Lasten (tieto)kirja, lyriikkaa - ja mustalintu

Kirjoittelen nyt samaan postaukseen kolmesta hieman lyhyemmästä kirjasta. Näistä ei välttämättä tulisi yksittäisinä kirjoituksina kovin paljon tekstiä, joten koin kätevämmäksi kasata nämä samaan postaukseen.

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Eeva! Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat (Suomen supernaisia #3)
 (Teos, 2020)
36 sivua, kovakantinen, lainattu kirjastosta

Suomen supernaisia on Leena Virtasen kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama kirjasarja. Se on suunnattu lapsille, nuorille, kouluille ja kaikille niille, jotka haluavat enemmän tietoa suomalaisista merkittävistä naisista. Olen aiemmat osat (Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot sekä Ellen! Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit) lukenut ja niistä pitänyt. Oli siis ilmiselvää, että luen loputkin sarjassa ilmestyvät kirjat. On mielestäni todella hyvä, että tällaisia lyhyitä ja helposti lähestyttäviä tietokirjoja tehdään.

Eeva Kilpi (s. 1928) on suomalainen kirjailija, jolta en itse ole lukenut vielä mitään. Tarkoitus olisi kyllä lukea ja omastakin hyllystä löytyy hänen omaelämäkerrallisen trilogiansa kaksi ensimmäistä osaa, Talvisodan aika: lapsuusmuistelma ja Välirauha, ikävöinnin aika. Mutta mielenkiinnolla luin tätä kauniisti kuvitettua ja tiivistettyä teosta hänestä ja hänen elämästään.

Eeva kertoo kirjassa koti-ikävästä, kirjailijaksi kasvamisesta ja äitinä sekä mummona olemisesta. Luonto on hänelle tärkeä elementti ja kirjassa onkin todella kauniita luontokuvituksia. Kirjan viimeisillä sivuilla mainitaan, että Kilpi on "ympäristönsuojelun edelläkävijä".

"Muisti on satakorvainen, tuhatsilmäinen, ja sen useimmat silmät ovat kiinni, koska on katsottava eteenpäin. Mutta aina välillä jokin muistin silmistä aukeaa yllättäen ja silloin näkee tapahtumia menneisyydestä kuin ne tapahtuisivat nyt, ja kaikki on elävää ja lähellä, ja sinä tunnet voivasi palauttaa mieleesi minkä tahansa hetken lapsuudesta milloin vain haluat."
Ote Rajattomuuden aika -teoksesta

Kirjassa on useita pätkiä Kilven teoksista ja ne kyllä lisäävät lukuintoa lukea hänen tuotantoaan. Kirjailijan kieli vaikutaa todella kauniilta ja etenkin edellä mainittu omaelämäkerrallinen trilogia kiinnostaa.

Suosittelen näitä kirjoja oikeastaan kaikille. Esimerkiksi Ellen Thesleff oli itselleni alunperin melko tuntematon naistaiteilija, mutta sain hänestäkin paljon lisää tietoa Ellen!-kirjasta. Etenkin lapsille ja nuorille nämä voisivat olla helppo ja mukava keino tutustua Suomen merkittäviin naisiin, joihin ei ehkä muuten tulisi tutustuttua.

Arvosana: ★★★★

Sam Humphries & Jen Bartel: Blackbird - Book 1 | The Great Beast
(Image Comics, 2019)
168 sivua, pehmeäkantinen, lainattu kirjastosta 

Olen hipelöinyt tätä Blackbird-sarjakuvaa kirjastossa ennenkin ja jopa lainannutkin sen kerran. Silti lukeminen on vain pitkittynyt, en edes kunnolla tiedä, että miksi. Kirjan kaunis kansi kuitenkin aina hyppää silmiini ja tarinaa kuvataan takakannessa neo-noir fantasiaksi - mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Sarjakuvan on kirjoittanut Sam Humphries ja kuvittanut Jen Bartel.

Nina Rodriguez on vasta 13-vuotias, kun hän näkee näyn tulevasta maanjäristyksestä. Hänen perheensä tai siskonsa Marisa eivät usko Ninaa, vaan pitävät häntä ihan seonneena. Maanjäristyksen seurauksena Nina ja Marisa joutuvat vaaraan, mutta ihmeellinen sininen "liskoleijona" pelastaa heidät ja pistää sivulliset unohtamaan koko jutun. Mutta Nina ei unohda.

Maanjäristyksen jälkeen Ninan kissa Sharpie katoaa ja sen oletetaan kuolleen. Ninan äidin ja isän väliset riidat lisääntyvät, minkä seurauksena tytön äiti joutuu auto-onnettomuuteen ja kuolee. Ninasta itsestään tulee "se tyttö": hän puhuu hirviöistä, magiasta ja velhoista koko ajan, mutta ihmiset eivät usko häntä. He vain luulevat, että Nina kertoo noita päättömiä juttuja saadakseen huomiota.

10 vuotta myöhemmin Nina asuu siskonsa kanssa yhteisessä kodissa. Nina on väsynyt ja turruttaa suruaan vahvoihin kipulääkkeisiin sekä alkoholiin. Hän työskentelee baarissa ja saa kipulääkkeitä tiskin alta. Marisa on kyllästynyt siskonsa laiskuuteen ja päihteiden käyttöön sekä siihen, ettei hän saa lähetettyä edes kouluun hakemusta, jonka Marisa on jopa esitäyttänyt valmiiksi Ninan puolesta.

Eräänä iltana, kesken Ninan ja Marisan riitelyn, tuo samainen sinihohtoinen olento 10 vuoden takaa tulee ja sieppaa Marisan. Nina on järkyttynyt, sillä hänhän on ollut kaikki nämä vuodet se, joka on uskonut Los Angelesissa olevaan taikamaailmaan. Lisäksi Sharpie-kissa tulee takaisin - se ei olekaan kuollut. Ninan täytyykin saada siskonsa takaisin, sillä siskoa on ainoa, joka hänellä enää on. Miten hän siinä onnistuu, kun kukaan ei usko sieppaustarinaa todeksi ja isää kiinnostaa edelleen vain lähinnä viinapullojen tyhjentäminen?

Lähtöasetelma on hyvinkin herkullinen ja mielenkiintoinen. Nina on melko ärsyttävä ja itsepäinen hahmo, vaikka Ninan taustat tietäen hänen käytöksensä on myös ymmärrettävää. Ymmärrän myös sen, miksi Marisa on kyllästynyt siskonsa käytökseen. Eihän Nina voi loputtomiin olettaa, että Marisa aina tulee ja pelastaa hänet ongelmista. Ehkä Ninan olisi jo syytä aikuistua, eikä aina reagoida kaikkeen vähänkään epämiellyttävään suuttumalla.

Mielenkiintoista on myös se, miten todellisuus alkaa hiljalleen vääristyä ja sekoittua Ninan päässä. Näkikö hän oikeasti jonkin olennon nappaavan siskonsa? Ja kuka on Clint, onko hänellä tekemistä sieppauksen kanssa? Oudot asiat saavat hänet haluamaan pillereitä entistä enemmän, vaikka hän tietääkin, että niiden käyttö pitäisi lopettaa.

Lopussa asiat selviytyvät - ja myös mutkistuvat. Mitä pidemmälle sarjakuvaa luin, sitä sekavammaksi ja no, hieman jopa älyttömämmäksi se muuttui. Asioita tapahtuu paljon ja vähempikin olisi riittänyt. Olen katsonut Sailor Moon -animesarjaa vain muutaman jakson, mutta Sharpie-kissa sekä sarjakuvan taikasysteemi toivat tuon animen etäisesti mieleeni.

Piirrostyyli on kaunista ja värikästä. Jokaisesta hahmosta on tehty persoonallinen ja heitä ei ole vaikeaa erottaa toisistaan. Hahmoilla on kauniit vaatteet ja hiustyylit. Sarjakuvan kuvitus on siis ilo silmälle.

Kaiken kaikkiaan tämä sarjakuva jäi siis plussan puolelle. Aluksi pidin kovasti, mutta saatuani tämän luettua fiilikset hieman laskivat. Ei tämä mitenkään kovin uniikki tarina ole. Suosittelen silti kokeilemaan.

Arvosana: ★★★½

 Sofi Oksanen: Liian lyhyt hame - Kertomuksia keittiöstä

(Bonnier, 2011)

78 sivua, kovakantinen, äidin kirjahyllystä 

"Itkin koko ajan
Itkin koko ajan
eikä tuomari usko
eikä poliisi usko
eikä kukaan usko
 ei omatkaan 
enkä kohta itsekään" 
Laulusta Itkin koko ajan

Tämä kirja tarttui hyppysiini, kun olin vanhempieni luona lapsenvahtina pikkusiskolleni. Tulen olemaan siellä vielä yhden viikon lisää. Tämä kirja on Sofi Oksasen ja Maija Kaunismaan yhteisprojekti ja se on "pienoismuotokuva naisen elämästä, arkisista ongelmista ja haaveista, keittiöperspektiivistä kerrottuna". Olen lukenut Sofi Oksaselta vain Puhdistuksen, mutta aion lukea kyllä muutakin. Liian lyhyt hame on teos, jolla tuetaan väkivallan vastaista työtä ja jokaista myytyä kirjaa kohden lahjoitetaan euro Ensi- ja turvakotien liitolle.

  

"Herään aamulla, syötän lapset,

otan sakset ja mietin:

ei tänään,

eikä huomenna" 

Laulusta Ehkä huomenna

Lyriikka on minulle hieman vaikea kirjallisuuden laji (en suoraan sanoen edes taida tietää lyriikan tarkkaa määritelmää). Laulut ehkä pitäisi mielummin kuulla tai laulaa, jotta niitä ymmärtäisi paremmin ja ne pääsisivät paremmin oikeuksiinsa. Toisaalta lyriikan lukeminen on minulle silti helpompaa, kuin vaikkapa monet runot. Senpä takia tämän kirjan paras sekä mielenkiintoisin osuus taisikin olla loppu, jossa kerrottiin faktoja parisuhdeväkivallasta sekä sen historiasta. Olipa siellä myös muutamia kirjavinkkejä alaviitteissä. Tämän kirjan kohdalla siis ehkä lähinnä kerron mietteitäni tästä aiheesta sekä kirjoitan kirjasta lukemiani faktoja.

"Kävelen päin punaisia ja

toivon joka kerta 

että se olisi viimeinen

Auto tai juna tai mies

joka ajaisi ylitseni" 

Laulusta Haluan panna sua

Parisuhdeväkivalta on asia, joka on valitettavan ajankohtainen. Itse olen viime aikoina törmännyt siihen ainakin Johnny Deppin ja Amber Heardin tapauksessa. Toki Liian lyhyt hame keskittyy naisten kokemaan väkivaltaan ja se onkin yleisempää kuin miesten kokema. Haluaisin kyllä lukea enemmän teoksia myös miesten kokemasta parisuhdeväkivallasta, sillä asia tuntuu olevan vieläkin vähän tabu.

Niin sanotut "puskaraiskaukset" eivät ole kovin yleisiä, sillä suurimmassa osassa tapauksista uhri tuntee tekijän. Kirjassa kerrotaan, että usein väkivallan yleisyyttä selitellään liiallisella alkoholin käytöllä ja runsaalla aseiden määrällä. Tällä on varmasti vaikutusta, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa aseita on ihmisillä vieläkin enemmän. Myös mielenterveysongelmat ovat merkittävä tekijä ja lisäävät riskiä väkivaltaiselle käyttäytymiselle. 

"yöllä katson sun kaulaa

ja haluan sen kuristaa

niin kuin halusit mut kuristaa

keittön lattialla 

yöllä katson sinua

ja haluan painaa tyynyn kasvoilles

niin kuin painoit sen mun kasvoille

ja kysyt: tapanko nyt vai huomenna 

haluan iskeä vasaralla päätäs

niin kuin sanoit tekeväsi mulle

kun kaikki nukkuu

ja lapset näkee unia, joita en enää näe" 
Laulusta Hääkengät

Turvakoteihinkin on aiemmin liittynyt stigmoja, sillä parisuhdeväkivallan uhrit häpeävät asiaa, eivätkä halua identifoitua siitä kärsiviksi. Turvakodit ovat myös aiemmin palvelleet hieman eri tarkoitusta kuin nykyisin, sillä niihin hakeutuneiden ihmisten on oletettu olevan langenneita naisia, päihderiippuvaisia sekä muutenkin ihmisiä, joilla on ongelmia. Avioliiton sisäinen raiskaus kriminalisoitiin Suomessa vasta vuonna 1994 ja vuonna 1999 astui voimaan laki lähestymiskiellosta. Onhan tämä kieltämättä aika hurjaa.

"Jätän nyt talon, jota en haluaisi jättää,

kodin, josta en haluaisi lähteä 

Huoneen, joka on nähnyt raukat ja rakastajat,

jossa rasks kätesi niskassani

piteli minua pitkään

Enkä jää

Enää jää" 

Laulusta Jätän nyt talon 

Perheen katsotaan olevan Suomessa vahva yksikkö. Sen takia perheen sisäisiin asioihin ei kovin paljoa puututa, jolloin perheen sisäinen väkivalta on jollakin tavalla ehkä hyväksyttävämpää kuin ulkopuolisiin kohdistuva väkivalta. Ja nyt kun tätä asiaa miettii, niin varmasti on melko suuri kynnys viedä asia eteenpäin, jos kyseessä on vaikkapa oma isä.

Kuten ylhäältä näkyy, nyt ei tullut mitään syväanalyysiä (enpä ole tainnut koskaan sellaisia pahemmin kirjoitella) tästä teoksesta. Itse laulut jäivät minulle hieman kädenlämpöisiksi, vaikka niissä kauniita kohtia olikin. Mutta Liian lyhyt hame herätti kyllä mielenkiinnon ja halun lukea tästä aiheesta lisääkin.

Arvosana: ★★★