Tuuli Salminen - Rannalla poika

Rannalla poika

(LIKE, 2019)

294 sivua, kovakantinen lainattu kirjastosta 

Tämä kirja on pyörinyt lukulistallani jo jonkin aikaa. Mieleen se on jäänyt värikkään kantensa perusteella ja sen takia, että päähenkilö on psykiatri. Mielenkiinto heräsi. Lopulta se sattui tulemaan kirjastossa vastaan ja sieltä sen sitten lainasinkin.

Rannalla poika on Helsingissä asuvan Tuuli Salmisen (s. 1965) toinen romaani. En ole kirjailijan esikoisteosta lukenut, mutta tämän lukukokemuksen perusteella voisin ehkä siihen joskus tarttua.

En oikein tiedä, mitä tästä kirjasta pitäisi kirjoittaa. Oikeastaan kirjoittaminen tuntuu jopa hieman vaikealta, koska kirja jätti jälkeensä hieman etäisen ja utuisen tunnelman. Ja silti koukutuin. Tosin välillä tuntui, että jouduin lukemaan saman lauseen moneen kertaan, että ymmärsin - liekö keskittymiskyky heitellyt vai mitä. Koin kirjan silti kyllä ihan mielenkiintoisena ja se oli myös nopealukuinen, sillä luvut olivat lyhyitä. Hieman ristiriitaista, sanoisinko.

Olga Aarni on psykiatri, joka muuttaa teini-ikäisen Johannes-poikansa kanssa pääkaupungista pikkukaupunkiin. Olga on eronnut lastensa isästä ja tämän vanhempi lapsi, Meri-tytär, on lähtenyt au pairiksi Italiaan. Kesän kääntyessä syksyyn alkaa idyllinen, toiveikas ja valoisa elämä merenrannalla sijaitsevassa keltaisessa talossa muuttua synkemmäksi. Olga asettelee sanansa väärin lehtihaastattelussa ja alkaa saada nimettömiä uhkaviestejä. Sitten rannalta löytyy pahoinpidelty turvapaikanhakija-poika.

Merin lähtö on Johannekselle kova paikka, sillä poika ei ole kovin innoissaan pikkukaupunkiin muutosta, ja välit Olgaan ovat hieman etäiset. Myös Olgan täytyy totutella siihen, ettei Meri olekaan laittamassa ruokaa tai pesemässä pyykkiä - niin sanotusti pyörittämässä arkea. Olgan tekemät lounaat painottuvat lähinnä munakkaisiin. Hän vaikuttaa vähän siltä, ettei oikein itsekään tiedä, mihin on itsensä ja lapsensa laittanut, vaikka uusi alku uudessa kaupungissa tuntuikin olevan hyvä ajatus. Ex-miehellä on uusi vaimo ja pienet kaksoslapset, mutta Olgalla ei oikein ole suuntaa elämässään ja hän on aika hukassa.

Työrintamallakin on vaikeuksia. Lehtijutun myötä Olgan asiakkaat vähentyvät, mikä alkaa näkyä myös rahatilanteessa. Toisaalta Olga itse ottaa omia vapauksiaan ja sanoo monille asiakkailleen, ettei heidän tarvitse maksaa käynnistään tai he voivat maksaa myöhemmin. Olga haluaa vain auttaa, mutta millä hinnalla?

"Missä kohdassa on murtumispiste, 

missä se kohta, jossa ei enää saa pidäteltyä itseään toimimasta?"

Olga on sinnikkäästi turvapaikanhakijoiden oikeuksien puolella ja on työskennellytkin Tiililinna-nimisessä vastaanottokeskuksessa, traumatisoituneiden turvapaikanhakijoiden kanssa. Siellä myös Wael (pahoinpidelty poika) aikoinaan oli. Ja ehkä juuri siksi Olga ottaa Waelin luokseen ja alkaa hoitaa tätä salaa kuntoon. Waelillahan ei ole myönteistä turvapaikkapäätöstä, eikä Wael edes halua sairaalaan.

Vieraileva tähti part 2. Tämä karvakasa asetti

itsensä taas melkoisen hyvälle alustalle :D

"On paljon ihmisiä, joiden maailmankuva rakentuu sen varaan, 
että ihminen on joko läpeensä paha tai kokonaan hyvä."  

Pahaenteinen tunnelma väreilee sivuilla koko kirjan ajan, mitä tuntuu kuvaavan ihan oikeakin myrsky, joka paiskoo oksia ikkunoita vasten ja saa tuulen natisuttamaan taloa. Olgan ote työstään alkaa lipsua ja asiakkaat (ne, jotka ovat jäljellä) ovat tyytymättömiä. Myös Johannes huomaa äitinsä muuttuneen olemuksen rasvaisine hiuksineen ja on huolissaan.

"Olga ei ole enää aikuinen. Näin alkaa sota. Aikuiset muuttuvat lapsiksi 

ja lasten täytyy yrittää olla aikuisia."

Olgan epätäydellisyydestä huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - pidän kyllä hänestä hahmona. Hän on mielenkiintoinen jo ammattinsa puolesta, mutta myös sen takia, että vaikuttaa siltä kuin tarvitsisi jopa itse jonkinlaista keskusteluapua. Olgan taustoista ei kuitenkaan kovin paljoa kerrota, joten ei voi tietää, millainen hänen menneisyytensä on ollut. Ehkä tämä kaikki on hänelle loppujen lopuksi vain liikaa - psykiatritkin kun ovat pohjimmiltaan vain ihmisiä.

"Aamuisin puiden varjot ovat pehmeän taipuisia, illalla ne muuttuvat vihaisiksi ja teräviksi. --Kun pimeä valahtaa vihreän ylle, varjot katoavat ja metsä alkaa äännellä. Tuuli tuo meren puhumaan metsälle, mutta sanoista ei saa selvää."

Kirjan kieli on paikoittain hyvinkin kaunista. Varsinkin luontokuvaukset sekä niistä muodostetut kieli- ja vertauskuvat erottuvat edukseen. En kovin usein kiinnitä kirjojen kieleen sen suurempaa huomiota, koska koen, etten voi sitä juurikaan arvostella tai analysoida - enhän ole opiskellut kirjallisuutta. Tai ehkä vain keskityn lukiessani useimmiten eri asioihin.

Tämä on kaiken kaikkiaan mielestäni hyvä kotimainen kirja. Ei mikään tajunnan räjäyttävä lukukokemus, mutta kuitenkin mieleenpainuva ja koukuttava.

Saan tällä kirjalla merkinnän Helmet 2020 -lukuhaasteeseen kohtaan 20. Kirjassa pelastetaan ihminen. 

Arvosana: ★★★½