Marja Björk - Poika

Poika

(LIKE, 2013)

215 sivua, kovakantinen, kirjastosta 

"Yhtenä jouluna minun piti panna Pikku Myy -tunika ja legginsit. En ole ikinä tykännyt Pikku Myystä. Se on murhanhimoinen ja itsekeskeinen tyyppi, äänekäs ja tunteeton." 
(Voin itse osittain allekirjoittaa tämän mielipiteen, vaikka muumeista pidänkin :D)

Marja Björk (s. 1958) on Lieksassa syntynyt suomalainen kirjailija. Minä en ole häneltä mitään lukenut, vaikka kirjastosta on aiemmin ollut lainassa Posliini sekä myös tämä Poika-teos. Posliinia muistaakseni aloitin lukemaankin, mutta se ei oikein innostanut, joten palautin sen sitten lukemattomana kirjastoon. Kesäkuisen Pride-lukuhaasteen (olen myöhässä, I know) myötä tämä Poika tuli kuitenkin ajankohtaiseksi ja päätin sen hakea kirjastosta - ja jopa lukeakin tällä kertaa.

"Minä olin kokonaan väärä. Minua ei olisi pitänyt olla olemassakaan. Jokin juttu oli mennyt vitusti pieleen."

Marion eli Makke on aina tiennyt olevansa poika. Oma perhe koettaa saada häntä mahtumaan tytön muottiin, käyttämään hameita ja pitämään hiukset pitkinä, piilotella häntä ulkopuolisilta, mutta Makke ei vain koe oloaan hyväksi tai omaksi itsekseen siinä kehossa, johon on syntynyt. Välillä oma äiti tuntuu ymmärtävän ja tajuavan, kun taas seuraavassa hetkessä hän rähjää ja turhautuu - miksi Makke ei voi vain olla normaali, tyttö? Muutamaa vuotta vanhemmalle Aaron-veljelle ei kukaan ryppyile, mutta ei hänenkään voi sanoa täysin ymmärtävän Makkea. Teini-ikä, naiseksi kasvaminen, ihmissuhteet, seurustelu, seksuaalisuus, seksi - kaikki asioita, jotka ovat lähes väistämättä edessä. Poika on rehellinen kuvaus transsukupuolisuudesta ja perustuu Marja Björkin oman pojan kokemuksiin.

"Kiusaamista on joka paikassa, jokaisella työpaikalla ja aivan kaikkialla. Sanotaan, että kohteeksi voi joutua kuka hyvänsä. En usko. Kiusatuksi joutuvat vain heikoimmat tai sellaiset, jotka eivät osaa olla. Se mistä heikkous johtuu, on eri asia. Aina se ei ole oma vika."

Poika on ihan hyvä kirja, mutta ei se herätä itsessäni mitään erityisiä tunteita. Luvut ovat lyhyitä ja kieli sujuvaa, joten sivut kääntyvät nopeasti. Pidän myös siitä, että kirjassa seurataan Makken elämää lapsesta aina aikuiseksi asti. Mitään kunnon lukuimua tai koukkua en kuitenkaan kokenut, valitettavasti.

On aina kurjaa lukea siitä, miten oma perhe ei voi hyväksyä lastaan ja sisartaan sellaisena, kuin tämä on. Aaronin ja Makken isä on kuollut ja tuntuu, ettei perhe - eikä varsinkaan sisarusten äiti - ole käsitellyt asiaa kunnolla. Raha on aina vähissä, vaikka äiti käykin töissä. Äidillä on kuitenkin edesmenneen miehensä velat maksettavana. Luultavasti yksi syy äidin raivoamiseen ja turhautumiseen sekä epäasialliseen käytökseen on juurikin stressi sekä puolison kuolemasta aiheutuva järkytys ja suru.

"Yhtenä hetkenä äiti tajusi minua, seuraavassa hetkessä se pisti minut vaikeaan ja noloon tilanteeseen. Aina kun olin saanut olla sekunnin riemuissani, jouduin pettymään. Ylämäki, alamäki, yhtä vuoristorataa. Äiti näki ja ymmärsi, ja hetken päästä se oli tyhmä ja tunteeton." 

Makken äidin suhtautuminen lapseensa tuntuu itsekkäältä ja myös kamalalta, vaikka onkin tietyllä tavalla ymmärrettävää. Ehkä hän pelkää menettävänsä jotain, menettävänsä oman lapsensa, kun hän ei olekaan sitä, mitä on "tilattu"? Vieläpä, kun Makken teini-ikä ja esimerkiksi päihdekokeilut iskevät kunnolla päälle, niin soppa on valmis.

"Tykkäsin katsella toisten tyttöjen tissejä, mutta omani olisin halunnut heti irti. Kuljin kyyryssä, etteivät ne näkyisi. Mutsi huomautteli, että ryhti suoraksi."

Mutta lopulta se on kuitenkin juuri Makken äiti, joka tuo esiin termin sille, mitä Makke on: transsukupuolinen. Hän myös kehottaa poikaansa tilaamaan hänen (siis äidin) luottokortilla netistä bindereitä, ettei tarvitsisi sitoa rintoja ilmastointiteipillä ja vahingoittaa ihoa sekä altistaa itseään kaikenlaisille ilmastointiteipistä irtoaville myrkyille. Tämä kohta lämmitti sydäntäni jotenkin todella paljon. Ehkä oman lapsen vaikeudet sekä oma suhtautuminen erilaisuuteen ovat tehneet Makken ja hänen äitinsä suhteesta avoimemman. Itse koin tämän kohdan jollain tavalla käänteentekevänä, aivan kuin Makken äiti olisi vihdoinkin hyväksynyt oman lapsensa.

...kunnes luin eteenpäin. "Vaikeampaa oli ollut tajuta totuus. "Tarkoitatko, että hyväksyä totuus?" "Ei, kun tajuta. Hyväksymiseen on vielä pitkä matka." No, ainakin tuo on jo alku.

Kirjoitustyyli ei ole kovinkaan mieleenpainuvaa. Kirjassa kerrotaan asiat suoraan, mitään kaunistelematta, ja se on mielestäni hyvä asia. Ei aina tarvitse mitään kielikuvilla höystettyä runollista kieltä, jotta kirja on vetävä tai luettava. Eikä sellainen kieli edes joka kirjaan sovi, eikä olisi sopinut tähänkään. Tämän kirjan kohdalla aihe ja teemat ovat kieltä tärkeämpiä. Ja kuitenkin välitin Makkesta siinä määrin, että luin kirjan loppuun.

"Jos on tyttö, vaikka on poika, se on sama juttu kuin olisi sairaalassa lääkäreiden ja sukulaisten ja mittareiden mukaan vihannes, vaikka itse tietäisi olevansa elossa ja yrittäisi huutaa, että älkää vetäkö niitä letkuja irti, minä elän. Kukaan ei kuulisi." 

  

Kuten jo tämän kirjoituksen alussa mainitsinkin, niin Poika oli ihan hyvä. Se ei juurikaan muuttanut omaa maailmaani tai herättänyt suuria oivalluksia, eikä minulla siis ole siitä kovin paljoa sanottavaa. Senpä takia laitoinkin tähän postaukseen aika paljon pieniä otteita kirjasta, ne ehkä kuvailevat kirjaa minua paremmin. Kirjassa nimittäin on useita hyvin ja suorapuheisen kauniisti ilmaistuja kohtia, joista välittyvät Makken ajatukset ja tuska. Luultavasti luen vielä joskus Björkiltä jotain muutakin. Hänen kirjojensa aiheet, esimerkiksi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö sekä "puumanaisen" miesseikkailut, kyllä puhuttelevat ja kiinnostavat.

Arvosana: ★★★