Adam Kay - Kohta voi vähän kirpaista

Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista - Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat

(This Is Going To Hurt: Secret Diaries of a Junior Doctor, 2017)

Art House, 2019

8h 4min (269 sivua)

Kuunneltu äänikirjana
Äänikirjan lukija: Antti L. J. Pääkkönen

Kansikuva täältä

Pohdin jonkin aikaa jonkinmoista äänikirjajumia. Aloitin kuuntelemaan useampaakin äänikirjaa, mutta mikään ei vain oikein lähtenyt tai kiinnostanut tarpeeksi, jotta olisin jaksanut jatkaa kuuntelemista. Sitten muistin tämän Adam Kayn (s. 1980) kirjoittaman kirjan. Se tempaisikin mukaansa, sillä kuunteleminen eteni sujuvasti ja vaivattomasti. Kirja taisikin olla juuri oikea teos äänikirjajumin iskiessä.

Adam Kay on brittiläinen lääkäri, joka on kirjoittanut Kohta voi vähän kirpaista -kirjan lisäksi myös teoksen Kolme yövuoroa jouluun on - Nuoren lääkärin jouluiset päiväkirjat. Luultavasti kuuntelen tuon jouluisen päiväkirjan sitten vähän lähempänä joulua. Kohta voi vähän kirpaista -kirjaa aloitin kuuntelemaan jo syyskuun puolella, mutta sain sen kuunneltua loppuun vasta lokakuussa. Ja meinasinpa taas unohtaa kokonaan blogata siitä. Jotenkin äänikirjojen kanssa meinaa käydä näin melko useinkin.

Adam Kay erikoistui naistentauteihin ja toimikin pääasiassa synnytyslääkärinä. Hän kuitenkin lopetti lääkärinä työskentelyn vuonna 2010, sukulaistensa ja perheensä suureksi järkytykseksi. Kirjan kuunneltuani en kyllä ihmettele, miksi Kay sai lääkärinä työskentelystä tarpeekseen. Hänen muistelmansa eivät nimittäin todellakaan anna lääkärinä Britanniassa työskentelystä mitenkään ruusuista kuvaa. Työajat ovat täysin epäinhimillisiä ja työvuorot niin pitkiä ja kiireisiä, että ei ole ollenkaan tavatonta, ettei kerkeä pitämään edes yhtä taukoa. Kayn kirjan perusteella hän veti useita työvuoroja pelkän energiajuoman voimalla, syömättä kertaakaan. Toki enhän minä voi varmaksi tietää, että onko työoloja hieman liioiteltu, jotta kirjasta saataisiin mielenkiintoisempi. Mutta jotenkin en jaksa uskoa, että Kaylla olisi syytä valehdella tai pistää päiväkirjamerkintöihinsä värikynää.

Tästä päästäänkin sopivasti kirjan päiväkirjamaiseen muotoon. Minä pidin kirjan kirjoitustyylistä. Kirjaa kuunnellessa konkreettiset potilastapaukset elävöittävät kuuntelukokemusta ja pitävät mielenkiintoa yllä. Jotkut varmasti kokevat, että ihmiseritteiden, ruumiintoimintojen ja ihmiskehon tarkka kuvaileminen on liikaa ja todella ällöttävää. Mutta minusta se jotenkin selkeytti kirjassa kuvattuja potilastapauksia. Kenenkään potilaan henkilötietoja tai oikeaa nimeä ei tietenkään kerrota, joten potilaiden henkilöllisyyttä ei voi kirjasta päätellä ja näin heidän anonymiteettinsä säilyy. Äänikirjan lukee Antti L. J. Pääkkönen ja mielestäni hän sopii hyvin juuri tämän kirjan lukijaksi. 

Adam Kay viljelee läpi kirjan mustaa ja sarkastista huumoria ja se on aika ihanaa - omakin huumorintajuni kun on välillä todella musta ja kiero. Pääkkönen osaa lukea nämä humoristiset kohdatkin juuri oikealla äänenpainolla niin, että välillä voin myöntää naurahdelleeni ihan ääneen kirjaa kuunnellessani.

Adam kertoo kirjassa, että hän valitsi erikoistumisalakseen nimenomaan naistentaudit, koska oli kuullut sen olevan erikoistumisaloista kaikkein "helpoin". No, tietenkään asia ei ollut aivan niin. Kayn täytyy saattaa lapsia turvallisesti maailmaan ja myös tarvittaessa arvioida tilanne uudelleen, kun synnytyksessä ilmeneekin jotain komplikaatioita, eikä kaikki menekään hyvin. Ja aina vauvat eivät synny edes elävinä tai elä kauaa synnytyksen jälkeen.

Kirja sai minut myös miettimään omaa uravalintaani ja tulevaisuuttani. Itse hoitoalaa opiskelevana - toki minusta ei koskaan tule lääkäriä, vaan terveydenhoitaja - tiedostan alan ongelmat ja uskon, että näitä ongelmia esiintyy vähän kaikkialla, ei pelkästään Britanniassa. Ja no, rehellisesti sanottuna olen välillä kyllä itsekin miettinyt, että mihin ihmeeseen olen itseni oikein laittanut. Hoitajaksi valmistuminen ei ole koskaan ollut minulle mikään kutsumusammatti ja aikaisemmin nimenomaan vannoin, että hoitajaa minusta ei ainakaan koskaan tule. Hoitajan ammatti ei vieläkään ole kutsumus- tai unelma-ammattini ja tuskin tulee sitä koskaan olemaankaan. Olen kyllä suurimmaksi osaksi tykännyt opinnoista ja aion myös valmistua. Olen myös saanut tähän astisista työharjoitteluistani pääasiassa positiivista palautetta, eli ilmeisesti teen jotain oikein. Lähtökohtaisesti kuitenkin ahdistun jo pelkästä ajatuksesta, että minun pitäisi työskennellä hoitoalalla tai edes samassa työyksikössä koko tulevan työurani ajan. Kaipaan vaihtelua, enkä pidä poissuljettuna sitäkään vaihtoehtoa, että opiskelisin tulevaisuudessa vielä lisääkin tai jonkun kokonaan eri ammatin. 

Näköjään nyt vähän pohdin omaa uravalintaani ja sen ongelmia. En kovin usein avaudu täällä blogissa henkilökohtaisista asioistani, koska koen, ettei se ehkä ihan kuulu tänne kirjajuttujen keskelle. Haluan myös pitää täällä blogissani tietynlaista anonymiteettiä ja yksityisyyttä. Mutta itse kirjaan palatakseni: se oli hyvä ja voisin kyllä suositella sitä muillekin luettavaksi. Sekä sellaisille, jotka työskentelevät tai opiskelevat terveydenhoitoalaa, että myös muille, joita aihe muuten vaan kiinnostaa.

Arvosana: ★★★★

Luettu muualla:
Sivukukkasia 
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Kirjahilla 
Oksan hyllyltä 
Kirjakaapin avain