William Peter Blatty - Manaaja
Manaaja on varmasti monille tuttu ainakin William Friedkinin ohjaamana elokuvana, joka ilmestyi 1973. Minäkin olen elokuvan nähnyt, eikä siitä itseasiassa ole kuin muutama vuosi. Elokuva oli mielestäni ihan hyvä ja ajattelin, että näin halloweenin kynnyksellä ja syksyn pimeinä iltoina Manaajan lukeminen voisi olla ajankohtaista.
Chris McNeil on kaunis näyttelijätär, jolla on 11-vuotias Regan-tytär. Regan on alkanut käyttäytyä oudosti ja osoittaa pelottavia merkkejä henkisestä. Lääkärit ja psykiatrit ovat neuvottomia. Tyttöä on tutkittu vaikka kuinka monia kertoja, eikä testituloksissakaan ole mitään poikkeavaa. Regan puhuu vierailla äänillä ja kummallisilla kielillä sekä tekee luonnottomia, vastenmielisiä tekoja. Myös tytön ruumiilliset voimat ovat yliluonnolliset. Sitten tapahtuu selittämätön murhaa. Chrisin ja hänen rakkaan tyttärensä ainoa toivo tuntuu olevan jesuiittaisä Damien Karras.
Vaikka Manaajalla on Goodreadsissa hyvät arviot, olin totta puhuen hieman skeptinen, kun aloin kirjaa lukemaan. Onneksi epäilykseni osoittautuivat turhiksi, sillä kirja alkoi vetämään oikeastaan heti ensimmäisillä sivuilla. Aluksi jännitystä ja kauhun elementtejä luodaan aluksi pienillä kammottavilla jutuilla, jotka kuitenkin selvästi vyöryttävät tapahtumia kohti jotain peruuttamatonta. Viimeiset 100 sivua luin yhden illan aikana - ja loppu olikin melkoisen intensiivinen.
Manaajasta tulee etäisesti mieleen Stephen Kingin Cujo. Molemmissa kirjoissa viaton olento - Manaajassa Regan-tyttö, Cujossa kiltti bernhardilaiskoira - joutuu tahtomattaan sellaisten voimien valtaan, joihin ei oikeastaan voi itse vaikuttaa ja joilla on kamalat seuraukset. Tavallaan kirjat ovat siis myös melko surullisia, koska tuskinpa kukaan haluaa joutua paholaisen riivaamaksi tai saada vesikauhutartunnan. Mielestäni Cujo on ehkä jopa surullisempi.
Stephen King on yksi lempikirjailijoistani ja hänen teoksensa ovat monesi hidastempoisia, varsinkin aluksi. Se voi vaatia lukijalta hieman kärsivällisyyttä, mutta Manaajassa mielenkiinto herää heti, eikä vauhti varsinaisesti missään vaiheessa hidastu - pikemminkin päinvastoin. Kirjailija on onnistunut kuvaamaan Reganin asteittaisen joutumisen paholaisen riivaamaksi niin, että lukijallakin meinaavat nousta niskakarvat pystyyn ja sapenmaku suuhun. Damien Karraksesta kertovat osuudet eivät ehkä olleet ihan niin mielenkiintoisia, mutta kyllähän ne rakensivat Karraksen hahmoa tehokkaasti.
Juttelin suomalaisen _hattaramieli-kirjagrammaajan kanssa tämän kirjan kannesta. Hänen mielestään kansi on pelottava, eikä hän pystyisi pitämään kirjaa etukansi ylöspäin pöydällä. Minähän kommentoin vain, että pöh - mutta silti huomasin säilyttäväni kirjaa pöydällä etukansi alaspäin :D En myöskään halunnut pitää kesken olevaa kirjaa yöpöydällä pääni vieressä yöllä, kun nukuin.
Kirjalle on ilmestynyt myös jatko-osa nimeltä Paholaisleegio. En tiedä, tulenko lukemaan sitä - en ainakaan nyt ihan heti, koska Manaaja toimii mielestäni vallan hyvin itsenäisenä teoksenakin. Eli voin kyllä suositella tätä teosta kaikille kauhun ja jännityksen ystäville! Kirjan ilmestymisestä on kulunut jo 50 vuotta, mutta minusta kuluneet vuodet eivät näy kirjassa kovin pahasti.
En nyt löytänyt kirjasta arvosteluja muista blogeista. Ehkä joku löytää - jos, niin minullekin saa vinkata.
P.S. Jo pelkästään kirjan nimestä alkaa heti soida päässä Manaaja-elokuvan tunnusmusiikki, josta tulee kyllä helposti kylmät väreet. Se onkin varmasti hyvää kuunneltavaa kirjaa luettaessa!
Arvosana: ★★★★
Hui, en ehkä uskaltaisi lukea. Kingiä olen muutaman kirjan lukenut nuorempana mutta jotenkin sitä on tullut pelokkaammasi aikuisiällä. :D
VastaaPoistaEn minäkään kovin usein lue kauhua ja Kingiltäkin olen tänä vuonna lukenut vain yhden teoksen, vaikka hän yksi lempikirjailijoistani onkin :D Itseäni pelottavat enemmän kauhuleffat kuin kirjat.
Poista