Henriikka Rönkkönen - Määmatka ja muita sinkkuelämän ihmeitä
(Atena, 2020)
190 sivua, kovakantinen, omasta hyllystä
"Kärsimisessä pahinta on se, ettei tiedä, milloin se loppuu. Tai ehkä sittenkin - milloin se alkaa uudestaan. Ei kukaan ollut kertonut minulle, miten vittumaista elämä voi olla."
Olen lukenut Rönkkösen aiemmat kirjat, Mielikuvituspoikaystävän ja Bikinirajatapauksen, ja ne myös löytyvät omasta hyllystäni. Pidin noista kirjoista, joskin jo Bikinirajatapauksen kohdalla alkoi hieman kyllästyttää. Voisiko sinkkuelämästä (ja kakkapissi-alapäähuumorista) riittää juttua vielä kolmanteenkin kirjaan? Myönnän siis heti alkuun, että olin vähän skeptinen aloittaessani tätä kirjaa. En kuitenkaan voinut sitä enää jättää lukematta, kun olin aiemmatkin ostanut ja lukenut.
Henriikka Rönkkönen (s. 1984) on kirjailija ja bloggaaja. Blogista moni hänen kirjojensa kirjoituksista onkin saanut alkunsa. Hän on valmistunut yliopistosta filosofian maisteriksi, pääaineenaan äidinkieli ja kirjallisuus. Sanan luulisi siis niin sanotusti olevan hallussa. Hän on teoksillaan kohonnut "myyntilistojen kuningattareksi". Ja kyllähän värikkäät kirjat banaaneja, munakoisoja ja papaijoita sisältävine kansikuvineen varmasti hyppäävät esille kirjakaupoissa ja kirjastoissa
Määmatkassa - aivan kuten kahdessa aiemmassakin kirjassa - on pieniä lyhyitä kirjoituksia sinkkuelämästä ja deittailusta. Ainakin Mielikuvituspoikaystävän kohdalla kirjoitukset olivat totta ja osa niistä oli tapahtuut Henriikalle itselleen, osa hänen tutuilleen tai ystävilleen. Ilmeisesti myös Määmatkan kirjoitukset ovat totta. Päähenkilö jää nimettömäksi ja hänen elämäänsä kuvataan deittailun maailmasta käsin, sormi Tinderiä lähes jatkuvasti selaillen. Paljon on mukana alapäähuumoria sekä juttuja, joiden kuuluisi olla hauskoja, mutta jotka lähinnä pistävät irvistelemään myötähäpeästä ja vaivaantuneisuudesta. Voin laittaa esimerkin:
Määmatkassa - aivan kuten kahdessa aiemmassakin kirjassa - on pieniä lyhyitä kirjoituksia sinkkuelämästä ja deittailusta. Ainakin Mielikuvituspoikaystävän kohdalla kirjoitukset olivat totta ja osa niistä oli tapahtuut Henriikalle itselleen, osa hänen tutuilleen tai ystävilleen. Ilmeisesti myös Määmatkan kirjoitukset ovat totta. Päähenkilö jää nimettömäksi ja hänen elämäänsä kuvataan deittailun maailmasta käsin, sormi Tinderiä lähes jatkuvasti selaillen. Paljon on mukana alapäähuumoria sekä juttuja, joiden kuuluisi olla hauskoja, mutta jotka lähinnä pistävät irvistelemään myötähäpeästä ja vaivaantuneisuudesta. Voin laittaa esimerkin:
"Niistettyäni ihmettelin silakan hajua, joka leijaili paperista nenääni. Silloin tajusin, että olin edellisenä päivänä ollut metsälenkillä, käynyt puskakusella ja pyyhkinyt roiskeet häpykarvoistani ja reisiltäni juurikin tuohon samaiseen nenäliinaan."
Niinpä niin. Vaikken itse pienestä säikähdä, niin en kyllä koe tuollaisia hauskaksi tarkoitettuja kohtia kovin naurattavina. Enkä välttämättä olisi tarvinnut tuota tietoa elämääni. No, ainakin tässä hyvinkin tehokkaasti katkaistiin aiempi syvällinen ja itkuinen pohdiskelu omasta elämästä.
Rönkkösen kirjat ovat toki nopeaa ja kevyttä luettavaa, jossa on mukana myös ripaus vakavampia asioita sekä mietiskelyä. Nuo syvällisemmät kohdat ovatkin oikeasti ihan hyviä, joskaan eivät mitenkään hirvittävän omaperäisiä. Kirjoitusten lyhyyden takia niitä on helppo lukea useampikin peräkkäin. Ne ovat ikään kuin hetkiä tai kohtauksia päähenkilön elämästä, päiväkirjamaisia oivalluksia ja kokemuksia. Itse luin tästä kirjasta suurimman osan mökillä viikonlopun aikana ja sinne se sopikin lukemiseksi todella hyvin.
Määmatkan eteneminen ja tyyli on samanlaista kuin kahdessa aiemmassa kirjassa. Alussa on ah-niin-hilpeitä ja hassunhauskoja letkautuksia ja pohdiskeluja alapäävertauskuvineen, mutta sitten mennäänkin syvempiin vesiin. Päähenkilö etsii itseään ja tajuaa - jälleen kerran - että hänen täytyy olla ensin itse kokonainen ja hyväksyä itsensä, ennen kuin sen voi tehdä kenellekään toiselle.
Määmatkan eteneminen ja tyyli on samanlaista kuin kahdessa aiemmassa kirjassa. Alussa on ah-niin-hilpeitä ja hassunhauskoja letkautuksia ja pohdiskeluja alapäävertauskuvineen, mutta sitten mennäänkin syvempiin vesiin. Päähenkilö etsii itseään ja tajuaa - jälleen kerran - että hänen täytyy olla ensin itse kokonainen ja hyväksyä itsensä, ennen kuin sen voi tehdä kenellekään toiselle.
Tämä kirja pääsee Muumilaakson lukuhaasteessa kohtaan Nuuskamuikkunen: Lue kirja, jonka ottaisit rantalomalle. Tbr-listani siis muuttui lähes välittömästi, kuten arvata saattaa. Häräntappoaseesta itseasiassa luin muutaman sivun, mutta murteella kirjoitettu kieli ei juuri silloin houkutellut. Pidän kuitenkin Anna-Leena Härkösen kirjoista ja omistan ne lähes kaikki, joten varmasti luen hänen esikoisteoksensa vielä joskus.
Jos Henriikka Rönkköseltä ilmestyy vielä neljäskin sinkkukirja tai jotain muuta tuotantoa, niin enköhän lue nekin. Kyllä hän osaa kirjoittaa ihan vetävästi, vaikka näistä ei hirveästi enää irti saa. En tiedä, syttyisinkö enemmän, jos olisin itse sinkku.
Gotta catch them all ✔
Arvosana: ★★★
Kommentit
Lähetä kommentti