Kiinnostavia äänikirjoja

Olen kuunnellut tammi- ja helmikuun muutamia hyviä äänikirjoja. Olen pitänyt kaikista niistä, eivätkä ne ole juuri itselleni erityisen raskaita olleet, vaikka ovatkin käsitelleet melko synkkiä aiheita. Tässä postauksessa kirjoitan näistä kolmesta äänikirjasta.

Pia Puolakka: Narsistit vankilassa - Oikeuspsykologin kertomuksia persoonallisuushäiriöistä
(Deadline Kustannus, 2020)
Äänikirjan lukija: Johanna Kokko
7h 25min (213 sivua)
Kuunneltu äänikirjana

 

Olen tainnut aiemminkin blogissani mainita, että psykologia kiinnostaa minua kovasti. Olen itseasiassa hakenutkin useamman kerran yliopistoon psykologiaa opiskelemaan, mutta en ole päässyt (olen tästä ehkä ikuisesti hieman katkera ja aihe on minulle arka). Tässä lienee melko ilmiselvä syy sille, miksi tämän kirjan otin kuunteluun. Puolakan kirjan kuvataan sopivan heille, joita persoonallisuushäiriöt tai mielenterveysongelmat kiinnostavat, mutta myös heille, jotka haluavat tietää mielenkiintoisia yksityiskohtia vankien maailmasta suljetussa yhteisössä. Teoksen myös kerrotaan olevan kansantajuisesti kirjoitettu, mitä se mielestäni olikin.

Kirjaa oli mielenkiintoista kuunnella. En voi sanoa tietäväni persoonallisuushäiriöistä erityisen paljoa, vaikka ne minua kiinnostavatkin. Niistä ei myöskään mielestäni ehkä puhuta aivan niin paljoa, kuin vaikkapa masennuksesta, joka on kovaa vauhtia nousemassa yhdeksi Suomen kansantaudeista (ellei se jo sitä ole?). Sain siis kirjasta paljonkin uutta tietoa, jota uskon voivani jossain määrin hyödyntää esimerkiksi seuraavassa työharjoittelussani maaliskuussa. Olen nimittäin menossa työharjoitteluun sairaalan psykiatriselle osastolle, jossa melko varmasti tulen hoitamaan myös persoonallisuushäiriöitä sairastavia ihmisiä.

Monissa ihmisissä voi olla narsistisia tai psykopaattisia piirteitä, mutta ne eivät vielä tee kenestäkään narsistia tai psykopaattia. Narsistinen persoonallisuushäiriö ja antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ovat haastavia sekä läheisiä ihmisiä paljon kuormittavia käyttäytymismalleja ja mielenterveyden häiriöitä, joilla saattaa pahimmillaan olla suuriakin vaikutuksia esimerkiksi jonkun toisen ihmisen mielenterveyteen ja itsetuntoon. Niihin on onneksi olemassa hoitoa, mutta persoonallisuushäiriöiden hoito ei kuitenkaan ole aivan helppoa.

 

Nykyisin tuntuu olevan myös "trendikästä" haukkua huonosti käyttäytynyttä - esimerkiksi kumppaniaan pettänyttä ihmistä - narsistiksi, vaikka tämä ei sitä oikeasti olisikaan. Tämä aina särähtää itselläni korvaan, sillä oikeasti narsisteja ei ole läheskään niin paljoa. Ja jos onkin, niin kyseistä persoonallisuushäiriötä voi olla vaikeaa diagnosoida, koska narsisti ei itse tajua olevansa sairas tai tarvitsevansa apua - eihän hän ole tehnyt mitään väärää, vaan vika on kaikissa muissa ihmisissä. Haluaisinkin, että narsisti-sanaa ei käytettäisi aivan heppoisin perustein jokaisesta väärin ja tyhmästi käyttäytyneestä ihmisestä.

Suosittelen kyllä tätä teosta kaikille, joita aihe vähänkin kiinnostaa. Mielestäni kirja on helppotajuinen, mutta siinä kerrotut asiat on kuitenkin perusteltu esimerkiksi tutkimuksilla. Uskottavuutta lisää myös se, että Pia Puolakka itse on työskennellyt vankilapsykologina ja kirjassa on paljon hänen omakohtaisia kokemuksiaan ja potilaskohtaamisiaan. Puolakka siis varmasti tietää, mistä puhuu.

Arvosana: ★★★★

 

 Miika Viljakainen: Myrkkyhoitaja - Sarjamurhaajan tarina
(Storytel Original, 2020)
Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn
2h 49min
Kuunneltu äänikirjana

Aino Nykopp on Suomen ainoa tiedetty naispuolinen sarjamurhaaja. Nykopp työskenteli hoitoalalla ja myrkytti työuransa aikana useita vanhuksia antamalla heille yliannostuksen lääkkeitä. Hänellä itsellään ei ollut lupaa antaa lääkkeitä, mutta tapausta tutkittaessa hänen kodistaan löydettiin paljon esimerkiksi rauhoittavia lääkkeitä, joita hän oli varastanut töistä. Nykoppin uhrien tarkkaa lukumäärää ei voida varmaksi tietää, sillä hän kerkesi toimia kauan - tapaushan alkoi selvitä vasta vuonna 2009. Monen Nykoppin murhaaman vanhuksen kuolemaa pidettiin luonnollisena, mikä on mahdollistanut Nykoppin toiminnan jatkumisen. Rikostoimittaja Miika Viljakainen avaa Nykoppin tapausta true crime-teoksessaan.

Näin itse hoitoalaa opiskelevana tämä teos tuntuu entistäkin karmivammalta. Olen vielä opintojeni alkuvaiheessa, enkä voi väittää tietäväni esimerkiksi lääkkeistä mitenkään kovin paljoa. Sen kuitenkin tiedän, että esimerkiksi rauhoittavilla lääkkeillä sekä vahvoilla kipulääkkeillä voi oikeasti saada paljon tuhoa aikaan - ja kyllähän niillä saa myös ihmisen hengiltä. Tiedän myös, että Nykopp ei suinkaan ole ainoa hoitoalalla työskennellyt, joka on paljastunut murhaajaksi - tämä kyllä kerrotaan äänikirjassakin. Tuntuu vain silti melko käsittämättömältä, että ihminen, johon heikkokuntoiset vanhukset ja muutkin potilaat luottavat, onkin todellisuudessa mielenterveydeltään sairas ihminen, joka käyttää asemaansa hyväksi ja murhaa potilaitaan. Nykoppillahan todettiin mielentilatutkimuksessa olevan antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, johon liittyy psykopaattisia piirteitä. Nykopp myös kielsi tekonsa aina, jos häneltä niistä kysyttiin tai häntä epäiltiin tekijäksi.

Olisin mielelläni - tai no, en tiedä, voiko tällaisen tapauksen yhteydessä käyttää tuota ilmaisua - lukenut aiheesta enemmänkin. Myrkkyhoitaja oli satumanvaraista jatkumoa Pia Puolakan kirjalle, en siis suunnitellut kuuntelevani näitä kahta kirjaa peräkkäin. Muistelen, että olen joskus kuullut jostain suomalaisesta hoitoalalla työskentelevästä ihmisestä, joka on murhannut potilaitaan. Mutta en muistanut, että juuri Nykopp oli tällainen murhaaja.

Mielenkiintoinen, mutta myös karmiva teos. Suosittelen, jos aihe kiinnostaa ja jos tällaiset synkät teokset eivät järkytä tai ahdista liikaa. Teos on lyhyt ja nopea kuunneltava - itse kuuntelin sen kahdessa päivässä.

Arvosana: ★★★★

 

Karin Mäkelä: Valkea voima - Huumeäidin tarina
(Storytel Original, 2020)
Äänikirjan lukija: Satu Paavola
4h 3min
Kuunneltu äänikirjana

 

Eräs luokkatoverini vinkkasi tätä kirjaa yhdellä mielenterveys- ja päihdehoitotyön tunnilla tammikuussa. Muistaakseni olin törmännyt tähän kirjaan joskus aikaisemminkin, mutta luokkatoverini ansiosta kiinnostuin enemmän ja otin kirjan kuunneltavaksi, kun se Storytellistä löytyi. Valkea voima pohjautuu Karin Mäkelän omakohtaisiin kokemuksiin huumeista ja äitiydestä.

Kirja alkaa iloisesta raskausuutisesta ja päättyy vuosia myöhemmin esikoisen itsemurhaan. Aluksi elämä on ihanaa ja normaalia, mutta päivä päivältä huumeet alkavat ottaa aina vain enemmän valtaa Karinin ja hänen miehensä elämässä. Mukaan kuvioihin tulevat myös rikokset, niin kuin huumemaailmassa on monesti tapana. Lapset otetaan huostaan, mikä vain lisää vanhempien huumeiden käyttöä. Nythän he voivat vetää vapaasti piriä, kun ei tarvitse huolehtia lapsista, mutta lasten huostaanoton aiheuttamaa häpeää, syyllisyyttä ja vihaa täytyy kuitenkin jotenkin helpottaa. Kun kolmas lapsi syntyy, huumeiden käyttö katkeaa hetkeksi. Mutta kun tämä kolmaskin lapsi otetaan huostaan, kuluvat vuodet huumeita suoneen piikittäen ja vankilatuomioita istuen, välillä toki pyörähdetään myös vieroituksessa. Huumeiden käyttö jää pidemmäksi aikaa taka-alalle vasta silloin, kun esikoispojan itsetuhoinen käytös herättää äidin huolen.

Valkea voima on rankka ja jollain tavalla pysäyttävä teos. Äiti rakastaa lapsiaan ja haluaa heille pelkkää hyvää, mutta ei kuitenkaan voi lopettaa huumeiden käyttöään. Rakkauskaan ei aina riitä, kun valkea voima vetää puoleensa yhä vain uudelleen. Aina tuntuu tulevan uusi retkahdus, uusi vastoinkäyminen, joka pakottaa vetämään. Teos on kaunistelematon ja rehellinen, mistä pidän kovasti. Ei tällaisesta aiheesta kertovaa teosta tulisikaan liikaa silotella, vaan asiat pitää kertoa avoimesti, sellaisina kuin ne ovat oikeasti tapahtuneet.

 

Lukemisen jälkeen olo on hieman tyhjä. Lopputulos oli jo aavisteltavissa, mutta se oli silti järkyttävä ja traaginen päätös kirjan tapahtumille. Kirja ei anna kovin ruusuista kuvaa esimerkiksi mielenterveys- ja päihdehoidosta ja kyllähän siinä varmasti onkin moniakin kehityskohteita. Monilla ihmisillä voi myös olla paljon ennakkoluuloja huumeidenkäyttäjiä kohtaan. Myönnän, että niin minullakin on, ainakin osittain. En ole ollut tekemisissä päihderiippuvaisten kanssa, joten aihe on ehkä siksi itselleni melko vieras. 

 

Huumeidenkäyttäjät nähdään usein vain vieroitusoireiden takia sekavina ja aggressiivisina kaupungilla hortoilevina zombeina, yhteiskunnan pohjasakkana. Minäkään en nyt aio mitenkään puolustella huumeiden käyttäjiä, mutta kyllähän kyse on saraudesta - päihderiippuvuus on sairaus. Taustalla on yleensä aika paljon kaikenlaista, rankkoja elämäntarinoita ja vastoinkäymisiä, joiden täytyy tulla kuulluksi. Ja minua nämä tarinat ainakin kiinnostavat.

Arvosana: ★★★★