Agatha Christie - Stylesin tapaus

Stylesin tapaus 

(The Mysterious Affair at Styles, 1920)

WSOY, 2014 (Bon-pokkari)

244 sivua, pehmeäkantinen, lainattu kirjastosta

Agatha Christie on varmasti kaikkien tuntema dekkaristi, jolle ovat tyypillisiä suljetun huoneen arvoitukset. Olen joskus peruskouluikäisenä lukenut Eikä yksikään pelastunut -kirjan, josta en enää juuri muista mitään - paitsi sen, että pidin siitä kyllä. Haluaisin lukea tuon kirjan uudelleen sekä aloittaa Christien tuotantoon tutustumisen aivan alusta asti. Senpä takia tämä hänen esikoisteoksensa - ja samalla myös ensimmäinen Hercule Poirotin tapaus - tarttui kirjastosta matkaani.

Luulin muuten aluksi, että kirjan nimessäkin mainittu Styles olisi henkilö. No, ei ole: kyseessä on paikka, jonne kirjan kertojana toimiva Hastings pyydetään viettämään lomaansa. Tai tarkemmin sanoen hänet pyydetään rouva Inglethorpin kartanoon.

Ja koska kyseessä on dekkari, niin pääosassa tässä kirjassa on vanhan ja rikkaan rouva Inglethorpin muhra. Nimittäin eräänä varhaisena aamuna hänet löydetään sängystään stryktiinimyrkytykseen kuolleena. Pääepäillyksi nousee tietenkin rouvan 20 vuotta nuorempi, rutiköyhä aviomies Alfred Inglethorp, josta kovinkaan moni ei tunnu pitävän. Kinkkiseksi tapauksen tekee se, että rouvan huoneen ovi on murhan aikaan ollut lukittuna sisältäpäin. Murha tuntuu siis miltei mahdottomalta, mutta kuolinsyyntutkinta kuitenkin antaa varmuuden sille, ettei kuolema ollut luonnollinen. Hastings pyytää apua ystävältään Hercule Poirotilta, joka alkaa tutkia tapausta.

Ihan alussa esitellään kaikki keskeiset henkilöt ja se suoraan sanoen hieman sekoitti minua. Henkilöitä on nimittäin paljon ja välillä menin oikeasti sekaisin siitä, että kuka on kenenkin puoliso tai lapsi. Välillä piti ihan palata taaksepäin ja tarkistaa. Tämä sekavuus alkaa kuitenkin helpottaa kirjan edetessä. 

Hercule Poirot, tuo pieni ja pyöreä belgialainen, on todella tarkka ja siisti salapoliisi, jolta ei jää juuri mikään yksityiskohta huomaamatta. Hastings taas vaikuttaa vähän yksinkertaiselta, eikä välillä voi uskoa Poirotin kertomia yksityiskohtia ja todisteita, vaikka Hastingsin omat epäilyt ja johtolangat ovat paljon horjuvampia. Hän hieman sooloilee tehden omia tutkimuksiaan. Minun mielestäni hän olisi kyllä voinut vain antaa Poirotin hoitaa hommansa, koska tuo on selvästi Hastingsia parempi salapoliisihommissa.

Eräs toinenkin asia - henkilöhahmojen runsauden lisäksi - häiritsi minua tätä kirjaa lukiessa. En tiedä, onko kyseessä vain suomennoksen moka, mutta välillä vuorosanoista oli unohdettu kokonaan vuorosanamerkit - ja muutaman kerran vuorosanamerkkejä oli sitten puolestaan väärissä kohdissa. Saatoin lukea jotain kohtausta, jossa esimerkiksi Hastings ja Poirot keskustelivat keskenään ja siinä välissä oli lyhyttä kerrontaa esimerkiksi heidän eleistään. Mutta sitten seuraavaan vuorosanaan ei oltu laitettukaan sitaatteja tai vuorosanaviivaa. Laitan tuohon alas esimerkin tällaisesta kohdasta, niin se ehkä havainnollistaa paremmin:

"Poirot kääntyi meihin päin. Mesdames ja messieurs! Minä kerron! Kuunnelkaa! Minä, Hercule Poirot, vakuutan teille, että mies joka kello kuuden aikaan viime maanantaina meni apteekkiin ja osti stryktiiniä ei ollut mr Inglethorp, sillä kello kuuden aikaan tuona päivänä mr Inglethorp saattoi mrs Raikesia takaisin tämän kotiin naapuritilalta."

Kiinnitin tämän vuorosana-asiaan huomiota, koska oletan kirjaa lukiessani, että oikeinkirjoitus ja kirjoitusasu ovat kunnossa ja tarkistettu ennen kirjan julkaisemista. Myös esimerkiksi kuolinsyytutkijaa tarkoittava englanninkielinen sana coroner oli jätetty kirjassa kääntämättä, mikä pisti kyllä silmään. Etenkin tuo vuorosana-asia hieman vaikeutti välillä tapahtumien seuraamista, kun piti itse olla tarkkana.

Kirjan alku ei vielä ole kovin koukuttava, vaan mielenkiintoni heräsi kunnolla siinä vaiheessa, kun Poirot alkoi tutkia rouva Inglethorpin makuuhuonetta. Hän kerää näytteitä ja etsii todisteita, mitä on kiinnostavaa seurata. Hastings ei vain meinaa pysyä perässä ja onkin kärsimätön, kun Poirot ei aina suoraan sano, miksi on päätynyt tiettyihin johtopäätöksiin. Minusta on ihan hyvä, että Poirot antaa Hastingsille mahdollisuuden käyttää omiakin harmaita aivosolujaan, eikä paljasta kaikkia päätelmiään heti suoraan.

Syyllistä en arvannut ennen hänen paljastamistaan, mistä kyllä täytyy antaa positiivista palautetta. En ehkä voi kovin suurella (luku)kokemuksella puhua Christien kirjoista, mutta ilmeisesti niissä johdatetaan lukijaa tehokkaasti harhaan. Stylesin tapaus on nopea ja kevyehkö luettava, ei raaka - tosin raakuus ei kyllä itseäni haittaisi - tai kovinkaan raskas. Sopii siis varmasti ihmisille, jotka haluavat lukea jonkun murhamysteerin, mutta eivät kestä raakuuksia tai verta. Meinasin jo varata seuraavan Christien kirjan kirjastosta, mutta päätin, etten kuitenkaan hotkaise näitä useampaa peräkkäin - saattaisin vähän kyllästyä.

Osallistun tällä kirjalla Helmet 2020 -lukuhaasteen kohtaan 24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa.

Arvosana: ★★★