomalaisista rikossarjoista. Katsoimme avopuolisoni kanssa kaikki kolme kautta keväällä ja en tiennyt, että Ville Virtanen on niin hyvä näyttelijä! Vasta hetki sitten sain tietää, että tv-sarjan pohjalta on tehty myös kirjoja. Suhtauduin niiden lukemiseen heti varauksella, koska pidin tv-sarjasta niin paljon. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja lainasin ensimmäisen osan kirjastosta. Kirjat on kirjoittanut kirjailijanimi J. M. Ilves, jonka takana on kaksi nimettömänä pysyvää ammattikirjailijaa.

Tässä hieman tunnelmamusiikkia tämän arvion kanssa nautittavaksi:

"Älä yritä ymmärtää hulluutta. Pimeyteen tuijottaminen sammuttaa valot omasta päästä."

Kari Sorjonen on keskusrikospoliisin huippututkija. Häntä voisi kuvailla työnarkomaaniksi, sillä perhesuhteet kärsivät siitä, kun hän vastaa työpuhelimeen vapaa-ajallaankin. Myös yöunet jäävät usein vähäisiksi, kun työasiat eivät jätä Sorjosta rauhaan. Karin perheeseen kuuluu vakavasta aivokasvaimesta toipuva vaimo Pauliina sekä teini-ikäinen Janina-tytär. Kari ehdottaa perheelleen muuttoa Lappeenrantaan, sillä se olisi ikään kuin uusi alku. Niinpä perhe päättää muuttaa ja Lappeenrannassa Sorjonen ottaa vastaan paikan vakavien rikosten erikoisyksikössä, VAREssa.

"Kun pystyn jälleen puhumaan, ihmettelen ääneen, miten ihminen kestää ja venyy tiukassa paikassa ja hajoaa vasta tilanteen helpottaessa. Kai se on evoluution tulos. Ihmiskunta ei olisi selvinnyt jääkaudesta, jos jokaisen karkuun päässeen mammutin kohdalla olisi pitänyt käpertyä luolan perälle nyyhkimään."

Kariin suhtaudutaan aluksi varauksella ja häntä pidetään ylimielisenä. Kuka nyt noin vain haluaisi muuttaa Helsingistä Lappeenrantaan? Sorjosella ei myöskään ole kovinkaan hyvät sosiaaliset taidot ja hän joutuu sen takia usein kiusallisiin tilanteisiin. Hänellä on superhyvä muisti ja hän on ilmiömäinen työssään, mutta saa usein kollegoiltaan paheksuvia katseita jutellessaan rikosuhrien omaisten kanssa. Kari ei myöskään edes vuosien poliisikokemuksen myötä ole hyvä ruumiiden kanssa - hän "ei pidä kuolleista". Ruumishuoneella käyminen saa hänelle aikaan lähes paniikkikohtauksen kaltaisia tuntemuksia, kuten sydämentykytystä ja pyörrytystä.

"Istun Kuparisten keittiössä ja maistelen Liisan tarjoamaa yrttiteetä. Se maistuu hirveältä.

- Erikoisen makuista, sanon.

- Siinä on ketohanhikkia ja valkoapilaa. Luomua.

- Maistuu pellolta.

Liisa näyttää loukkaantuneelta. Käännän sosiaalisia antennejani parempaan asentoon."

Lappeenranta ei osoittaudukaan ihan niin idylliseksi ja rauhalliseksi kaupungiksi, kuin Kari on ehkä etukäteen ajatellut. Rajaseudun rikokset ovat melko kova pala pääkaupungin vauhtiin tottuneelle poliisillekin. 

Nukkekoti on ehkä siitä hieman harvinaisempi tapaus, että se on tehty tv-sarjan pohjalta - yleensähän kirjoista tehdään elokuvia ja tv-sarjoja, eikä päinvastoin. Kirja ei myöskään sinänsä ole kovin yllätyksellinen, sillä tiedän tapahtumat etukäteen - olenhan nähnyt koko tv-sarjan. Kirja myös noudattaa ensimmäisen rikostapauksen kaavaa melko tarkasti, yksittäisiä vuorosanoja myöten. Ehkä senkin takia olin skeptinen aloittessani tätä kirjaa - entä jos tylsistyisin?

No, en tylsistynyt, mutta en myöskään saanut mitään supermahtavaa lukukokemusta. Kirja on kirjoitettu sujuvasti ja etenee nopeasti, mutta ei sen kieli kovin mieleenpainuvaa silti ole. Oikeastaan itse kirjakaan tuskin jää mieleeni kovin pitkäksi aikaa.

Kari Sorjonen on kuitenkin todella mielenkiintoinen hahmo. Hänessä on piirteitä, jotka ärsyttävät - esimerkiksi se, että työt tuntuvat aina menevän perheen edelle ja hän jopa unohtaa vaimonsa magneettikuvauksen töidensä takia. Tämä aiheuttaa närkästystä ja turhautumista sekä lukijassa että Sorjosen perheessä. Mutta ei Sorjosesta vain voi olla pitämättä. Kömpelöillä sosiaalisilla taidoillaan ja ilmiömäisillä kyvyillään hän kyllä voitti minut puolelleen jo tv-sarjaa katsoessani.

Tämä kirja menee minulla Muumilaakson lukuhaasteessa kohtaan  Mörkö: Lue kirja, jonka lukeminen vähän pelottaa sinua. Perustelen tämän sillä, että pelkäsin, etten pidä tästä kirjasta ollenkaan. Onneksi niin huonosti ei kuitenkaan käynyt. Nukkekoti oli ihan ok, nopeasti etenevä rikoskirja, mutta ei kovin erottuva. Mitenkään kovin brutaali tai verinen se ei ollut, joskin joitakin raakoja (itse en niitä kyllä niin kokenut) kohtauksia oli mukana. Suosittelisin ehkä silti mielummin kääntymään tv-sarjan (joka on muuten tunnettu ulkomaillakin nimellä Bordertown) puoleen, jos aihe kiinnostaa.

Arvosana: ★★★

Luettu muualla: Kirsin kirjanurkka, Kirjasähkökäyrä, Rakkaudesta kirjoihin

 ~~~

Viime lauantaina (25.7.) roudasimme ensimmäiset muuttolaatikot uuteen kotiin. Virallinen muuttohan on vasta ensi kuussa, mutta kirjat muutimme jo nyt - ja niitä oli PALJON. Niin paljon, että aion nyt - muutamaa poikkeusta lukuunottamatta - palauttaa kaikki kirjaston kirjat kirjastoon, jopa ne lukemattomatkin. Hieman tämä särkee sydäntäni - kirjastolainoissa on paljon todella kiinnostavia teoksia -, mutta on jo korkea aika alkaa lukemaan oman hyllyni lukemattomia kirjoja. Sitten voin mahdollisesti hankkiutua joistain ei-niin-hyvistä kirjoista eroonkin, ettei epämääräisiä kirjakasoja synny lattialle ja pöydille.

LISÄHUOMIO. En tiedä, johtuuko se Bloggerin päivityksestä (vai käyttäjästä). Mutta minulla on ollut nyt jotenkin todella paljon ongelmia tämän kyseisen postauksen kanssa. Lisäsin linkitykset muihin blogeihin jälkikäteen ja tekstin koon, fontin ja muun muotoilun kanssa on ollut aivan järkyttävää säätämistä. Kun saan yhden asian selvitettyä ja korjattua, niin ilmenee jo uusi. Tämä ongelma saattaa jatkua, ellen löydä siihen ratkaisua (tai opi käyttämään Bloggerin uutta versiota). Ei kannata siis säikähtää, jos postaukset näyttävät vähän viimeistelemättömiltä ja fonttikoot sun muut heittelevät railakkaasti. Pahoittelen.