Runoja
Olen viime aikoina innostunut runoudesta toden teolla ja lukenutkin maaliskuun lopulla sekä maalis-huhtikuun vaihteessa kasoittain runoteoksia. Kaikista niistä tuskin tulen erikseen postausta kirjoittamaan, mutta tässä postauksessa kirjoitan muutamasta lukemastani teoksesta. Kaikista niistä pidin keskivertokirjaa enemmän ja yksi sai jopa täydet 5 tähteä Goodreadsissa. Alan muuten turhautua, kun tuntuu, että annan lähes jokaiselle lukemalleni puolikkaita tähtiä. Niitä kun ei Goodreads harrasta, niin joudun aina pyöristämään ylös- tai alaspäin... :D
Susinukke Kosola (s. 1991) - oikealta nimeltään Daniil Kozlov - on Neuvostoliitossa syntynyt ja anarkistilyyrikoksikin tituleerattu runoilija-kirjailija, joka on muuttanut jo lapsena Turkuun. Avaruuskissojen leikkikalu on hänen toinen runoteoksensa.
En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa alkaessani lukea tätä kirjaa. Ja kirjan takakannen suljettuani en ole täysin varma, että mitä edes olin juuri lukenut. Mutta silti jotenkin pidin lukemastani. Runot eivät ehkä olleet sellaisia ns. perinteisiä, vaan vähän vapaampimuotoisia ja pidempiä, ikään kuin ylös kirjattuja havaintoja.
Täytypä pitää Susinuken nimi korvan takana. Ainakin Varisto-runoteos kiinnostaa, kun eräs kirjagrammaaja sitä kovasti hehkutti kirjagramissa.
Till Lindeman (s. 1963) tunnetaan parhaiten saksalaisen Rammstein-metalliyhtyeen laulajana. En ole itse mikään metallimusiikin suurin fani, mutta jotenkin minua silti aina kiinnostaa "julkkisten" kirjoittamat kirjat. Lindeman on kirjoittanut vuosien varrella paljon runoja, mutta lopulta aika harva hänen runoistaan on päässyt Rammsteinin laulujen sanoituksiksi.
Suurin osa runoista on melko synkän sävyisiä. Mukana on myös paljon ihmiseritteitä, seksiä sekä himoa ja mahtuupa joukkoon myös joitain humoristisiakin runoja. Esimerkiksi Sata runoa -teoksesta mieleen jäi lyhyt, tyyliltään toteava runo siitä, miten omenaa ei pysty syömään äänettömästi. Molemmissa teoksissa on Matthias Matthiesin kuvitusta, joka omalta osaltaan ehkä vaikuttaa lukijan tulkintoihin runoista ja niiden sanomasta. Kuvituksen ei kuitenkaan ole ilmeisesti tarkoitus varsinaisesti viedä lukijan tulkintoja tiettyyn suuntaan, mutta kyllähän mustat rivot kuvat, joista lähes jokaisessa on ihmisen sukupuolielimet, sen vähän väistämättä tekevät.
Amanda Lovelacen runoista tulee vähän mieleen Rupi Kaur, tosin itse pidän ehkä hitusen enemmän Locelacen runoudesta. Muistaakseni Rupi Kaurkin taisi nousta julkisuuteen juurikin someen postaamistaan runoista, eli siltäkin osalta nämä runoilijat ovat aika samankaltaisia.
Runojen teemoissa näkyvät esimerkiksi kehopositiivisuus, itsetunto ja sen kehittäminen, traumat ja niiden kanssa selviytyminen, ihmissuhteet ja muihin ihmisiin luottaminen, kun on menneisyydessään kokenut seksuaalista väkivaltaa. Kaikki kolme runoteosta kuuluvat Women Are Some Kind of Magic -runotrilogiaan ja vaikka pidin kaikista, niin ensimmäinen oli paras ja viimeisen kohdalla jo vähän kyllästytti, sillä runot alkoivat hieman toistaa itseään.
Toivon kyllä, että loputkin tämän runotrilogian osat suomennetaan, jotta niiden pariin pääsevät sellaisetkin suomalaiset lukijat, jotka vierastava englanniksi lukemista. Luultavasti aion myös itse tutustua muuhunkin Lovelacen tuotantoon tulevaisuudessa.
Vau, siinäpä monta lupaavan kuuloista runoteosta! Erityisesti alkoi kiinnostaa tuo Lovelace ja Al-Sabah.
VastaaPoistaMolempia kirjailijoita voin kyllä lämpimästi suositella! Lovelaceltahan on ilmestynyt myös muita runoteoksia kuin tuo trilogia.
Poista