Sofi Oksanen - Baby Jane

Baby Jane
(Silberfeldt, 2005)
220 sivua, pehmeäkantinen, omasta hyllystä

Historiani Sofi Oksasen (s. 1977) teosten parissa on lyhyt: olen lukenut vain Puhdistuksen. Ja se oli ihan ok, ei räjäyttänyt tai oikeastaan järkyttänytkään mieltäni, mutta oli toki jollain tasolla vaikuttava. Puhdistuksen jälkeen kuitenkin päätin, että tahdon taas palata lukutoukka-aikoihini. Tai ainakin lukea enemmän niin kuin ala-asteikäisenä. Eli siinä mielessä Puhdistus oli varsin mainio kirja, vaikka en sitä ehkä esimerkiksi lukujumin selättämiseksi suosittelisikaan. Mutta siitä asti olen kyllä halunnut ja aikonut lukea Oksaselta jotain muutakin. Omassakin hyllyssä on kolme hänen kirjaansa, mutta vasta nyt sain aikaiseksi tarttua seuraavaan lukemattomaan.

Baby Jane kertoo kahdesta lesbonaisesta, nimettömäksi jäävästä kertojasta ja Pikistä. Kertojan mielestä Piki on kaupungin coolein lepakko. Pikillä on aina narskuvan siisti koti ja hän tuoksuu hyvältä. Mutta Piki on masentunut, aivan kuin kertoja itsekin. 

Sitten raha alkaa olla vähissä. Kaksikko päättää perustaa puhelinpalvelun, jonka avulla he myyvät kiimaisille miehille esimerkiksi käytettyjä alusvaatteita. Yhteiskunta kun ei kovin paljoa heitä rahallisesti auta tai tue juuri muutenkaan. On vain pärjättävä ja puhelinbisnes osoittautuukin ihan hyväksi ratkaisuksi, ainakin aluksi.

Mutta on Pikillä masennuksen lisäksi muutakin: nimittäin paniikkihäiriö, joka hiljalleen lukitsee hänet vangiksi omaan kotiinsa. Kertojan ja Pikin tapaamisen alkuvaiheessa tämä ei vielä käy lukijalle ilmi, mutta mitä pidemmälle suhde etenee, sitä enemmän kertoja huolestuu. Pikin useamman vuoden takainen ex-tyttöystävä vie Pikin roskat ulos, ostaa Pikille kaljaa, käy kaupassa ja apteekissa, pesee pyykit ja hoitaa oikeastaan kaikki ne asiat, mitkä vaativat kodin ulkopuolelle menemistä. Pikin ja kertojan suhteessa on siis aina kolmas pyörä, joka tekee kaiken ja tietää kaiken.

Kirja alkaa kepeästi, kun kertoja kuvaa sitä, miten cool ja hyvännäköinen ja kaikin puolin täydellinen Piki on. Homobaarit tulevat tutuiksi, samoin lukuisat orgasmit. Mutta sitten kirjan sivuille alkaa hiipiä hiljalleen ja salakavalastikin vähän synkempiä pilviä. 

Baby Jane on ehkä siitä hieman erilainen Oksasen muihin teoksiin verrattuna, ettei se käsittele Viron historiaa. Jonnekin menneisyyteen se sijoittuu, mutta Helsinkiin ja suurinpiirtein aikavälille 1995-2002.

Siitä on jo useampi vuosi aikaa, kun luin Puhdistuksen. En siis tarkkaan muista, millaista sen kieli oli, mutta hyppivä ja vähän sekava kerrontatyyli on kuitenkin jäänyt mieleen. Baby Janessakin hypitään, mutta sitä on silti helpompi seurata. Toisaalta välillä oli silti hieman vaikeuksia selvittää, että kuka puhuu ja kenelle sekä missä ajassa ja paikassa nyt ollaan. Kieli on korullisempaa, jotenkin runollisempaa kuin Puhdistuksessa (tiedän, ei pitäisi verrata). 

Varsinkin alun kuvaukset Pikin cooliudesta ovat suorastaan jumaloivia. Se toki puolestaan kertoo siitä, että kertoja on Helsinkiin tullessaan nuori ja naisten suhteen kokematon, mutta Piki kokeneena ja coolina on hänelle tavallaan turvasatama. Piki toki vaikuttaa luonteeltaan vahvemmalta ja dominoivammalta kuin kertoja, mutta onko hän sitä sittenkään? Entä jos dominoivuus onkin vain ulkokuori, suojakeino?

Samalla tavalla Piki tuntuu olevan riippuvainen exästään Bossasta, joka ei olisi aikoinaan halunnut erota. Mutta Piki jätti hänet, joten onkin Bossalle tietyllä tavalla edullista, että hän on niin tärkeä Pikille. Ja onhan Piki riippuvainen exästään. Kertojaa turhauttaa, kun Piki ei kysy koskaan häntä esimerkiksi käymään kaupassa, vaikka hän voisi sen aivan mielellään tehdäkin.

Kirjassa kuvatut ihmissuhteet ovat surullisia ja myös epäterveitä. Molemmilla päähenkilöillä on jo omatkin huolensa ja päänsisäiset demoninsa kannettavanaan. Mutta kun Kelan psykoterapia on päättynyt, eikä maksusitoumuksia apteekiin myönnetä lääkkeiden ollessa loppu, niin apua ei ole kovinkaan helppoa saada. Ymmärrän kyllä, että miksi puhelinpalvelu osoittautui aluksi hyväksi keinoksi hankkia rahaa.

Kahden masentuneen ihmisen - joista toinen ei voi poistua kotoaan - parisuhde ei lähtökohtaisestikaan kuulosta varsinaisesti kovin menestyksekkäältä. Eikä se Baby Janessa sitä olekaan, valitettavasti. Kertoja itsekin kuvailee sitä, miten ei oikein ymmärrä Pikin masennusta, vaikka itsekin sairastaa sitä. Jokaisen ihmisen masennus on kuitenkin erilainen. On myös varmasti raskasta, kun on jo itselläänkin paha olla ja sitten pitäisi vielä kannatella toista ihmistä. Mutta entä, jos rakkaus ei aina riitä?

Minun mielestäni päähenkilöiden lesbous ei ole kirjassa pääasia. Toki kirjassa on kuvausta menneiden vuosien homokulttuurista, mutta silti tulee sellainen tunne, että kirjassa on kaksi naista, jotka nyt vain sattuvat olemaan lesboja. Asiaa ei ole mitenkään korostettu tai alleviivattu, mistä pidän. Lesboutta tärkeämpää kirjassa ovat mielenterveysongelmat tai enemmänkin se, miten niihin on vielä nykyisinkin vaikea saada pitkäkestoista hoitoa.

Baby Jane on helppolukuisempi kuin Puhdistus, mutta ei kuitenkaan mikään helppo hyvän mielen kirja. Se saa ajattelemaan ja myös koukuttaa jatkamaan eteenpäin, jolloin sen lukee nopeasti. Tulevan syöksylaskun voikin aistia tulevaksi ja vuoristoradan vatsanpohjaan aiheuttamat nipistykset eivät ole tällä kertaa hyvä merkki. Isoja ja tärkeitä asioita napakasti kerrottuna pienessä kirjassa.

Nyt kaksi Oksasen kirjaa lukeneena voin sanoa, että pidän kyllä hänen kirjoistaan. Toki Baby Janesta pidin enemmän ja uskonkin, etteivät kaksi hyllyssäni olevaa lukematonta hänen kirjaansa (Stalinin lehmät ja Kun kyyhkyset katosivat) välttämättä aivan yllä Baby Janen tasolle. Mutta aion ne kyllä lukea - ja ehkä tällä kertaa ei mene yli kahta vuotta, ennen kuin tartun niistä jompaan kumpaan.

Arvosana: ★★★★

Luettu muualla: Oksan hyllyltä, maailman ääreen, Kirjanurkkaus, Kaiken ei tarvitse olla totta,