Sarjakuvia nuoruudesta ja aikuistumisesta

Olen kokenut hyväksi tavaksi koota lukemiani sarjakuvia aina muutaman yhteen ja samaan postaukseen. Sarjakuvista ei muutenkaan ehkä yksittäisinä teoksina ole useinkaan niin paljoa sanottavaa, kuin vaikkapa romaaneista. Pidän kuitenkin sarjakuvista ja luenkin niitä aika säännöllisesti. Tällä kertaa vuorossa on yliopistossa opiskeleviin nuoriin keskittyvän Giant Days -sarjakuvan kaksi ensimmäistä osaa sekä nyrkkeilystä kertova Kehä.

John Allison, Lissa Treiman & Whitney Cogar: Giant Days (vol 1)
(BOOM! Box, 2015)
Ei ole suomennettu
112 sivua, pehmeäkantinen, kirjastosta lainattu

John Allison, Lissa Treiman, Max Sarin & Whitney Cogar: Giant Days (vol 2)
(BOOM! Box, 2016)
Ei ole suomennettu
128 sivua, pehmeäkantinen, kirjastosta lainattu

 

Giant Days on yliopistomiljööseen keskittyvä sarjakuvasarja. Valitettavasti paikallisesta kirjastostani tämän sarjan teoksia tuntuu olevan saatavilla melko rajallisesti. Onneksi kuitenkin pari ensimmäistä osaa löytyivät kirjastosta ja niinpä minä ne myös varasin.

Susan, Esther ja Daisy ovat yliopisto-opiskelijoita, joiden opinnot alkoivat muutama viikko sitten. Heidän asuntolahuoneensa olivat vierekkäin, joten he ystävystyivät nopeasti. Nyt kun he ovat kaukana kotoa, heistä jokainen haluaa kehittää itseään. Eteen tulee monenlaisia haasteita: poikia, sopeutumista akateemiseen maailmaan, erilaisia henkilökohtaisia kokeiluja ja vaikuttimia. On siis jopa ihme, jos he selviävät hengissä edes kevääseen asti.

 

Suomensin taas vapaasti (ja sen kyllä huomaa) sarjakuvan takakannen kuvauksen. Kyseessä on siis YA-sarja, joka on paisunut melkoisen massiiviseksi sarjaksi. Goodreadsin mukaan osia on ilmestynyt jo 54.

Giant Daysin kaksi ensimmäistä osaa olivat kevyttä luettavaa ja välillä myös hymy käväisi huulilla. Oli ihan hauskaa seurata ystävysten kommelluksia, sillä heistä jokainen on oma persoonansa ja heillä on erilaisia mielenkiinnon kohteita. Esimerkiksi Esther pukeutuu goottityyliin ja se erottuu positiivisella tavalla muista henkilöhahmoista. 2. osassa vietetään esimerkiksi lukuvuoden päättäviä juhlia sekä deittaillaan potentiaalisia (ja myös ei-niin-potentiaalisia) kumppaniehdokkaita. Jokainen päähenkilökolmikosta tuntuu olevan hieman pihalla ja kuvattu vähän liioitellusti, ehkä se on tarkoituskin. Sarjakuvat ovat nopealukuisia, eikä niissä sinänsä ollut mitään vikaa. Mutta luultavasti ne eivät jää mieleen kummittelemaan kovin pitkäksi aikaa. Pidin molemmista sarjakuvista yhtä paljon ja voisin kuvitella jatkavani sarjan lukemista, jos sen osia vain olisi helpommin saatavilla. Omaan hyllyyni minä näitä tuskin tulen ostamaan.

Arvosana: ★★★★

Tiitu Takalo: Kehä
(Suuri Kurpitsa, 2007)
60 sivua, pehmeäkantinen, kirjastosta lainattu

Tiitu Takalon (s. 1976) sarjakuvat ovat minulle jo entudestaan tuttuja. Olen aiemmin lukenut häneltä teokset Jää ja Tyhmä tyttö, joista ensimmäiseksi mainitusta pidin kovasti. Oli siis aivan selvää, että aion lukea Takalolta lisääkin. Kehä sattui silmiini kirjaston sarjakuvahyllystä ja pitihän se sitten lainata.

Julia on 16-vuotias, nyrkkeilyä harrastava tyttö, joka teineille tyypilliseen tapaan kuvittelee olevansa hyvinkin kypsä ja kokenut. Hän ei kuitenkaan osaa aavistaakaan, millaiseen soppaan joutuu tavattuaan nyrkkeilysalilla Alexandran. Tyttöjen ystävyys syvenee ja lopulta he kohtaavat toisensa nyrkkeilykehässä. Kehän kerrotaan liikkuvan "ystävyyden, rakkauden ja väkivallan rajamailla".

Takalo on tunnettu erityisesti naiseuden ja tyttöyden sekä aktivismi-elämäntavan kuvaajana ja se myös selvästi näkyy kaikissa häneltä tähän asti lukemissani sarjakuvissa. Kehässä en tosin oikein pitänyt siitä, miten esimerkiksi tasa-arvoa naisten ja miesten välillä käsitellään. Aivan kuin se olisi täysin ok, että parisuhteessa oleva Julia säätää poikaystävänsä selän takana Alexandran kanssa, mutta ei kuitenkaan eroa poikaystävästään. Ihan kuin pettäminen olisi jotenkin oikeutetumpaa, kun kolmas osapuoli sattuukin olemaan samaa sukupuolta. Kaikki sarjakuvan miehet on lähes poikkeuksetta kuvattu muutenkin seksihulluiksi idiooteiksi ja tietenkin Julian poikaystäväkin vaikuttaa homofoobikolta. Tällainen äärimmäisen liioiteltu vastakkainasettelu ei oikein vetoa minuun. Tiettyyn pisteeseen asti voin ymmärtää sen, kuinka monissa moderneissa sarjakuvissa tasa-arvoon liittyviä asioita kuvataan melko kärjistetystikin. Mutta tuota Kehän pettämisjuttua en silti sulata. Senpä takia sarjakuva ei saanutkaan minulta aivan niin hyviä pisteitä, kun se olisi saattanut jossain muussa tapauksessa saada.

Muiden kirja-arvioita lukiessa kukaan muu ei tunnu juurikaan kiinnittävän huomiota tuohon pettämisjuttuun. Ehkä sitten olen näkemykseni ja mielipiteeni kanssa melko yksin. Voihan toki olla niinkin, että Julia ei vain uskalla jättää poikaystäväänsä, koska on riskinä, että hänen suhteensa Alexandraan paljastuisi kaikille. Se varmasti tuntuu teini-ikäiselle ja (seksuaali)identiteetiltään epävarmalle tytölle vaikealta asialta, joka on parempi pitää salassa.

Nyrkkeily tuo mielenkiintoisen twistin sarjakuvaan ja sen miljööseen. Enpä muista lukeneeni nyrkkeilystä kertovia kirjoja, ihan mukavaa vaihtelua. Piirrostyyli on selkeää mustavalkoista ja sitä on ilo katsella. Ruuduissa on tosin kuvattu vain itse henkilöt, ei ollenkaan taustoja, kuten Oksan hyllyltä -blogissa mainitaan - itsehän en olisi tähän asiaan välttämättä edes kiinnittänyt huomiota. Taustoja on aina mukavaa katsella, mutta en kyllä varsinaisesti niitä tähän sarjakuvaan kaivannutkaan.

Teini-ikä tuskin on helppoa kenellekään ja siihen liittyy lähes aina oman identiteetin muodostaminen yrityksen ja erehdyksen kautta. On tarve kuulua joukkoon, mutta silti on ulkopuolinen olo, kun mielessä myllertää ja oma vartalokin muuttuu siinä samalla. Julian äiti ei päästä tytärtään Eetu-poikaystävän luokse yöksi, koska nuorethan voisivat vaikka harrastaa seksiä ja teiniraskauden riskikin on olemassa. Mielestäni yökyläilyjen kieltäminen on sinänsä vähän turhaa, sillä halutessaan nuoret kyllä löytävät paikan, jossa sekstailla. Ei yökyläilyjen kieltäminen sitä estä.

Kehä on tiivis ja lyhyt sarjakuva, joka tuntuu loppuvan vähän kesken. Minä olisin ehkä kaivannut vielä vaikkapa parikymmentä lisäsivua. Mutta näistä pienistä marmatuksistani huolimatta suosittelen kyllä tutustumaan Tiitu Takalon sarjakuviin. Kannattaa kuitenkin ehkä aloittaa Jäästä.

Arvosana: ★★★½

Luettu muualla:
Kirjakko ruispellossa