2 x Neiti Etsivä ja paluu Mortinan pariin

Kirjoitan tässä postauksessa taas muutamasta lukemastani kirjasta, joista minulla ei välttämättä riittäisi sanottavaa niin paljoa, että tekisin näistä kirjoista omat postauksensa. Kaksi kirjoista on luettu huhtikuussa ja yksi toukokuussa.

Barbara Cantini: Mortina ja loma Lumolammella
(Mortina e  la vacanza al lago Mistero, 2019)
Tammi, 2021
56 sivua, kovakantinen, kirjastosta lainattu
Kansikuva täältä

Tämä on jo neljäs zombietyttö Mortinasta kertova kirja. Olen lukenut aiemmat ja nauttinut hauskasta kuvituksesta sekä Mortinan kommelluksista valtavasti. Kyllä Barbara Cantini vain osaa!

Tässä osassa zombiet lomailevat ja kokevat yöttömän yön taikaa. He eivät ole viettäneet kesälomaa vuosikymmeniin, joten tietenkin he ottavat ilomielin vastaan kutsun Lumolammelle Kamalia-tädin ja Adalbert-serkun luo. Rento lomatunnelma saa kuitenkin odottamattoman käänteen, kun selviää, että Adalbert-serkun ja Kamalia-tädin koti julistetan viranomaisten toimesta huutokaupattavaksi, sillä ihmiset luulevat taloa autioksi. Onnistuuko Mortina keksimään keinon Villa Perikadon pelastamiseksi, paljastamatta zombien salaisuutta? Tarmokas zombietyttö ei jää neuvottomaksi, vaan käärii hihansa ja ryhtyy tositoimiin!

Ah, tämä oli taas taattua Mortina-laatua! Ei mitään suurta valittamisen aihetta, mutta tiedostan, etten ehkä ihan ole näiden kirjojen kohderyhmää. Toisaalta taas koen, että Mortinat ovat vallan mainiota luettavaa myös aikuisille. Jokaisella sivulla on paljon kaunista tummasävyistä kuvitusta, johon kätkeytyy hauskoja yksityiskohtia.

En tiedä, kuinka monta kirja Mortina-kirjasarjassa tulee kaiken kaikkiaan ilmestymään. Mielelläni kyllä lukisin vaikka toisetkin 4 kirjaa! Ja ehdottomasti suosittelen tätä kirjasarjaa etenkin perheen pienimmille - se tarjoaa juuri sopivasti jännitystä olematta kuitenkaan liian pelottava.

Arvosana: ★★★★

Instagramissa pyörii elokuuhun asti #paulanpauloissa -lukuhaaste, johon minäkin osallistun. Voin kuitenkin jo nyt sanoa, että en pysty lukemaan 21 Neiti Etsivää joka kuukausi, sillä valitettavasti lapsuuteni lempikirjasarja on menettänyt hohtoaan. Sarjan osat ovat todella samankaltaisia ja noudattavat hyvin pitkälti samaa kaavaa. Tapahtumat etenevät vauhdilla, tapahtumapaikat vaihtuvat silmänräpäyksessä ja Paula Drew tietenkin tietää ja osaa kaiken ja on vielä lisäksi kauniskin.

Huhtikuussa luin Neiti Etsivä ja vanhan linnan arvoitus (The Moonstone Castle Mystery, 1963)- ja toukokuussa Neiti Etsivä ja mallinuken arvoitus (The Mysterious Mannequin, 1970) -kirjan. Näistä ensimmäiseksi mainitusta pidin enemmän.

Vanhan linnan arvoituksessa (suomentaja Hilkka Pekkanen; Tammi, 1989) Paula Drew saa tuntemattomalta lähettäjältä lahjaksi kuukiven. Lahjan mukana on myös viesti, jossa sanotaan, että hyvä onni on Paulalle tarpeen lähiviikkoina. Pian hän joutuukin jo selvittelemään erään nuoren tytön katoamista ja salaperäisen Kuukivilinnan rauniot herättävät Paulan huomion. Lahjalla, katoamistapauksella ja linnan raunioilla vaikuttaisi olevan jotain yhteyttä.

Mallinuken arvoituksessa (suomentaja Maija-Liisa Vuorjuoki; Tammi, 1989) Paula saa niinikään nimettömänä lähetetyn paketin Istanbulista. Paketin sisältä paljastuu käsinsolmittu rukousmatto. Paula alkaa tutkia mattoa selvittääkseen, että kuka sen on lähettänyt. Matosta alkaakin löytyä useita salaviestejä. Yhdessä niistä herra Drewiä, paulan asianajaja-isää, pyydetään etsimään mallinukke, koska lähettäjä rakastaa sitä. Arvoitus vie Paulan ystävineen Turkkiin asti.

Mitä näistä kahdesta kirjasta sitten jäi käteen? No, lähinnä ärsytys siitä, miten kaikkitietävä, taitava ja kaunis Paula Drew on. Hän selviää pinteestä kuin pinteestä aina todella helposti ja ilman sen suurempia vammoja. Hän myös esimerkiksi pitää laukussaan aina mukana muistilehtiötä ja kyniä. Paula myös pystyy ihmeen yksityiskohtaisesti kuvaamaan hämärässä kotiinsa tunkeutuneen henkilön - ikää ja silmienväriä myöten. Myös museot ja kaupat ovat kuin sattumalta auki illalla niin, että Paula pystyy vielä viime minuuteilla ennen sulkemisaikaa tekemään tiedusteluja. Esimerkiksi sairaanhoitajat ja poliisitikin kertovat avoimesti Paulalle asiakkaistaan (mikä ihmeen vaitiolovelvollisuus?). Jokaiseen Neiti Etsivään tuntuu myös kuuluvan lähes välttämättömänä asiana Georgen kuittailu Bessin syömisistä: 

"George katsahti tympääntyneesti serkkuunsa. -Sinä ja sinun iankaikkinen ruokahalusi! Mitä jos mentäisiin dieettiravintolaan?"

Olen vähän järkyttynyt ja surullinen siitä, miten Neiti Etsivät eivät enää näin aikuisiällä oikein sytytä. Tietenkin ymmärrän sen, että niiden arvoitukset ja mysteerit eivät enää aikuisena luettuna tunnu kovinkaan jännittäviltä (jos jännitystä kaipaan, niin luen dekkareita tai trillereitä). Mutta silti, olen pettynyt. Toukokuussa järjestetyn The Babysitters Club -lukumaratonin myötä pidän jopa enemmän sen sarjan kirjoista, vaikka niihin ei mitään nostalgia-arvoa liitykään - en ollut koskaan aikaisemmin ennen lukumaratonia lukenut Babysittereitä.

Neiti Etsivät ovat kyllä ihan hyvää välipalalukemista raskaampien ja paksumpien aikuisten kirjojen välissä. Mutta en kyllä pysty lukemaan niitä montaa peräkkäin. Ja, kaikesta tästä marmatuksesta huolimatta, aion silti jatkaa kirjasarjan parissa - olenhan onnistunut varaamaan niitä kirjastosta vielä ainakin 9 kirjan verran... Eniten odotan ehkä niiden sarjan kirjojen lukemista, jotka olen jo lapsuudessani lukenut.

Vanhan linnan arvoitukselle annan ★★★½ tähteä ja Mallinuken arvoitus saa ★★½ tähteä.

PS. Pidän eniten noista värikkäistä ja ehkä kaikkein tunnetuimmista Neiti Etsivien suomennosten kansista.